Kuun­nel­laan aikui­se­na­kin iltasatuja

Tein taas tänä kevää­nä itsel­le­ni lupauk­sen, kesäl­lä luen kir­jo­ja, lai­naan kaik­ki ne teok­set, jot­ka olen suun­ni­tel­lut luke­va­ni. Nyt juhan­nus on jo ohi ja luet­tu­jen kir­jo­jen sal­do on edel­leen puh­das nol­la. Jotain kui­ten­kin sain aikaan, kuun­te­lin nimit­täin elä­mä­ni ensim­mäi­sen äänikirjan.

Lata­sin sovel­luk­sen juu­ri ennen ulko­maan­mat­kaa­ni. Sopi­van kir­jan löy­det­tyä­ni lata­sin sen­kin puhe­li­mee­ni, eikä kuun­te­luun sik­si tar­vin­nut ollen­kaan net­tiyh­teyt­tä. Niin­pä kuun­te­lin kir­jaa len­to­ko­nees­sa, illal­la ennen nukah­ta­mis­ta sekä Väli­me­ren ran­nal­la maa­tes­sa­ni. Valit­se­ma­ni kir­ja oli Camil­la Läck­ber­gin uusin dek­ka­ri, jota sai­si muu­ten jonot­taa kir­jas­tois­ta kuu­kausia. Se oli juu­ri niin hyvä kuin edellisetkin. 

Ääni­kir­jo­ja tar­joa­vien sovel­lus­ten suo­sio on vii­me aikoi­na räjäh­tä­nyt käsiin. Jopa nuo­ret innos­tu­vat kir­jois­ta, käsittämätöntä.

Vaik­ka itse pois­tin ääni­kir­ja­so­vel­luk­se­ni kah­den vii­kon ilmai­sen kokei­lun jäl­keen aiko­muk­se­na­ni pala­ta van­han mal­lin opuk­siin, suo­sit­te­len sil­ti kaik­kia kokei­le­maan äänikirjaa.

Levit­tä­kää ääni­kir­jo­jen ilo­sa­no­maa myös heil­le, joil­le luke­mi­nen tai kir­jas­tos­sa ravaa­mi­nen on han­ka­laa. Ääni­kir­ja­so­vel­luk­set ovat niin yksin­ker­tai­sia, että nii­tä oppii ihan jokai­nen käyt­tä­mään. Kuun­nel­la voi joko kuu­lok­keil­la tai ilman, ja luki­jan äänen nopeu­den sekä volyy­min voi sää­tää itsel­leen sopi­vak­si. Help­poa kuin mikä. Ja pak­ko myön­tää, että rahoit­ta­van nai­sää­nen luke­maan tari­naan on todel­la help­po nukah­taa, vaik­ka edel­li­ses­tä ilta­sa­dus­ta onkin jo aikaa.

inkeri.harju(at)rantapohja.fi