Annik­ki Ant­ti­lan muistolle

Kert­tu Annik­ki Ant­ti­la o.s. Vas­ki­vuo syn­tyi 17.9. vuon­na 1932 Top­pi­las­sa. Top­pi­las­sa vie­tet­tyä lap­suut­ta var­jos­ti sota-aika, jos­ta Annik­ki ker­toi usein mus­to­jaan. Mie­leen ovat jää­neet myös hänen tari­nan­sa Top­pi­lan kau­niis­ta raken­nuk­sis­ta, joi­ta käy­tiin myös myö­hem­min usein kat­so­mas­sa. Vain muu­ta­ma raken­nuk­sis­ta on enää jäl­jel­lä, yksi niis­tä on Vil­la Hannala.

Kert­tu Annik­ki Ant­ti­la (s. 1932, k.16.4. 2023). Anni­kin lap­sen­lap­si Mai­ja Kaup­pi­la muis­te­li 90-vuo­tias­ta mum­mo­aan hänen muis­to­ti­lai­suu­des­saan 29.4.

Top­pi­laan liit­tyy myös muis­to hänen vel­jes­tään Aatos­ta. Veli oli pelas­ta­nut Anni­kin hen­gen, kun hän oli huk­kua tul­vi­vaan ojaan.

Vas­ki­vuon per­he muut­ti Hau­ki­pu­taal­le Anni­kin olles­sa tei­ni-ikäi­nen. Ilma­ri ja Jose­fii­na Vas­ki­vuo perus­ti­vat kau­pan, jos­sa myös Annik­ki työs­ken­te­li. Olen kuul­lut tari­noi­ta mie­he­ni edes­men­neen papan ker­to­ma­na, kuin­ka nuo­ret pojat kävi­vät salaa ihas­te­le­mas­sa Hau­ki­pu­taal­le muut­ta­nut­ta uut­ta kau­no­tar­ta, jota Hau­ki­pu­taan Armi Kuuse­lak­si­kin kut­sut­tiin. Van­ho­ja kuvia kat­sel­les­sa ei tar­vit­se tuo­ta ker­to­mus­ta ihmetellä.

Nuo­re­na Annik­ki päät­ti läh­teä serk­kun­sa innoit­ta­ma­na Ruot­siin töi­hin. Hän kui­ten­kin tuli takai­sin kotiin äidin toi­vees­ta. Oli hie­noa, että hän roh­ke­ni läh­teä kat­so­maan elä­mää Suo­men rajo­jen ulko­puo­lel­le­kin ja sai siel­tä hyviä koke­muk­sia elä­mään­sä var­ten. Ehkä siel­tä syn­tyi myös innos­tus matkailuun.

Ant­ti­lan nuo­ri mies, Vesa Tapa­ni, kiin­nit­ti myös huo­mion­sa pari­kymp­pi­seen kau­not­ta­reen. Tapa­ni ja Annik­ki meni­vät nai­mi­siin vuon­na 1956 ja he sai­vat nel­jä tytär­tä. Ennen nuo­rim­mai­sen Kir­sin syn­ty­mää he muut­ti­vat vähäk­si aikaa Hel­sin­kiin Tuo­vin, Aulin ja Tei­jan kans­sa, mut­ta päät­ti­vät pala­ta takai­sin poh­joi­seen. Myö­hem­min Tapa­ni työs­ken­te­li Hau­ki­pu­taan ammat­ti­kou­lun reh­to­ri­na ja Annik­ki Postissa.

Tai­de oli Anni­kin into­hi­mo ja hän oli moni­puo­li­nen tai­tei­li­ja. Hän tyk­kä­si lukea ja kir­joit­taa ja osa­si lau­laa kau­niis­ti. Hänen lau­lu­aan on saa­tu kuul­la monis­sa per­heen ja suvun juh­lis­sa. Ennen kaik­kea hänel­lä oli tai­to käsis­sään. Annik­ki teki upei­ta maa­lauk­sia akva­rel­leil­la ja pas­tel­leil­la, maa­la­si iko­ne­ja, teki upei­ta lyi­jy­la­si­töi­tä ja mui­ta lasi­teok­sia, kera­miik­kaa ja jopa pie­niä pat­sai­ta. Anni­kin käden jäl­ki elää jäl­ke­läi­sil­lä hänen teoksissaan.

Tai­teen lisäk­si myös mat­kai­lu oli Anni­kil­le tär­keä asia elä­mäs­sä. He mat­kus­te­li­vat yhdes­sä Tapa­nin kans­sa ja välil­lä reis­suis­sa oli muka­na lap­sen­lap­sia­kin. Annik­ki yhdis­ti myös tai­teen mat­kai­luun. Hau­ki­pu­taan tai­deyh­dis­tyk­sen perus­ta­ja­jä­se­ne­nä hän sai pal­jon aikai­sek­si ja mah­dol­lis­ti upei­ta reis­su­ja Suo­mes­sa ja Euroo­pas­sa. Hänen ansios­taan moni sai näh­dä ja kokea hie­no­ja reis­su­ja ja mie­leen­pai­nu­via koh­tei­ta. Myö­hem­min hän perus­ti myös Tai­de­sis­kot-yhdis­tyk­sen, joka myös jär­jes­ti tai­de­mat­ko­ja ja piti taidenäyttelyitä.

Arjen lisäk­si Annik­ki naut­ti myös juh­lis­ta. Hän halusi juh­lia merk­ki­päi­vi­ään ja esi­mer­kik­si 70-vuo­tis­ju­hien tee­ma­na Koi­vu­haas­sa oli­vat hatut. Ei ihme, sil­lä yksi Anni­kin tava­ra­merk­ki oli­vat hatut. 80-vuo­tis­juh­lat pidet­tiin Iin Hui­lin­gis­sa, jos­sa tyt­tä­ret piti­vät Putous-aihei­sen esi­tyk­sen äidil­leen. 90-vuo­tis­ta elä­mää juh­lit­tiin kah­vi­pöy­dän ääres­sä vii­me syk­sy­nä Iis­sä Tuo­vin ja Jukan kodis­sa, mis­sä me ser­kuk­set muis­te­lim­me mil­lai­sia muis­to­ja meil­lä on mum­mus­ta ja papas­ta. Osa on mat­kus­tel­lut hei­dän kans­saan, osa veneil­lyt ja osa viet­tä­nyt kesän mum­mun herk­ku­ruo­kien äärellä.

Annik­ki eli moni­puo­li­sen ja pit­kän elä­män. Vii­mei­si­nä vuo­si­na näkö­vam­ma vai­keut­ti joka­päi­väis­tä elä­mää, eikä hän voi­nut teh­dä enää tai­det­ta, lukea tai kir­joit­taa. Ennen näkö­vam­maa hän ehti onnek­si näh­dä ja kokea pal­jon. Ne muis­tot loh­dut­ta­vat myös mei­tä omaisia.

Mai­ja Kauppila

Kir­joit­ta­ja on Anni­kin lapsenlapsi.