Päät­tä­jäl­tä: Miten voim­me aut­taa nuoria?

Tei­jo Liedes.

Olen kir­joit­ta­nut aikai­sem­min­kin nuor­ten ongel­mis­ta, niin ovat monet muut­kin, ja puhet­ta­kin on riit­tä­nyt. Näyt­tää kui­ten­kin uutis­ten valos­sa sil­tä, että kir­joit­te­le­mi­nen ja puhu­mi­nen eivät auta, vaan tilan­teel­le pitäi­si teh­dä jotakin.

Nuor­ten mie­len­ter­vey­son­gel­mat yleis­ty­vät, syr­jäy­ty­mi­nen ete­nee, luku­tai­to­kin alkaa kado­ta, eten­kin pojil­ta. Sekin on hyvä kysy­mys, onko täs­sä koko­nai­suu­des­sa sel­lais­ta har­haa, että media rum­mut­taa näky­väs­ti klik­kiot­si­koi­ta kai­kes­ta nega­tii­vi­ses­ta, kos­ka onnet­to­muu­det, rikok­set ja epä­on­nis­tu­mi­set hou­kut­te­le­vat parem­min luki­joi­ta kuin menes­tys­ta­ri­nat. Ovat­ko taus­tal­la suo­ma­lais­ten perin­tei­set ”hyveet” – kateus ja kau­na? Täy­tyy kui­ten­kin luot­taa tilastoihin.

Siis muis­te­taan, että suu­rim­mal­la osal­la Suo­men lap­sis­ta ja nuo­ris­ta menee oikein hyvin! He pär­jää­vät kou­lus­sa, opin­nois­sa ja sit­tem­min työelämässä.

Meil­lä on perin­tei­ses­ti ollut tapa­na etsiä syyl­li­siä, kun jokin menee pie­leen. Syyl­lis­ten löy­tä­mi­nen ei kui­ten­kaan auta. Kun­tien ei auta syyt­tää hyvin­voin­tia­luet­ta eikä hyvin­voin­tia­lu­een kun­tia; kotien ei auta syyt­tää kou­lu­ja eikä kou­lu­jen kote­ja; eikä nuor­ten­kaan auta syyt­tää van­hem­pia eikä van­hem­pien nuo­ria. On etsit­tä­vä rat­kai­su­ja, ja tar­tut­ta­va toimeen.

Erääs­sä vaa­li­ko­nees­sa kysyt­tiin ehdok­kaal­ta, pitää­kö kou­luis­sa lisä­tä kuria ja jär­jes­tys­tä ongel­mien vähen­tä­mi­sek­si. Eli epä­suo­ras­ti sano­taan, että syy on nuo­ris­sa ja lap­sis­sa. Kysy­mys antaa ymmär­tää, että ran­gais­tuk­sia koven­ta­mal­la asia kor­jaan­tui­si. Näin toi­mi­mal­la hoi­tai­sim­me kui­ten­kin vain oiret­ta, emme itse syy­tä. Ja lisäi­sim­me joko nuor­ten kapi­naa tai ahdistusta.

Eivät nuo­ret ole ihmi­si­nä sen kum­mem­pia kuin muut­kaan ihmi­set tai nuo­ret men­nei­nä vuo­si­kym­me­ni­nä. Kuria koven­ta­mal­la tuo­tam­me auk­to­ri­teet­tius­koi­sia nuo­ria aikui­sia, joil­la on huo­no itse­tun­to. Täs­tä­hän meil­lä on men­neil­tä vuo­si­kym­me­nil­ta koke­mus­ta. Täl­lai­sil­la ihmi­sil­lä on huo­not eväät nykyi­ses­sä työelämässä.

