Maastohiihtäjä Riitta-Liisa Roponen suhtautuu avoimin mielin niin kesään kuin pidemmällekin tulevaisuuteen. 44-vuotiaan urheilijan kalenteri on harvinaisen tyhjä, sillä hän on lopettanut kansainvälisen hiihtouransa. Julkisuuteen ja jopa lähipiirilleen hän ilmoitti siitä maaliskuussa, mutta päätöksen siitä hän oli tehnyt jo aiemmin.
Kevät on ollut Riitta-Liisalle todella poikkeuksellinen, kun sitä eivät ole aikatauluttaneet treenit, joiden ehdoilla tehdä kaikki muu.
– Sanoin Tonille (puoliso ja valmentaja), etten aloita systemaattista harjoittelua ainakaan vielä toukokuussa. Toki arkeeni kuuluu urheilua nytkin, mutta ei niin paljon. Jos esimerkiksi viime toukokuussa harjoittelin sata tuntia, oli niitä nyt viisikymmentä
Toukokuuhun mahtui muun muassa viikon reissu New Yorkiin yhdessä Ida-tyttären kanssa.
– Sitten olen toipuillut jet lagista, siivoillut, pyykännyt ja leiponut. Etenkin sämpylöiden leipominen on minulle rentouttavaa puuhaa. Olen myös ulkoillut 8‑vuotiaan labradorinnoutajamme Ibran kanssa, joka toisinaan saattaa yrittää karkuun kotipihalta mielenkiintoisen hajun perässä.
Riitta-Liisan ilmoitus kansainvälisen uran lopettamisesta oli tunteellinen. Se on luonnollista, sillä hiihtäminen on ollut hänen ammattinsa 20 vuotta. Hiihtänyt hän on pienestä pitäen. Isän esitellessä pikku-Riitta-Liisalle omaa piirinmestaruuspronssiaan ei tytär voinut kuvitella koskaan saavuttavansa mitään vastaavaa. Saati, että hiihtäminen voisi olla hänen ammattinsa. Päästyään ensimmäisiin arvokisoihinsa Riitta-Liisa ei ajatellut, että urasta voisi tulla näin pitkä.
Ensimmäisen kerran Riitta-Liisa edusti Suomea 23-vuotiaana Salt Lake Cityn olympialaisissa. Hän on osallistunut yhdeksänsiin MM-kisoihin ja viisiin olympialaisiin. Näistä saavutuksina on seitsemän MM-mitalia ja olympiapronssi. Henkilökohtaisia Suomen mestaruuksia hänellä on kaikkiaan 16. Maailmancupin startteja kertyi kaikkiaan 238.
– Olen hiihtänyt maailmancuppia vuodesta 1998 ja nyt tuli tunne, että ne on nähty. Eniten kilpailemisessa rasittaa reissaaminen. Jos kaikki kilpailut hiihdettäisiin Virpiniemessä, olisi ura voinut jatkuakin. Iso osa elämää jää nyt pois, mutta hiihto ja ystävät pysyvät. Isot paineet ja keskittyminen kilpailuihin jää nyt pois. Olen kokenut paljon hienoja hetkiä. Se on ollut ihanaa aikaa, mutta nyt tulee uusi aika.
Esimerkiksi viime vuoden toukokuun ja marraskuun välisenä aikana Riitta-Liisa oli kaikkiaan 18 viikkoa poissa kotoa. Joulukuussa hän sairastui, joka osaltaan vaikutti siihen, että edustuspaikkaa kuudensiin olympialaisiin ei tullut.
Hengähdettyään hetken hiihtouransa jälkeen Riitta-Liisa kertoo arvostavansa aiempaa enemmän kaikkia saavutuksiaan.
– Olympia- ja MM-mitalit ovat toki aina tuntuneet myös itsestä hienoilta saavutuksilta, mutta nyt osaan arvostaa aiempaa enemmän myös kaikkia muita saavutuksia. Ne eivät ole mitään mitättömiä palkintoja, vaan ovat tuoneet kokemusta ja elämyksiä.
