Kaik­kien ei tar­vit­si­si olla “kym­pin“ oppilaita

Mie­les­tä­ni jokai­sen ei tar­vit­se olla se “kym­pin” oppi­las. Nimit­täin tun­nen todel­la mon­ta, joil­le koe nume­rot on kaik­ki kai­kes­sa, mut­ta mik­si se on kaik­ki kai­kes­sa? Pitäi­si­kö sit­ten kaik­kien ottaa koe nume­rot niin tosissaan?

Tie­ten­kin jokai­nen halu­aa olla se paras, täy­del­li­nen ja kaik­ki­tie­tä­vä oppi­las mui­den “muka” ei täy­del­lis­ten seu­ras­sa. Kun fak­ta on se, että ei ole iki­nä ollut­kaan edes yhtä täy­del­lis­tä ihmis­tä täy­del­li­si­ne koe nume­roi­neen. Ihmi­siä­hän on niin mon­ta, eri­lais­ta, uniik­kia ja täy­del­lis­tä per­soo­naa, joi­ta ei voi sul­kea yhteen laa­tik­koon. Sil­lä muu­ten se laa­tik­ko tul­vi­si yli sitä mah­ta­vaa persoonaa.

Useas­ti kuu­len jon­kun valit­ta­van, sii­tä miten joku sai “vain” kymp­pi mii­nuk­sen äidin­kie­len kokees­ta ja on todel­la pet­ty­nyt sii­hen. Sehän on siis aivan taju­ton­ta, miten ihmi­set kuvit­te­le­vat, että on joten­kin “huo­no ihmi­nen” jos ei onnis­tu saa­vut­ta­maan täy­del­li­syyt­tä kai­kes­sa. Vaik­ka ihmi­set tie­dos­ta­vat sen, että on täy­del­li­sem­pää­kin täy­del­li­sem­pi olla juu­ri sel­lai­se­na kuin on.

Esi­mer­kik­si Mar­ja-Lee­na ja Mai­ja-Lii­sa ovat molem­mat teh­neet mate­ma­tii­kan kokeen edel­li­se­nä tiis­tai­na. Mai­ja-Lee­na on luke­nut kokee­seen vii­kon ajan joka ilta ennen koet­ta. Kun hänen kave­rin­sa Mai­ja-Lii­sa on taas aloit­ta­nut kokee­seen luke­mi­sen vas­ta vika­na ilta­na ennen koet­ta. Maria-Lee­na sai kokees­ta ysi puo­len ja hän oli todel­la pet­ty­nyt sii­hen. Mai­ja-Lii­sa sai kokees­ta puo­les­taan seis­ka mii­nuk­sen ja käy­tän­nös­sä hyp­pä­si katos­ta läpi onnen kyy­ne­leet silmissään.

Riip­puu siis ihan ihmi­ses­tä ja sii­tä mikä on hänen mie­les­tä hymyi­lyt­tä­vän hyvä nume­ro kokees­ta ja mikä puo­les­taan pai­na­jais­mai­sen huo­no. Minun mie­les­tä hyvä nume­ro on sem­moi­nen mihin itse voi olla tyy­ty­väi­nen. Mut­ta mie­les­tä­ni kokeis­ta tul­lei­ta nume­roi­ta ei todel­la­kaan ottaa miten­kään vaka­vas­ti. Kos­ka se on vain nume­ro mikä ker­too kuin hyvä joku on esi­mer­kik­si mati­kas­sa ja mikä aine vaa­tii taas vie­lä har­joit­te­lua. Eikä se nume­ro ker­ro yhtään sii­tä hät­käh­dyt­tä­väs­tä per­soo­nas­ta mikä jokai­sel­la on.

On kokei­siin pänt­tää­mi­sel­lä nii­tä hyvä­kin puo­lia, kuten se että saa tule­vai­suu­des­sa hyvän kou­lu­tuk­sen ja sen myö­tä hyvän työ­pai­kan. Mut­ta onko se sen arvois­ta että opis­kel­le koko ajan eikä tee mitään muu­ta? Minun mie­les­tä se ei ole sen arvois­ta sil­lä elä­mäs­sä on muu­ta­kin kun kou­lu ja sil­loin kun kou­lu on se ykkösprio­ri­teet­ti niin yleen­sä unoh­taa pitää haus­kaa ja elää hetkessä.

Tämän mie­li­pi­de­kir­joi­tuk­sen taka­na ei ollut siis se, että torui­sin nii­tä, jot­ka halua­vat opis­kel­la ja saa­vut­taa hyviä nume­roi­ta. Vaan tar­koi­tus oli lähin­nä muis­tut­taa sii­tä, että se on ihan ymmär­ret­tä­vää, jos ei ole­kaan se “kym­pin” oppilas.

Vee­ra Kuos­ma­nen, Haukipudas

Tämä kir­joi­tus jul­kais­taan osa­na Ran­ta­poh­jan ja alu­een kou­lu­jen välis­tä yhteistyötä.