Isä­ni Rek­ke — raken­nusin­si­nöö­ri ja visionääri

Heli Meri­läi­nen on teh­nyt isäs­tään Rei­no Meri­läi­ses­tä (s. 1933, k. 2005) kuva- ja muis­tel­ma­kir­jan “Isä­ni Rek­ke — raken­nusin­si­nöö­ri. Sen kokoa­mi­sen hän aloit­ti pian isän­sä pois­me­non jäl­keen ja haas­tee­seen hän­tä roh­kai­si kel­lo­lai­nen his­to­rioit­si­ja Mart­ti Asun­maa.

Muis­tel­ma­kir­jaan Heli Meri­läi­nen on haas­ta­tel­lut suku­lai­sia ja isän­sä van­ho­ja kou­lu- ja työ­ka­ve­rei­ta sekä koon­nut valo­ku­via ja muu­ta mate­ri­aa­lia. Urak­ka oli iso, ja mon­ta ker­taa Heli löi hans­kat tis­kiin, mut­ta niin­pä kir­ja val­mis­tui syys­kuus­sa. Aineis­toa koo­tes­saan ja haas­tat­te­lu­ja teh­des­sään tytär vakuut­tui sii­tä, että isä oli pait­si insi­nöö­ri ja yrit­tä­jä, myös roh­kea visionääri.

Insi­nöö­ri, toi­mi­tus­joh­ta­ja Rei­no Meri­läi­nen syn­tyi Hau­ki­pu­taan Kel­los­sa Heik­ki ja Aili Meri­läi­sen 5‑lapsisen per­heen esi­koi­sek­si. Koti­ti­lal­la oli kar­jaa ja työn­syr­jään piti tart­tua jo lap­se­na. Kun isä Heik­ki oli sodas­sa, Rei­no oli 10-vuo­tias ja teki koti­ti­lal­la olleen venä­läi­sen van­gin Mikon (Mic­hel) kans­sa hei­nä­työt. Kesä opet­ti pojal­le työn teke­mien tär­key­den. Met­sä­työt­kin tuli­vat myö­hem­min tutuik­si kun poi­ka pis­tet­tiin sin­ne miet­ti­mään Oulun Lyseon lukion kes­keyt­tä­mis­tä hänen kyl­läs­tyt­ty­ään venä­jän kie­len opiskeluun.

Rei­no Meri­läi­nen val­mis­tui 1960-luvun alus­sa insi­nöö­rik­si Turun tek­nil­li­ses­tä opis­tos­ta. Tuol­loin hän oli jo avioi­tu­nut Sini­kan (os. Pent­ti­län) kans­sa ja van­hin tytär Heli (s. 1959) oli syn­ty­nyt. Myö­hem­min syn­tyi Min­na 1965 per­heen asues­sa Oulussa.

Idea­ri­kas insi­nöö­ri perus­ti monia yri­tyk­siä, jois­ta ensim­mäi­nen oli Insi­nöö­ri­te­ho Oy (myö­hem­min Insi­nöö­ri­ra­ken­ta­jat Oy), sitä seu­ra­si­vat elekt­ro­niik­ka-alan Inse­le Oy ja ele­ment­ti­teh­das Puu­päät Oy. Hän vai­kut­ti myös Finn­bot­nia Oy:n syn­ty­mi­seen ja Kos­ta­muk­sen raken­ta­mi­seen. Meri­läi­nen ryh­tyi kehit­tä­mään Ylläk­sen ja Iso-Syöt­teen mat­kai­lua ja oli myös Saa­ri­se­län mat­kai­lu­koh­teen ensim­mäi­siä rakentajia.

Toi­min­ta ja elin­pii­ri laa­je­ni Ete­lä-Suo­meen ja Rans­kaan 1980-luvun alus­sa, jol­loin hän osti Per­niös­tä suu­ren maa-alu­een ja Tei­jon Kar­ta­non sekä Rans­kas­ta Rou­ma­ren lin­nan. Meri-Tei­joa hän kehit­ti moder­nik­si vapaa-ajan kes­kuk­sek­si van­han ruu­kin mai­se­mis­sa ja Rans­kan lin­naa alet­tiin res­tau­roi­da. Hevos­har­ras­tus ja rat­sas­tus oli myös per­heel­le läheis­tä. Rei­no Meri­läi­nen perus­ti Tuo­ma­rin­ky­lään tal­lin kil­pa­he­vo­sil­le. Tytär Min­na oli junio­rei­den Euroo­pan mes­ta­ri esteratsastuksessa.

