Avoi­min mie­lin kesään

Maas­to­hiih­tä­jä Riit­ta-Lii­sa Ropo­nen suh­tau­tuu avoi­min mie­lin niin kesään kuin pidem­mäl­le­kin tule­vai­suu­teen. 44-vuo­ti­aan urhei­li­jan kalen­te­ri on har­vi­nai­sen tyh­jä, sil­lä hän on lopet­ta­nut kan­sain­vä­li­sen hiih­tou­ran­sa. Jul­ki­suu­teen ja jopa lähi­pii­ril­leen hän ilmoit­ti sii­tä maa­lis­kuus­sa, mut­ta pää­tök­sen sii­tä hän oli teh­nyt jo aiemmin.

Kevät on ollut Riit­ta-Lii­sal­le todel­la poik­keuk­sel­li­nen, kun sitä eivät ole aika­tau­lut­ta­neet tree­nit, joi­den ehdoil­la teh­dä kaik­ki muu.

– Sanoin Tonil­le (puo­li­so ja val­men­ta­ja), etten aloi­ta sys­te­maat­tis­ta har­joit­te­lua aina­kaan vie­lä tou­ko­kuus­sa. Toki arkee­ni kuu­luu urhei­lua nyt­kin, mut­ta ei niin pal­jon. Jos esi­mer­kik­si vii­me tou­ko­kuus­sa har­joit­te­lin sata tun­tia, oli nii­tä nyt viisikymmentä

Tou­ko­kuu­hun mah­tui muun muas­sa vii­kon reis­su New Yor­kiin yhdes­sä Ida-tyt­tä­ren kanssa.

– Sit­ten olen toi­puil­lut jet lagis­ta, sii­voil­lut, pyy­kän­nyt ja lei­po­nut. Eten­kin säm­py­löi­den lei­po­mi­nen on minul­le ren­tout­ta­vaa puu­haa. Olen myös ulkoil­lut 8‑vuotiaan labra­do­rin­nou­ta­jam­me Ibran kans­sa, joka toi­si­naan saat­taa yrit­tää kar­kuun koti­pi­hal­ta mie­len­kiin­toi­sen hajun perässä.

Riit­ta-Lii­san ilmoi­tus kan­sain­vä­li­sen uran lopet­ta­mi­ses­ta oli tun­teel­li­nen. Se on luon­nol­lis­ta, sil­lä hiih­tä­mi­nen on ollut hänen ammat­tin­sa 20 vuot­ta. Hiih­tä­nyt hän on pie­nes­tä pitäen. Isän esi­tel­les­sä pik­ku-Riit­ta-Lii­sal­le omaa pii­rin­mes­ta­ruus­prons­si­aan ei tytär voi­nut kuvi­tel­la kos­kaan saa­vut­ta­van­sa mitään vas­taa­vaa. Saa­ti, että hiih­tä­mi­nen voi­si olla hänen ammat­tin­sa. Pääs­ty­ään ensim­mäi­siin arvo­ki­soi­hin­sa Riit­ta-Lii­sa ei aja­tel­lut, että uras­ta voi­si tul­la näin pitkä.

Ensim­mäi­sen ker­ran Riit­ta-Lii­sa edus­ti Suo­mea 23-vuo­ti­aa­na Salt Lake Cityn olym­pia­lai­sis­sa. Hän on osal­lis­tu­nut yhdek­sän­siin MM-kisoi­hin ja vii­siin olym­pia­lai­siin. Näis­tä saa­vu­tuk­si­na on seit­se­män MM-mita­lia ja olym­pia­prons­si. Hen­ki­lö­koh­tai­sia Suo­men mes­ta­ruuk­sia hänel­lä on kaik­ki­aan 16. Maa­il­mancu­pin start­te­ja ker­tyi kaik­ki­aan 238.

– Olen hiih­tä­nyt maa­il­mancup­pia vuo­des­ta 1998 ja nyt tuli tun­ne, että ne on näh­ty. Eni­ten kil­pai­le­mi­ses­sa rasit­taa reis­saa­mi­nen. Jos kaik­ki kil­pai­lut hiih­det­täi­siin Vir­pi­nie­mes­sä, oli­si ura voi­nut jat­kua­kin. Iso osa elä­mää jää nyt pois, mut­ta hiih­to ja ystä­vät pysy­vät. Isot pai­neet ja kes­kit­ty­mi­nen kil­pai­lui­hin jää nyt pois. Olen koke­nut pal­jon hie­no­ja het­kiä. Se on ollut iha­naa aikaa, mut­ta nyt tulee uusi aika.

Esi­mer­kik­si vii­me vuo­den tou­ko­kuun ja mar­ras­kuun väli­se­nä aika­na Riit­ta-Lii­sa oli kaik­ki­aan 18 viik­koa pois­sa kotoa. Jou­lu­kuus­sa hän sai­ras­tui, joka osal­taan vai­kut­ti sii­hen, että edus­tus­paik­kaa kuu­den­siin olym­pia­lai­siin ei tullut.

Hen­gäh­det­ty­ään het­ken hiih­tou­ran­sa jäl­keen Riit­ta-Lii­sa ker­too arvos­ta­van­sa aiem­paa enem­män kaik­kia saavutuksiaan.

– Olym­pia- ja MM-mita­lit ovat toki aina tun­tu­neet myös itses­tä hie­noil­ta saa­vu­tuk­sil­ta, mut­ta nyt osaan arvos­taa aiem­paa enem­män myös kaik­kia mui­ta saa­vu­tuk­sia. Ne eivät ole mitään mität­tö­miä pal­kin­to­ja, vaan ovat tuo­neet koke­mus­ta ja elämyksiä.

