Iin kunta palkittiin Pohjois-Pohjanmaan liikkuvimpana kuntana Pohjois-Pohjanmaan Urheilugaalassa lauantai-iltana. Iin kunta palkittiin pitkäjänteisestä työstä kuntalaisten hyvinvoinnin eteen. Kunnan todettiin panostavan voimakkaasti liikuntaolosuhteisiin, niistä viimeisimpänä avattiin syksyllä ympäri vuoden avoinna oleva uimapaikka Vihkosaareen. Kunta on myös lähtenyt innovatiivisesti kehittämään henkilöstön hyvinvointia liikkumisen keinoin.
Palkitsemisperusteissa mainittiin kunnan kylien rooli kuntalaisten liikkumisen edistämisessä. Kaikki kylät osallistuivat syksyllä liikuntakampanjaan.
Pohjois-Pohjanmaan Urheilun kunniagalleriaan nimettiin iiläislähtöinen Tanja Kari, joka hiihti urallaan yksitoista paralympialaiskultaa. Hänet valittiin Suomen parhaaksi vammaisurheilijaksi vuosina 1998 ja 2002. Vuonna 2010 hänet nimettiin toisena suomalaisurheilijana Kansainvälisen paralympiakomitean Hall of Famen jäseneksi. Suomen urheilun Hall of Fame ‑kunniagalleriaan hänet nimettiin vuonna 2018 ensimmäisenä paraurheilijana.