Haukiputaan kirkonkylälle on hankkeilla skeittiparkki, joka on tavoitteena saada käyttöön jo kesän alussa. Muutama viikko sitten käynnistetty keräys skeittiparkkiin edennyt hyvin, sillä keräysbudjetista 75 prosenttia on saatu jo kokoon, kuultiin Haukiputaan Yrittäjien aamiaistilaisuudessa.
Skeittiparkki on Haukiputaan Yrittäjien, MLL:n Haukiputaan paikallisosaston ja Nuorten Popin organisoima yhteishanke skeittiparkin saamiseksi lapsille.
Skeittiparkki maksaa 30 000 euroa, josta Oulun kaupunki on luvannut kustantaa puolet. Toinen puoli kootaan paikallisella keräyksellä, johon yritykset, yhteisöt tai yksityiset henkilöt voivat osallistua lahjoittamalla sopivaksi katsomansa summan. Hankkeella halutaan tukea lasten ja nuorten liikunnallista vapaa-aikaa. Paikallisten nuoret ovat pitkään toivoneet skeittiparkkia kirkonkylän alueelle.
– Skeittiparkki voidaan ottaa käyttöön jo tänä kesänä, mikäli varat saadaan kerättyä. Laitteet tilataan yhteistyössä Oulun kaupungin liikuntapalvelujen kanssa heti, kun tavoitteeseen päästään. Laitteiden toimitusaika on 5–7 viikkoa, kertoi kertoo Johanna Rahkala Haukiputaan Yrittäjistä. Lahjoitukset kerätään yrittäjien tai MLL:n tileille.
Skeittiparkille on saatu sijoituslupa Kivikoulun viereiselle alueelle Jokelantien varteen. Alueelle on suunniteltu hankittavaksi viisi erilaista Street Unit ‑skeittielementtiä. Tarkoituksena on järjestää myös kesän alussa skeittiparkin avajaiset ja nuorille mieluinen tapahtuma.
Skeittiparkkihanketta ovat tukeneet lahjoituksin tähän mennessä muun muassa: Oulun kaupungin liikuntapalvelut, Business Oulu, Haukiputaan yrittäjät ry, MLL:n Haukiputaan paikallisyhdistys ry, Haukiputaan kirkonkylän asukasyhdistys, Haukiputaan suuralueen asukasyhdistys, SR-Kiinteistöhuolto Oy, Putaan Pulla Oy, Musa-Vintti Oy, Haukiputaan Väri Oy, Rantapohja Oy, Arvostava Oy, Peltimylly Oy, Tilipalvelu Tilit Tasan Oy, Optikko Duo, JonnaLKV, K‑market Martinniemi, Suomen Valumestarit Oy, Säävälät Oy, Tuttu Isännöitsijä, Oulun Seudun Tele & Audio Oy, Haukiputaan Optiikka ja Silmälääkärikeskus, Samantta Hotel & Restaurant, Osuuskauppa Arina/Sale Keiska, Osuuskauppa Arina/Haukiputaan S‑market ja Haukiputaan Sähköosuuskunta.
Yrittäjien aamiaisella viime torstaina vaihdettiin ajankohtaisia paikallisia kuulumisia vallitsevassa maailmantilanteessa.
Vieraana oli sijoitusneuvoja Aleksi Lappalainen Alexandria Oulusta. Hän kertoi sijoittamiseen, säästämiseen, vapaaehtoisiin eläkevakuutuksiin ja yrityslainoihin liittyvistä asioista ja vastasi aiheista virinneisiin kysymyksiin kuten minkä suuruisella summalla voi lähteä sijoittamaan, ja mitkä ovat tämänhetkiset näkymät lainankoroissa?
Yrittäjänä voi sijoittaa sekä yrityksen kautta että yksityishenkilönä. Usein säästettävää rahasummaa oleellisempi asia on säästämisen aloittaminen mahdollisimman aikaisin. Summa voi olla esimerkiksi 100 tai 150 euroa kuukaudessa, mikä tekee 5–10 euroa päivää kohti kuukaudessa.
– Kun suunnittelee säästämistä, kannattaa miettiä mikä on tuottotavoite ja kuinka pitkällä aikavälillä. On tuottoisampaa ryhtyä laittamaan säästöön pieni summa saman tien kuin odottaa aikaa, jolloin voisi laittaa sivuun ehkä enemmän, neuvoi Lappalainen.
Ukrainan sota on sekoittanut pörssikursseja ja kiihtyneellä inflaatiolla on vaikutusta yleisiin kasvunäkymiin. Tilanteen odotetaan kuitenkin paranevan.
Koronnoususta on puhuttu pitkään ja näin saattaa tapahtua, aikaisintaan tämän vuoden lopulla, mutta nousun arvioidaan olevan maltillinen. Korkotason nostolla pyritään hillitsemään inflaatiopainetta, joka Euroalueella on nyt suurempi kuin koskaan. Taustalla on muun muassa korkealle kohonnut energian hinta.
Säästämisen ja sijoittamisen suunnitteluun ja neuvontaan toivotaan henkikökohtaista palvelua ja neuvoja. Sijoitussalkun rakentamisessa on usein mukana monia erilaisia muuttujia, joiden seuraaminen vaatii aikaa ja asiantuntemusta. Tästä palvelusta ollaan myös valmiita maksamaan. Palveluja tarjoavat pankit ja alan yritykset.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.