Elä­män var­rel­le mah­tui ylä- ja ala­mä­kiä. 1990-alun lama iski rajus­ti Meri­läi­sen pro­jek­tei­hin. Elä­mää oli jat­ket­ta­va kon­kurs­sin jäl­keen ja edes­sä oli muut­to Ouluun. Laman ja kon­kurs­sin jäl­keis­tä pyyk­kiä pes­tiin oikeu­des­sa asti pank­ki­krii­si seu­rauk­se­na perus­te­tun Arse­na­lin kans­sa. Pesäe­ro oli tul­lut myös vai­mon Sini­kan kans­sa. Toi­sen avio­lii­ton hän sol­mi Maa­rit Lako­tie­van kans­sa. Oli aika jää­dä eläkkeelle.

Rei­no Meri­läi­nen kuo­li 72-vuo­ti­aa­na aivo­ve­ren­vuo­toon Hel­sin­gis­sä 2005. Hänet on hau­dat­tu Haukiputaalle.

– Kun kaik­ki rik­kau­det pois­tui­vat elä­mäs­tä­ni, elä­män rik­kau­det tuli­vat tilal­le, tote­si Meri­läi­nen, joka ei menet­tä­nyt valoi­saa ole­mus­taan vai­kei­na­kaan het­ki­nä, kir­joit­ti Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa Hel­sin­gin Sano­mis­sa jul­kais­tus­sa Rei­no Meri­läi­sen muis­to­kir­joi­tuk­ses­sa. Asun­maat oli­vat Meri­läi­sen lap­suu­den kodin naapureita.

Ryh­tyes­sään kokoa­maan kir­jaa isäs­tään mot­to­na tyt­tä­rel­lä oli “yrit­tä­jyys periy­tyy”. Rei­non isä Heik­ki (Pik­ku-Hei­kak­si kut­sut­tu) omis­ti kuor­ma-auto­ja, vil­je­li maa­ta ja met­sää ja nos­ti jäkä­lää. Aili-mum­mil­la oli Lai­na-tädin kans­sa kana­bis­nes­tä. Munil­la rahoi­tet­tiin vaat­tei­ta ja mui­ta tarvikkeita.

Insi­nöö­ri­ra­ken­ta­jat Oy:n toi­mi­tus­joh­ta­ja­na Rei­no Meri­läi­nen tote­si toi­min­nan perus­tu­van poh­jois-suo­ma­lai­seen osaa­mi­seen ja toi­min­ta­ta­paan, jos­sa hen­ki­lö­kun­ta tun­tee hyvin alu­een­sa ja sen tar­peet. Tun­te­mus aut­taa yri­tys­tä luo­maan luot­ta­muk­sel­li­set suh­teet raken­nut­ta­jiin ja poliit­ti­siin päät­tä­jiin. Raken­ta­mi­nen jos mikä, on yhteis­kun­nal­lis­ta toimintaa.

Omas­sa kou­luai­nees­saan Rei­no on kuvail­lut koti­seu­tun­sa Kel­lon elin­kei­no­ja, jot­ka oli­vat maa­ta­lous ja kalas­tus. Jos maa­lais­ta­lois­sa oli lii­kaa työ­voi­maa, ansio­työ­tä tar­jo­si­vat saha­lai­tok­set. “Jokai­sen ter­veen ihmi­sen vel­vol­li­suus on hank­kia toi­meen­tu­lo itsel­leen ja lähei­sil­leen. Hänen omas­sa valin­nas­saan on, min­kä­lai­sel­la työl­lä hän lei­pän­sä hankkii”.

Kuva- ja muis­tel­ma­kir­jan Heli Meri­läi­nen on teh­nyt Ifo­lo­rin kuva­pal­ve­lus­sa. Ulkoa­sul­taan kir­ja on kau­nis ja hel­pos­ti luet­ta­va ja kat­sel­ta­va teks­tei­neen ja kuvineen.

