Juk­ka Taka­lon “Joki­var­sien lau­lut” ajan­koh­ta­sem­pia kuin koskaan

Jukka Takalo ottaa musiikillaan kantaa luonnon ja vesistöjen puolesta, mutta ei halua saarnata. Kuva: Kaisa HeikkinenJukka Takalo ottaa musiikillaan kantaa luonnon ja vesistöjen puolesta, mutta ei halua saarnata. Kuva: Kaisa Heikkinen

Luon­to on Juk­ka Taka­lon per­jan­tai­na 30.8. jul­kais­tul­la Joki­var­sien lau­lut ‑levyl­lä kes­ki­pis­tees­sä, mut­ta tee­ma saa myös vaka­vat kasvot.

– Luon­to ei ole lopul­ta peh­meä arvo, vaan se on kaik­kein kovin arvo näi­nä päi­vi­nä. Esi­mer­kik­si jos hiil­tä ei saa­da sidot­tu suo­hon ja met­siin, niin kaik­ki muu yksin­ker­tai­ses­ti tuhoutuu.

Joki­var­sien lau­lut ‑pit­kä­soit­to käsit­te­lee ihmi­sen ja luon­non suh­det­ta ja poh­tii, miten yksi­lö voi löy­tää tasa­pai­non ympä­röi­vän maa­il­man kans­sa. Koko­nai­suu­den vaka­va poh­ja muo­tou­tuu kui­ten­kin par­haim­mil­laan ilon kautta.

– En halua saar­na­ta tai maa­la­ta yksioi­kois­ta mus­taa kuvaa, Taka­lo painottaa.

– Ilo tart­tuu ja tans­si hel­pot­taa. Kun ihmi­set eivät ole niin ham­paat irves­sä, hyviä asioi­ta alkaa väis­tä­mät­tä tapah­tua. Kak­sois­va­lo­tuk­sel­la teh­ty iloi­nen ral­li kel­paa eri miel­tä ole­val­le ja saat­taa siten pie­nen puron tai per­ho­sen sii­ven iskun ver­ran ohja­ta yhtei­sen mie­li­ku­vi­tuk­sem­me vir­to­ja ihmi­sen kult­tuu­rin säi­ly­mis­tä koh­ti, Taka­lo jatkaa.

– Lähi­luon­to ja omat juu­ret, se mis­tä tulee, on vah­va arvo­pe­rus­ta sil­le, että voi vail­la pel­koa hyväk­syä monen­lai­set eri­lai­set ilmiöt ja ihmi­set. Luon­to ja sen kans­sa tasa­pai­nos­sa elä­mi­nen ja koh­tuus tuot­ta­vat lopul­ta kes­tä­vyyt­tä ihmi­sel­le ja ihmi­sen kult­tuu­ril­le, Taka­lo muistuttaa.

Pit­kä­soi­ton avaa­va, single­nä­kin jul­kais­tu rak­kaus­lau­lu Piia ja John­ny hakee syvyyt­tä Poh­jois-Suo­men jokien mer­ki­tyk­ses­tä ikiai­kai­siin ihmis­koh­ta­loi­hin. Meri­kos­ken paluu ‑kap­pa­lees­sa Taka­lo ottaa tai­te­li­jan näkö­ku­mas­ta kan­taa sii­hen, miten ja mik­si Meri­kos­ki voi­si olla jäl­leen Meri­kos­ki. Ollaan tul­tu het­keen, jol­loin hori­son­tis­sa jo siin­tää aika vesi­voi­ma­loi­den jäl­keen. Huo­ma­tes­sam­me kan­sal­lis­mai­se­miem­me arvon, voim­me löy­tää ideoi­ta tule­vai­suu­den haas­tei­siin niin talou­den kuin ympä­ris­tön­kin puolella.

Juk­ka Taka­lo palaa uudel­la levyl­lään ja sen kym­me­nel­lä kap­pa­leel­la tart­tu­vien ker­to­sä­kei­den ja säh­kö­ki­ta­roi­den maa­il­maan ja kau­hoo kuu­li­joil­la suo­mi­rok­kia isol­la kau­hal­la. Joki­var­sien lau­lut ovat sano­mal­taan ajan­koh­tai­sem­pi kuin kos­kaan. Albu­min myö­tä käyn­nis­tyy Juk­ka Taka­lon ja Joki­var­ren orkes­te­rin keik­ka­kier­tue ympä­ri Suomea.