Pudasjärven kaupungin ja Taivalkosken kunnan omistama ja Ylikiimingissäkin toimiva verkkoyhtiö Kairan Kuitu Oy teki voittoa viime vuona reilut 146 000 euroa. Taloudellisesti vuosi oli aiempaa vuotta parempi, sillä yhtiö edellisvuonna tehdyt lainojen uudelleenjärjestelyt vähensivät kustannuksia ja Ylikiimingin verkon rakentaminen mahdollisti liikevaihdon merkittävän kasvun.
Ylikiimingin verkon laajennus valmistui vuoden 2023 lopulla ja viime vuonna yhtiö kertoi tiedotteessaan keskittyneensä jälkiliittymien rakentamiseen Pudasjärvellä, Taivalkoskella ja Syötteellä. Uusien liittymien rakentamisen määrä on pysynyt koronavuosia lukuunottamatta tasaisena.
Yhtiön taustalla ei ole ulkomaisia rahoittajia tai omistajia, minkä yhtiö katsoo olevan nykyisessä maailmantilanteessa merkittävä turvallisuustekijä. Yhtiön omistajat ovat myös linjanneet, että yhtiö ei ole myytävänä. Kairan Kuitu Oy perustettiin aikanaan omistajakuntien toimesta, koska silloiset teleoperaattorit eivät alkaneet rakentamaan verkkoa kuntien alueelle edes valtion tuella. Yhtiön toimipiste sijaitsee Pudasjärvellä ja heillä on oma paikallinen teleasentaja, joka mahdollistaa vikatapausten ratkaisemisen nopealla aikataululla.
Kilpailuvalteikseen yhtiö listaa paikallisuuden lisäksi periaatepäätöksen, että hintoja ei nosteta. Isolle alueelle useiden liitymien rakentaminen mahdollistaa liittymismaksun laskemisen pieneksi ja yhtiö on rakentanut vastaavalla tavalla niin Pudasjärven ja Taivalkosken verkon kuin Ylikiimingin laajennusosan.