Iko­nit tuo­vat iloa ja rauhaa

Hau­ki­pu­taan lukion tai­de­luo­kas­sa val­lit­see rau­hal­li­nen ja kes­kit­ty­nyt tun­nel­ma. Kool­la on Oulu-opis­ton iko­ni­maa­la­rei­den Hau­ki­pu­taan har­ras­ta­ja­ryh­mä, joka on voi­nut kokoon­tua jäl­leen yhteen rajoi­tus­ten puit­teis­sa. Val­mis­tu­mas­sa on eri vai­heis­sa ole­via pyhiä kuvia iko­nei­ta. Aihe­pii­ri, pik­ku­tark­ka ja moni­vai­hei­nen työ vaa­tii pysäh­ty­mis­tä ja hartauttakin.

– Iko­nia maa­la­tes­sa kuin aika pysäh­tyi­si, pitää kes­kit­tyä vain omaan työ­hön­sä, luon­neh­tii Airi Vai­nion­pää.

– Vaik­ka oli­si ollut kuin­ka kii­rei­nen päi­vä, tääl­lä vii­meis­tään rau­hoit­tuu, jat­kaa Jaa­na Krop­su.

Iko­ni­maa­laus­ryh­män opet­ta­ja­na yli kah­den vuo­si­kym­me­nen ajan toi­mi­nut Sinik­ka Kui­va­la neu­voo ja opas­taa teki­jöi­tä rau­hal­li­sel­la ja var­mal­la otteellaan.

– Meil­lä on tosi muka­va ryh­mä ja hyvä tun­nel­ma. Olem­me teh­neet yhdes­sä myös ret­kiä iko­ni­näyt­te­lyi­hin, ker­too Kui­va­la. Iko­ni­pii­riä hän on opet­ta­nut pit­kään myös Iis­sä, mis­sä siel­lä­kin on hyvä ja toi­mi­va ryhmä.

Iko­ni­maa­lauk­ses­ta Sinik­ka Kui­va­la innos­tui itse aikoi­naan 80-luvun alus­sa miet­ties­sään mie­luis­ta har­ras­tus­ta lähei­sen piir­tä­mi­sen parissa.

Hän meni opis­ton iko­ni­ryh­mään, jon­ka opet­ta­ja­na oli Rai­ja Savo­lai­nen ja myö­hem­min Lee­na Kun­nas. Opet­ta­ja­na hän aloit­ti itse Kun­nak­sen seuraajana.

Hau­ki­pu­taal­la muka­na on usei­ta pit­kä­ai­kai­sia har­ras­ta­jia, mut­ta myös uusia tulok­kai­ta. Anja Hil­tu­nen maa­laa täl­lä het­kel­lä trip­tyyk­kiä eli kol­mio­sais­ta iko­nia, jos­sa kes­kel­lä on Kone­vit­san Juma­la­näi­ti iko­ni ja reu­noil­la Pyhät ark­kien­ke­lit Gabriel ja Mikael.

Ensim­mäi­sen ker­ran hän innos­tui iko­ni­maa­lauk­ses­ta pari­kym­men­tä vuot­ta sit­ten, ja vuo­des­ta 2007 hän on ollut muka­na yhtä­jak­soi­ses­ti. Iko­ni­maa­lauk­ses­sa innos­taa haas­teel­li­suus ja ins­pi­roi­va ope­tus. Iko­ni­maa­laus on aivan oma tai­teen­la­jin­sa. Iko­nei­ta hän on maa­lan­nut itsel­le omaan kotiin, lap­sil­le ja lap­sen­lap­sil­le. Yhteen­sä iko­nei­ta on syn­ty­nyt kolmisenkymmentä.

Rau­ni Aikio aloit­ti har­ras­tuk­sen vii­me syk­sy­nä ja nyt ensim­mäi­nen iko­ni on val­mis­tu­mas­sa. Monil­la oli­kin tavoit­tee­na saa­da iko­ni valmiiksi

pää­siäi­sek­si.

Ani­sa ja Juk­ka Pura­sel­le iko­ni­maa­laus on yhtei­nen har­ras­tus. Paris­kun­ta kiin­nos­tui iko­neis­ta mat­kal­la, jol­ta he toi­vo­vat muis­to­na iko­nin kotiin.