Mitä sit­ten pitäi­si teh­dä? Mis­sä ovat juu­ri­syyt? Kenen pitäi­si tart­tua toi­meen? Otan täs­sä esi­mer­kik­si kun­nan mah­dol­li­suu­det, kun ei ole tilaa laa­jem­paan ana­lyy­siin: Lap­si­per­hei­den ruuh­ka­vuo­sien arkea voi hel­pot­taa vaik­ka­pa jär­jes­tä­mäl­lä hyvää var­hais­kas­va­tus­ta, har­ras­tus­mah­dol­li­suuk­sia, jouk­ko­lii­ken­net­tä, mah­dol­li­suuk­sia yhtei­söl­li­seen teke­mi­seen ja huo­leh­ti­mal­la myös vähä­va­rais­ten per­hei­den mah­dol­li­suuk­sis­ta olla osa yhtei­söä. Kun­nan pitäi­si resur­soi­da kou­lut niin, että ope­tus­ryh­mät eivät ole lii­an suu­ria ja kai­kil­le tar­jou­tui­si edel­ly­tys­ten­sä mukai­sia onnis­tu­mi­sia. Var­hais­kas­va­tuk­ses­sa pitäi­si parem­min pys­tyä enna­koi­maan las­ten kehi­tys­tä ja ohjaa­maan tar­peen mukai­siin pal­ve­lui­hin heti ongel­mien alkaes­sa ilme­tä. On ymmär­ret­tä­vä, että ongel­maan tar­vi­taan sys­tee­mis­tä ajat­te­lua: esim. suju­vil­la yhdys­kun­ta­pal­ve­luil­la, kuten kaa­voi­tuk­sel­la, kun­nal­lis­tek­nii­kal­la, vesi- ja vie­mä­ri­pal­ve­luil­la, lupa­pal­ve­luil­la yms. on mer­ki­tys­tä per­hei­den ja sitä kaut­ta las­ten ja nuor­ten elä­män suju­mi­ses­sa. Vai­keu­det kyl­lä hei­jas­tu­vat lapsiin.

Jär­jes­tys­tä ja kuria­kin sil­ti tar­vi­taan. Las­ten ja nuor­ten on opit­ta­va yhtei­siä peli­sään­tö­jä ja hei­dät on saa­ta­va ymmär­tä­mään, että ne ovat hei­dän itsen­sä­kin etu. Kun riko­taan paik­ko­ja tai tahal­laan sot­ke­taan ja aiheu­te­taan ruo­ka­hä­vik­kiä, jäl­jet on sii­vot­ta­va ja sii­hen mene­vä raha on pois jos­tain muusta.

Mut­ta peli­sään­tö­jen ei saa olla itse­tar­koi­tuk­sel­li­sia. Ei voi vähä­tel­lä inter­ne­tin ja some-maa­il­man vai­ku­tus­ta las­ten ja nuor­ten käyt­täy­ty­mi­seen, joten vähin­tään­kin sen suh­teen peli­sään­tö­jä on teh­tä­vä, mut­ta yhdes­sä. Olem­me luo­neet sel­lai­sen media- ja some­maa­il­man, että lap­set ja nuo­ret ovat sen kans­sa vai­keuk­sis­sa. Nuor­ten mie­len­ter­vey­son­gel­mat ovat lisään­ty­neet mel­ko suo­ras­sa suh­tees­sa väki­val­ta­viih­teen suo­ra­tois­to­pal­ve­lu­jen, ym. some­ka­na­vien joka­päi­väis­ty­mi­sen kanssa.

Hyvin­voin­tia­lu­een roo­li on todel­la tär­keä, kun ollaan sii­nä tilan­tees­sa, että per­he voi huo­nos­ti. Sil­loin tar­vi­taan kor­jaa­via pal­ve­lu­ja, ja ne ovat yhteis­kun­nal­le huo­mat­ta­vas­ti kal­liim­pia kuin ennal­taeh­käi­se­vät pal­ve­lut. Kun mak­sa­ja on toi­nen, siir­re­tään ongel­mat mie­luus­ti toi­sel­le. Mut­ta se on jo toi­nen tarina.

Tei­jo Lie­des, Iin kun­nan­hal­li­tuk­sen puheen­joh­ta­ja, Vasemmistoliitto