Leena Elina Valkeapää: Kansallispuvun kulttuurihistoria, Vastapaino 2023.
Kansallispukuihimme liittyy suuria tunteita. Toiset rakastavat pukuja, toiset pitävät kaukaisten aikojen kammottavina jäänteinä. Sama tunteellisuus liittyy kansallispukujen muodistamiseen tai niiden perinteistä pukemista sallivampaan tyyliin yhdistellä puvun eri osia muihin vaateparsiin.
Leena Elina Valkeapää haluaa ravistella stereotyyppistä ja usein ennakkoluuloista käsitystä kansallispuvuista vasta ilmestyneessä kirjassaan Kansallispuvun kulttuurihistoria. Kirja esittelee perusteellisesti kansallispukujemme muotoutumista aina 1700-luvulta lähtien. Päällimmäiseksi tästä historiasta jää huomio, että kansallispukumme ovat muuttuneet aina kunkin aikakauden tarpeiden mukaisesti.
Kansallispukumme<
Valkeapää kertoo kirjassaan, kuinka noiden pukujen oli tarkoitus olla tarkkoja kopioita alkuperäisistä malleista, mutta niissä näkyi ajan muoti. Kirjoittaja arvelee, että kansanpukujen muokkaamiseen muotipuvun suuntaan vaikutti useita syitä. Niihin lukeutuivat niin mukavuudenhalu kuin kauneuden tavoittelukin.
Sittemmin perinteisen kansallispuvun katsottiin tarjoavan vaihtoehdon ”muotiorjuudelle”. Kansallispuku oli kestävä, pitkäikäinen ja monikäyttöinen asukokonaisuus, joka korvasi monta pukua. Tämä 1800-luvun loppupuolella vallannut ajatus sopisi käytettäväksi nykypäivänäkin, kun ekologisuus palaa pikkuhiljaa pukeutumiseenkin.
Kansallispukumallien kehittäjät ovat kirjan mukaan törmänneet kautta aikojen perustavanlaatuisiin ongelmiin siinä, miten pitkälle pukujen muutoksissa saattoi mennä ja mikä oli perinteen ja kauneuden ydin. Merkittävä askel kansallispukujen taipaleella otettiin vuonna 1979. Tuolloin perustettiin Kansallispukuneuvosto ja sen asiantuntijaelin Kansallispukuraati. Niiden tavoitteena oli palauttaa puvut vastaamaan tarkoin museoihin tallennettuja alkuperäisvaatekappaleita. Neuvoston periaatteita on noudatettu sekä laadittaessa uusia pukumalleja että tarkistettaessa vanhoja malleja.
Tarkistusten myötä moni vanha kansallispuku sai uuden ilmeen, kun muun muassa hameiden kankaat muuttuivat karstalangan käyttämisen myötä aiempaa paksummiksi ja karkeammiksi, helmat pidentyivät, liiveistä tuli monimuotoisempia ja esiliinat saivat uusia ilmeitä, jopa voimakaskuosisia painokankaita.
Pukuja tarkistettaessa ja uusia pukumalleja suunniteltaessa on otettu käyttöön tarkasti alkuperäisiä vaatekappaleita ennallistava linja. Sen ihanteena on puvun ompeleminen käsin. Valkeapää kiitteleekin kirjassa, kuinka alalle on syntynyt vireä kansallispukujen vaatimat tekniikat hallitseva käsityöläisten joukko.
Samaan aikaan on syntynyt tiukkapipoisuutta ja sääntöjä kyseenalaistava linja, jossa kannustetaan yhdistelemään, muokkaamaan ja luomaan uutta kansallispukuperinteen pohjalta. Sekin on sallittua, juuri sitä vuosien mukaisesti elämistä, joka on aiemminkin liittynyt kansallispukuperinteeseen.