Isä, Oskari Lassila oli Riitta-Liisan ensimmäinen hiihtäjäesikuva. Hän ja Salme-äiti ovat olleet uralla tukena.
– Muistan kuin äiti sanoi joskus, kun olin nuori, että olisi ihanaa nähdä joskus Itävallan Alpit. Oli hienoa, että hän sitten pääsi sinne kilpailumatkoillani.
Riitta-Liisa toteaa, että myöskään ilman Tonia vuodet huippu-urheilijana eivät olisi olleet mahdollisia. Pariskunta sai Ida-tyttären 18 vuotta sitten. Kun Riitta-Liisan ura jatkui, otettiin Ida mukaan leireille ja kilpailuihin. Salme-äiti tai muu hoitaja oli mukana hoitamassa tyttöä. Tämä ei ollut tavallista vielä tuhon aikaan.
– Ida oli ensimmäinen ja raivasi tietä muille. Hänestä ei aiheutunut vaivaa kenellekään, mutta varmasti se aiheutti puhetta muiden keskuudessa. Sittemmin myös muilla hiihtäjillä alkoi olla lapsia mukana.
Aiheesta on ilmestynyt vuonna 2017 julkaistu Taru Schoderuksen kirjoittama kirja Äitinä huipulla – Riitta-Liisa Roposen tarina.
Myös Ida hiihtää, mutta ei kilpaillut viime kaudella.
– Nyt hän sanoi Tonille, että haluaa harjoitusohjelman. Tietenkin kannustan häntä. Häntä tosin ärsyttää, että annan neuvoja. Aion antaa niitä silti jatkossakin, mikäli hän aloittaa tavoitteellisen harjoittelun.
Riitta-Liisa antaa neuvoja myös muille hiihtäjille vuosi sitten aloitetussa Ritun nettivalmennuksessa.
– Tänä kesänä siihen kuuluu myös leirejä, jotka nyt ovat oikeastaan ainoat tiukasti kalenteriini merkatut asiat. Muutoin mennään avoimin mielin kesään.
Kesän vakiojuttuihin Roposilla kuuluu Qstock-festarit Oulussa.
– Jospa pääsisin myös nuoruusaikojeni suuren suosikkini Aknestikin keikalle. On aivan mahtavaa, että yhtye palaa keikkailemaan.
Halu haastaa ja laittaa itsensä koviin paikkoihin on syy siihen, että Roposen hiihtoura on jatkunut pitkään.
– Lautapeleissäkin minun on pakko voittaa ja jos en voita, se harmittaa. Se on varmasti luonteessa veren perintönä. Jo pienestä pitäen kisailtiin ystävieni Marja ja Kaisa Laitisen kanssa kaikenlaisissa jutuissa.
Kilpailemaan Roponen tulee jatkossakin vähintään Virpiniemessä järjestettävissä kisoissa. Siellä riittää aina tuttuja kannustajia.
– Viime vuonna koronarajoitusten aikana väkeä tuli paljon sukset jalassakin kannustamaan ladun varteen.
Virpiniemi ja muut Haukiputaan hiihto- ja ulkoilumaastot ovat Riitta-Liisalle tuttuja ja rakkaita.
– Runtelinharju on ihana, tykkään talvellakin hiihtää vanhaa kuntokymppiä, josta voi katsella merelle. Merta voi katsella vaikka kuinka pitkään. Tulee vapauden tunne, kun ajattelee, että sitä pitkin pääsee maailman ääriin. Myös Rivinnokka, Isoniemi ja Kurtinhauta ovat ihania seutuja.
Roposilla on soutuvene, joka ei tosin ole ollut viime vuosina vesillä.
– Nyt se on tarkoitus ottaa taas käyttöön. Meillä on myös vesijetit, joilla ajelemme hyvillä ilmoilla. Suppilaudallakin tulee jonkin verran oltua vesillä.
Jos sattuu, niin kesän mittaan Riitta-Liisa voi taas pohtia myös tulevaisuuttaan.
– En vielä tiedä, mitä minusta tulee aikuisena. Pienenä haaveilin liikunnanopettajan ammatista, mutta se ei ole enää suosikkini.