Kir­ja: Veden ajat antaa äänen Kuivajoelle

Kui­va­nie­men Hyryn kyläs­tä läh­töi­sin ole­va kir­jai­li­ja ja toi­mit­ta­ja Jen­ni Räi­nä aloit­taa Veden ajat ‑kir­jan­sa muis­tol­la lap­suus­mai­se­mis­taan. Sii­nä hän kuun­te­lee kou­lui­käi­se­nä isän­sä ker­to­mus­ta, kuin­ka tämä on uinut Kui­va­joen kirk­kaas­sa vedes­sä. “Vesi oli niin kir­kas­ta, että sen läpi näki var­paat, poh­jan kuvioi­ta, pou­ka­mien hau­et”, Räi­nä muis­taa isän­sä ker­to­neen. Räi­nän omas­sa lap­suu­des­sa joen vesi vaah­to­si rus­kea­na, eikä sen vedel­lä enää tul­lut mie­leen pes­tä pyykkiä.

Isän kuo­le­ma oli alkusy­säys Veden ajat ‑kir­jan syn­tyyn. Räi­nä läh­ti tut­ki­mus­ret­kel­le muut­tu­nei­den vesien var­sil­le. Hän kul­ki läh­teil­tä puroil­le, puroil­ta jokien var­sil­le ja jokia myö­ten meren ran­nal­le. Kir­jas­sa vii­vy­tään veden äärel­lä pää­asias­sa Ran­ta­poh­jan alu­eel­la, mut­ta pii­pah­de­taan myös Savos­sa ja Kuusa­mos­sa. Mat­kal­laan Räi­nä havain­noi ja poh­ti vesis­töis­sä yhden suku­pol­ven aika­na tapah­tu­nei­ta muutoksia.

Poh­din­ta Kui­va­joen vesis­tön tilas­ta kul­kee yhte­nä vir­ta­na läpi kir­jan. Jo lap­suu­des­saan Räi­nä kuu­li tur­ve­tuo­tan­non rus­kis­ta­van veden, mut­ta nyt hän halusi tie­tää aihees­ta lisää. Joen muu­tok­siin pereh­tyäk­seen Räi­nä vie­rai­lee kir­jas­sa myös kui­va­nie­me­läi­sen luon­non­suo­je­li­ja Mau­ri Huh­ta­lan pir­tis­sä. Huh­ta­la oli Kui­va­joen ja muun luon­non suo­je­li­ja jo 1970-luvul­la, jol­loin luon­non­suo­je­le­mi­nen ei ollut val­ta­vir­taa. Vie­rai­lul­laan kir­jai­li­ja kuu­lee muun muas­sa, että tur­ve­soil­ta Kui­va­jo­keen valu­nut kuor­mi­tus on toden­nä­köi­ses­ti ollut Suo­men suu­rim­pia yksit­täi­seen jokeen koh­dis­tu­nei­ta kuormituksia.

Osan­sa kir­jan poh­din­nois­ta saa­vat Vii­ni­vaa­ran poh­ja­ve­sia­lue, Iijoen voi­ma­lai­tok­set sekä lisään­ty­vä tuu­li­voi­ma. Räi­nä poh­tii eli­nym­pä­ris­tön nope­aa muu­tos­ta ja toi­saal­ta sopeu­tu­mis­ta hakat­tui­hin met­siin, läpi­pää­se­mät­tö­miin tai­mi­koi­hin, rus­kei­siin vesiin ja ojiin. Hän pel­kää, että olem­me jo niin sopeu­tu­neet muut­tu­nee­seen luon­toon, ettem­me osaa kai­va­ta muuta.

Veden ajat ker­too luon­nos­ta kau­niin kuvai­le­vas­ti. Sen usein pal­kit­tu Räi­nä todel­la osaa. Räi­nän kir­joit­ta­ma ja Vesa Ran­nan valo­ku­vaa­ma vuon­na 2017 ilmes­ty­nyt Reu­nal­la – Tari­noi­ta Suo­men tyh­jen­neil­tä sivu­ky­lil­tä sai Bot­nia-kir­jal­li­suus­pal­kin­non ja oli ehdol­la tie­to­kir­jal­li­suu­den Fin­lan­dia-pal­kin­non saa­jak­si. Räi­nän, Pek­ka Jun­tin ja Anna Ruo­ho­sen vuon­na 2019 ilmes­ty­nyt Met­sä mei­dän jäl­keem­me ‑teos voit­ti tie­to­kir­jal­li­suu­den Fin­lan­dia-pal­kin­non. Räi­nän vuon­na 2021 jul­kais­tu tie­to­kir­ja Kul­ki­jat – Nai­sia met­sis­sä, soil­la ja tun­tu­reil­la, oli Bot­nia-kir­jal­li­suus­pal­kin­toeh­dok­kaa­na. Nykyi­sin Oulus­sa asu­va Räi­nä pal­kit­tiin myös vuo­den iiläi­se­nä vuon­na 2020.

Tie­to­kir­jo­jen lisäk­si Räi­nä on kir­joit­ta­nut myös romaa­ne­ja. Esi­kois­ro­maa­ni Suo muis­taa ilmes­tyi vuon­na 2022. Hänen toi­nen romaa­nin­sa, ison­vi­han aikaan sijoit­tu­va Vai­no ilmes­tyy elo­kuus­sa 2025.

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.