Iko­nin val­mis­tu­mi­sen aika vaih­te­lee itse kun­kin koh­dal­la. Kun iko­ni on val­mis, se tun­tuu ihan ihmeel­tä, kuvail­tiin ryh­mäs­sä. Iko­ni pysäyt­tää ja

puhut­te­lee.

– Var­sin­kin täl­lai­se­na aika­na on iha­naa kes­kit­tyä iko­ni­maa­lauk­seen ja unoh­taa kaik­ki ikä­vät asiat. Har­tau­del­la teh­ty iko­ni on myös hyvä antaa

lah­jak­si ja muistoksi.

Aiheet iko­neis­sa kuvaa­vat ylei­sim­min Kris­tus­ta, Neit­syt Mari­aa, Juma­la­näi­tiä, pyhi­myk­siä ja enke­lei­tä. Pyhien hah­mo­jen ohel­la aihei­na voi­vat olla raa­ma­tul­li­set tapah­tu­mat ja kirk­ko­vuo­den pyhät. Iko­nit tun­ne­taan par­hai­ten orto­dok­si­sen kir­kon uskon­nol­li­sis­ta yhteyk­sis­tä, mut­ta ne ovat tut­tu­ja myös muis­sa kris­til­li­sis­sä kirkoissa.

– Iko­ni on muis­tu­tus rukouk­ses­ta. Iko­ni on voi­man­läh­de ja ilon­tuo­ja, rukouk­sen väli­kap­pa­le, kuvai­lee Sinik­ka Kui­va­la iko­nien merkitystä.

Iko­nien maa­laus­ta­pa kuvas­taa myös nii­den sano­maa: Liik­keel­le lähe­tään tum­mis­ta poh­ja­vä­reis­tä vaa­leam­piin siir­tyen, pimey­des­tä koh­ti valoa. Iko­ni maa­la­taan puu­alus­tal­le, joka pääl­lys­te­tään puu­vil­la­kan­kaal­la ja käsi­tel­lään liimaliituseoksella.

Valit­tu aihe piir­re­tään käyt­täen apu­na van­ho­jen iko­nien kuvia. Piir­ros jäl­jen­ne­tään voi­pa­pe­ril­le, jol­ta kuva siir­re­tään puu­poh­jal­le. Värei­nä käy­te­tään jau­he­mai­sia myr­kyt­tö­miä maa­vä­re­jä. Halu­tut väri­sä­vyt saa­daan sekoit­ta­mal­la pale­til­la väri­jau­he nes­tee­seen, jos­sa on kol­me osaa vet­tä ja yksi osa kanan­mu­nan­kel­tuais­ta kiin­nik­kee­nä. Hoh­toa saa­daan leh­ti- tai val­ko­kul­lal­la ja lehtihopealla.

Iko­ni­maa­lauk­ses­sa nou­da­te­taan tiet­ty­jä peri­aat­tei­ta kuten min­kä väri­set vaat­teet tie­tyil­lä pyhil­lä hen­ki­löil­lä on yllä. Iko­ni on sym­bo­li­nen ja att­ri­buu­teil­la eli tun­nus­mer­keil­lä varus­tet­tu kuva. Ilman pyhän ihmi­sen nimeä tai aiheen mer­kit­se­mis­tä ei iko­nil­la ole litur­gis­ta merkitystä.

– Iko­nin pääl­le­kir­joi­tuk­ses­ta tie­däm­me tar­kan juh­la-aiheen tai sen ketä iko­ni esit­tää, valai­see Sinik­ka Kuivala.

Pyhän hen­ki­lön pää­tä kehys­tää säde­ke­hä, ja iko­niin maa­la­taan kehys. Sano­taan, että iko­ni on ikku­na kirk­kau­teen ja iäisyyteen.

Iko­ni val­mis­tuu useis­ta maa­laus- ja väri­ker­rok­sis­ta, jol­loin pin­nas­ta tulee kol­miu­lot­tei­nen ja kes­tä­vä. Iko­nin val­mis­tu­mi­nen voi kes­tää pit­kään­kin, jopa vuo­sia. Val­mis iko­ni vii­meis­tel­lään pellavaöljyllä.

