Rantapohjassakin on viime aikoina julkaistu useita juttuja vanhusten ja heidän omaistensa huolesta, kun tarvittavaa ympärivuorokautista pysyvää hoivapaikkaa ei löydy, ja sairaita vanhuksia siirrellään paikasta toiseen pitkienkin matkojen taakse kauaksi kotoa ja omaisista. Odottavan aika on pitkä.
Haukiputaalaisen liki 90-vuotiaan pariskunnan tytär haluaa kertoa vanhempiensa tilanteesta heidän ja sisarusten puolesta. Tilanne herättää paljon kysymyksiä ja hätää: Kohdellaanko sairaita vanhuksia ihmisarvoisesti Pohteen rattaissa, ja onko pompottelulle näköpiirissä loppua ja palveluihin parannusta?
Tytär kertoo, että kaikilla on jaksaminen loppumassa ja ymmärrys koetuksella.
– Koti on paras paikka kaikille asua niin kauan, kuin siellä kotihoidon ja ‑sairaanhoidon ja läheisten avun turvin pärjää, mutta raja tulee tietyssä pisteessä vastaan, kun kotona ei enää pärjää.
Vanhemmilla on vuorohoitopaikat Haukiputaan Hannankodissa, jonne äiti pääsee edelleenkin tietyiksi ajanjaksoiksi. Hannankodin yksikön on Pohde juuri äskettäin päättänyt lakkauttaa. Isällä on ollut viimeisen puolentoista vuoden aikana yli 10 sairaalajaksoa, jonka jälkeen häntä on siirretty kotiin, kaupunginsairaalaan ja terveyskeskusten vuodeosastoille milloin Liminkaan, Rantsilaan, Pudasjärvelle, Pyhäjärvelle tai Oulaskankaalle. Jopa niin nopealla aikataululla, että hänen luokseen Pyhäjärvelle vierailulle menneet omaiset kuulivat hänet juuri siirretyn toisaalle. Isä on ollut Hiirosenkodissa odottamassa pysyvää ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa.
Mitä vanhus itse ajattelee tilanteesta?
– Hän on ihmeissään, väsynyt ja surullinen. Meillä omaisilla on myös suuri huoli. Äiti asuu edelleen yhteisessä kodissa saamansa kotihoidon ja lähipiirin avun turvin.
Vanhemmille haettiin jo aikaisemmin yhteistä asuinpaikkaa palvelukodista, johon palvelutarpeen arvioinnissa katsottiin olevan perusteet. Eri paikkoja käytiin katsomassa ja paikka olisi sittemmin löytynyt Oulusta, mutta juuri siinä hetkessä vanhempien tilanne ja kunto oli sen verran parempi, että he eivät halunneet ottaa paikkaa vastaan.
Viime vuonna molempien tilanteen käännyttyä huonompaan suuntaan, alettiin jälleen tiedustella paikkoja. Pohteelta kehotettiin aktivoimaan hakemus. Se tehtiin, mutta puolen vuoden jälkeen, kun asiasta alettiin kysellä, ei puhelusta ollut missään tietoa, vaan kehotettiin aktivoimaan haku uudestaan. Edellytyksenä on uusi palvelutarpeen arviointi molempien puolisoiden osalta.
– Mitä tehdä, kun ympärivuorokautisen palveluasumisen paikkaa ei löydy, sillä niitä ei yksinkertaisesti ole tarpeeseen nähden riittävästi? Yksityisiin, jopa tuhansia euroja kuukaudessa maksaviin yksiköihin on harvalla varaa. Väestön ikääntyessä tarve kasvaa. Jo olemassa olevia paikkoja Pohde vähentää säästöihin vedoten ja tehostamalla kotiin annettavia palveluita jo tämän vuoden aikana. Jos paikka löytyy, on epätodennäköistä, että sellainen sijaitsisi lähellä kotipaikkaa ja omaisia.
– Herää kysymys, menevätkö säästöohjelmat liian pitkälle niin, että inhimillisyys unohtuu? Syntyykö lopulta säästöjä siitä, että sairaita ikäihmisiä kuljetetaan “maakuntamatkoille” ambulansseilla ja takseilla paikoista toisiin?
Tytär haluaa painottaa, että tällä kertomallaan esimerkkitapauksella ja kysymyksillä perhe ei halua syyllistää ja kritisoida kotipalveluiden tai eri yksiköiden hoitohenkilökuntaa, sillä he tekevät työssään varmasti parhaansa heille annettujen resurssien puitteissa. Vika on systeemissä, joka on mennyt huonompaan suuntaan, ensin kun Haukipudas liittyi Ouluun ja kun palvelut siirtyivät kaupungilta Pohteelle.