Isä, Oska­ri Las­si­la oli Riit­ta-Lii­san ensim­mäi­nen hiih­tä­jäe­si­ku­va. Hän ja Sal­me-äiti ovat olleet ural­la tukena.

– Muis­tan kuin äiti sanoi jos­kus, kun olin nuo­ri, että oli­si iha­naa näh­dä jos­kus Itä­val­lan Alpit. Oli hie­noa, että hän sit­ten pää­si sin­ne kilpailumatkoillani.

Riit­ta-Lii­sa tote­aa, että myös­kään ilman Tonia vuo­det huip­pu-urhei­li­ja­na eivät oli­si olleet mah­dol­li­sia. Paris­kun­ta sai Ida-tyt­tä­ren 18 vuot­ta sit­ten. Kun Riit­ta-Lii­san ura jat­kui, otet­tiin Ida mukaan lei­reil­le ja kil­pai­lui­hin. Sal­me-äiti tai muu hoi­ta­ja oli muka­na hoi­ta­mas­sa tyt­töä. Tämä ei ollut taval­lis­ta vie­lä tuhon aikaan.

– Ida oli ensim­mäi­nen ja rai­va­si tie­tä muil­le. Hänes­tä ei aiheu­tu­nut vai­vaa kenel­le­kään, mut­ta var­mas­ti se aiheut­ti puhet­ta mui­den kes­kuu­des­sa. Sit­tem­min myös muil­la hiih­tä­jil­lä alkoi olla lap­sia mukana.

Aihees­ta on ilmes­ty­nyt vuon­na 2017 jul­kais­tu Taru Scho­de­ruk­sen kir­joit­ta­ma kir­ja Äiti­nä hui­pul­la – Riit­ta-Lii­sa Ropo­sen tarina.

Myös Ida hiih­tää, mut­ta ei kil­pail­lut vii­me kaudella.

– Nyt hän sanoi Tonil­le, että halu­aa har­joi­tus­oh­jel­man. Tie­ten­kin kan­nus­tan hän­tä. Hän­tä tosin ärsyt­tää, että annan neu­vo­ja. Aion antaa nii­tä sil­ti jat­kos­sa­kin, mikä­li hän aloit­taa tavoit­teel­li­sen harjoittelun.

Riit­ta-Lii­sa antaa neu­vo­ja myös muil­le hiih­tä­jil­le vuo­si sit­ten aloi­te­tus­sa Ritun nettivalmennuksessa.

– Tänä kesä­nä sii­hen kuu­luu myös lei­re­jä, jot­ka nyt ovat oikeas­taan ainoat tiu­kas­ti kalen­te­rii­ni mer­ka­tut asiat. Muu­toin men­nään avoi­min mie­lin kesään.

Kesän vakio­jut­tui­hin Ropo­sil­la kuu­luu Qstock-fes­ta­rit Oulussa.

– Jos­pa pää­si­sin myös nuo­ruusai­ko­je­ni suu­ren suo­sik­ki­ni Aknes­ti­kin kei­kal­le. On aivan mah­ta­vaa, että yhtye palaa keikkailemaan.

Halu haas­taa ja lait­taa itsen­sä koviin paik­koi­hin on syy sii­hen, että Ropo­sen hiih­tou­ra on jat­ku­nut pitkään.

– Lau­ta­pe­leis­sä­kin minun on pak­ko voit­taa ja jos en voi­ta, se har­mit­taa. Se on var­mas­ti luon­tees­sa veren perin­tö­nä. Jo pie­nes­tä pitäen kisail­tiin ystä­vie­ni Mar­ja ja Kai­sa Lai­ti­sen kans­sa kai­ken­lai­sis­sa jutuissa.

Kil­pai­le­maan Ropo­nen tulee jat­kos­sa­kin vähin­tään Vir­pi­nie­mes­sä jär­jes­tet­tä­vis­sä kisois­sa. Siel­lä riit­tää aina tut­tu­ja kannustajia.

– Vii­me vuon­na koro­na­ra­joi­tus­ten aika­na väkeä tuli pal­jon suk­set jalas­sa­kin kan­nus­ta­maan ladun varteen.

Vir­pi­nie­mi ja muut Hau­ki­pu­taan hiih­to- ja ulkoi­lu­maas­tot ovat Riit­ta-Lii­sal­le tut­tu­ja ja rakkaita.

– Run­te­lin­har­ju on iha­na, tyk­kään tal­vel­la­kin hiih­tää van­haa kun­to­kymp­piä, jos­ta voi kat­sel­la merel­le. Mer­ta voi kat­sel­la vaik­ka kuin­ka pit­kään. Tulee vapau­den tun­ne, kun ajat­te­lee, että sitä pit­kin pää­see maa­il­man ääriin. Myös Rivin­nok­ka, Iso­nie­mi ja Kur­tin­hau­ta ovat iha­nia seutuja.

Ropo­sil­la on sou­tu­ve­ne, joka ei tosin ole ollut vii­me vuo­si­na vesillä.

– Nyt se on tar­koi­tus ottaa taas käyt­töön. Meil­lä on myös vesi­je­tit, joil­la aje­lem­me hyvil­lä ilmoil­la. Sup­pi­lau­dal­la­kin tulee jon­kin ver­ran oltua vesillä.

Jos sat­tuu, niin kesän mit­taan Riit­ta-Lii­sa voi taas poh­tia myös tulevaisuuttaan.

– En vie­lä tie­dä, mitä minus­ta tulee aikui­se­na. Pie­ne­nä haa­vei­lin lii­kun­nan­opet­ta­jan amma­tis­ta, mut­ta se ei ole enää suosikkini.