Värien ja sivel­ti­mien ohel­la tar­vi­taan myös työ­vä­li­nei­tä. Iko­ni­maa­la­rin työ­ka­lu­pa­kis­ta löy­tyy esi­mer­kik­si ham­mas­lää­kä­rin veh­kei­tä tai kirur­gin­veit­siä. Jos jos­sain vai­hees­sa jota­kin menee vikaan, vir­heet on kor­jat­ta­vis­sa rapsuttamalla.

Val­mis iko­ni on tapa­na siu­na­ta orto­dok­si­ses­sa litur­gias­sa. Hau­ki­pu­taan ryh­mäs­sä val­mis­tu­nei­ta iko­nei­ta siu­nat­tiin aiem­min Mar­tin­nie­men orto­dok­si­ses­sa rukous­huo­nees­sa, kun­nes raken­nus puret­tiin. Nykyi­sin iko­nei­ta on siu­nat­tu Oulus­sa ja myös Mar­ti­nie­men seu­ra­kun­ta­ta­lol­la jär­jes­te­tys­sä tilaisuudessa.

Kodis­sa iko­nit on tapa­na sijoit­taa huo­neen itä­puo­li­sel­le sei­nus­tal­le tai iko­ni­nurk­kauk­seen. Itä, jos­ta aurin­ko nousee, kuvaa Kris­tuk­sen valoa, jota koh­ti rukouk­ses­sa kään­ny­tään. Iko­nien esil­le­pa­noa voi vaih­del­la vaik­ka­pa kir­kol­lis­ten pyhien mukaan.

Iko­neil­la on ikiai­kai­nen perin­ne. Van­him­mat säi­ly­neet iko­nit ovat peräi­sin 500-luvul­ta. Iko­nien aihei­siin liit­tyy tra­di­tio. Orto­dok­si­ses­sa kir­kos­sa jokais­ta siu­nat­tua iko­nia pide­tään ihmei­tä­te­ke­vä­nä. Iko­nil­le osoi­te­taan kun­nioi­tus­ta, kos­ka sii­nä kuva­tun pyhän usko­taan ole­van läs­nä kuvissa.

Ihmei­tä­te­ke­vä­nä Suo­men orto­dok­si­nen kirk­ko pitää kuut­ta Juma­la­näi­tiä esit­tä­vää pyhäin­ku­vaa, jot­ka ovat toi­mi­neet ihmeek­si koe­tun tapah­tu­man väli­kap­pa­lee­na. Nämä pyhäin­ku­vat lue­taan kir­kon kal­li­sar­voi­sim­piin hen­gel­li­siin aar­tei­siin. Ihmei­tä­te­ke­vis­tä iko­neis­ta nel­jää säi­ly­te­tään Hei­nä­ve­del­lä Vala­mon luos­ta­ris­sa, yhtä Hel­sin­gis­sä ja yhtä Kuopiossa.

Iko­nei­ta ihas­tel­ta­vi­na kirjastossa

Laa­ja kat­taus Hau­ki­pu­taan iko­ni­maa­laa­rei­den töi­tä on esil­lä näyt­te­lys­sä Oulun kau­pun­gin­kir­jas­ton aulan vit­rii­nis­sä. Iloa iko­neis­ta ‑näyt­te­ly on esil­lä 7. huh­ti­kuu­ta saak­ka. Esil­lä on har­ras­ta­ja­maa­la­rei­den töi­tä vuo­sien var­rel­ta. Näyt­teil­le on lai­tet­tu kaik­ki­aan 75 iko­nia, jot­ka ovat syn­ty­neet vuo­sien varrella.

Oulu-opis­ton (aiem­min Kii­min­ki­joen opis­ton) ryh­mä on toi­mi­nut Hau­ki­pu­taal­la vuo­si­kym­me­niä. Ryh­män opet­ta­ja on Sinik­ka Kuivala.

Näyt­te­lys­sä muka­na ole­vien iko­nei­den teki­jät ovat: Tuu­la Uit­to, Anja Hil­tu­nen, Anne­li Ala­sal­mi-Hus­so, Kris­tii­na Kari­vuo­ri, Jaa­na Krop­su, Airi Vai­nion­pää, Irma Pino­la, Mar­ja Juss­heik­ki, Ani­sa Pura­nen, Juk­ka Pura­nen, Lee­na Poh­ja­mo, Pir­jo Poh­ja­nen ja Sinik­ka Kui­va­la.