Idea on hyvä, sil­lä suvun ja per­heen his­to­ri­aa ja tari­noi­ta nimi­neen ja vuo­si­lu­kui­neen kan­nat­taa kerä­tä ja tal­len­taa. Tutut ja itses­tään sel­väl­tä tun­tu­vat asiat unoh­tu­vat ja häviä­vät ajan saa­tos­sa. Näh­tä­väk­si jää, miten nykyi­sin tie­to­ko­neen ja puhe­li­men muis­tei­hin tai pil­vi­pal­ve­lui­hin tal­len­ne­tut valo­ku­vat säi­ly­vät tulevaisuuteen.

Heli Meri­läi­nen on tal­len­ta­nut kir­jaan valo­ku­vien ja tari­noi­den ohel­la van­hem­pien vih­ki­kut­sun, kuo­li­nil­moi­tuk­sia, aine­kir­joi­tuk­sia ja leh­ti­jut­tu­ja. Mir­ja Hak­ko kir­joit­ti Kale­vas­sa Rei­non 50-vuo­tis­haas­tat­te­lus­sa 29.9.1983: Oulu­lais-tei­jo­lai­sen toi­mi­tus­joh­ta­jan Rei­no Meri­läi­sen koh­dal­la tulee etsi­mät­tä mie­leen kulu­nut sanon­ta: Siel­lä rois­kuu, mis­sä rapa­taan. Onhan se kyl­lä niin­kin, että kateus ja pahan­suo­pai­suus aina tah­to­vat seu­ra­ta mene­vää, ja mikä pahin­ta, menes­ty­vää mies­tä. Oli miten oli, työ­tä hän on aina­kin oppi­nut teke­mään, vaik­ka itse käyt­tää­kin työn sijas­ta sanaa toiminta.

Haas­tat­te­lus­sa ihme­tel­lään miten yksi mies ehtii teh­dä kaik­kea. Tähän Meri­läi­nen oli toden­nut, että aika­naan hänen­kin kalen­te­rin­sa oli täyn­nä mer­kin­tö­jä, kun­nes ker­ran kalen­te­ri hävi­si. Aluk­si se oli kata­stro­fi, mut­ta huo­ma­si sit­ten, ettei tar­vit­se kalen­te­ria lain­kaan. Tär­keät asiat muis­taa, ja loput voi huo­let­ta unohtaa.

Heli Meri­läi­nen, 61 asuu nykyi­sin Oulus­sa ja on kol­men aikui­sen Hel­sin­gis­sä asu­van lap­sen äiti ja iso­äi­ti­nä “Oulun mam­ma”. Aikoi­naan hän val­mis­tui Oulun yli­opis­tos­ta kemian aineen­opet­ta­jak­si, oli kotiäi­ti­nä ja toi­mi opet­ta­ja­na. Hän har­ras­taa käsi­töi­tä, valo­ku­vaus­ta, kyläs­te­lyä, on kum­mi­na useil­le Oulus­sa asu­vil­le ulko­maa­lai­sil­le. Innos­tus käsi­töi­hin on äidin perin­töä. Kir­joit­ta­mi­nen on eri­tyi­sen mie­luis­ta. Hän kir­joit­taa muun muas­sa elä­män­ta­ri­noi­ta Nais­ten ääni–Suomi ‑sar­jaan. Jat­kos­sa hän suun­nit­te­lee ehkä ryh­ty­vän­sä teke­mään muis­tel­ma­kir­jo­ja myös muille.

Isä­ni Rek­ke ‑kir­jan teos­sa kuvien käsit­te­lys­sä ja skan­nauk­ses­sa apu­na oli Kei­jo Lai­ta­la ja oiko­lu­vus­sa ja kus­tan­nus­toi­mit­ta­ja­na Jaa­na Man­ni­nen. Eila Iso­hoo­ka­na oli mer­kit­tä­vä­nä tie­to­läh­tee­nä kir­jan­teos­sa. 120-sivuis­ta muis­tel­ma­kir­jaa on pai­net­tu sata kap­pa­let­ta ja pos­ti­ku­lui­neen Heli Meri­läi­nen myy sitä 25 eurol­la. (heli.merilainen__01>gmail.com).