Joulutauon jälkeen parketille palannut KiiRin koripallojoukkue tuli peliin Uleåborg IFK:ta vastaan suuren uutisen säestämänä. Neljäkymmentäneljä vuotta KiiRiä valmentanut Lauri Valkama otti mikin käteensä ennen kuin tuomarit pääsivät aloittamaan peliä.
– On aika tehdä vaihdos. Päätös luovuttaa valmentajapesti pojalleni Tuomolle kypsyi vuoden vaihteen jälkeen. Minua harmittaa vain se, etten johtanut pelejä näiden vuosien aikana täyttä tuhatta kertaa – lukumäärä jäi vähän vaille. Mutta olen valmentanut noin viittäsataa KiiRin pelaajaa näiden vuosien aikana, valmentajasta tehtävistä luopunut Lauri Valkama kertoi.
Samalla hän kiitti saamastaan tuesta perhettään pelaajia, vastustajia, kannustajia ja saipa siinä Rantapohjakin osansa kiitoksista.
– Ja tietenkin vielä tuomareitakin pitää kiittää, koska en ole saanut kuin kaksi kertaa näiden vuosikymmenten aikana teknisen varoituksen. Koskaan ei ole ollut vaikea lähteä peleihin.
Valkama siirtyi katsomoon kannustamaan pelaajia eikä hän malttanut olla aivan ääneti, mutta ei siihen ollut tarvettakaan.
– Katsomosta yleisö saa aina kannustaa omiaan ja sen aion tehdä, Valkama painotti.
Päätös taisi tulla pelaajillekin yllätyksenä, koska eka kymppi oli lievästi sanottuna melkein surkea. Puolustus vuoti ja oululaiset pääsivät rappaamaan koreja ollen välillä reippaassa johdossa. Toisella kympillä uusi valmentaja Tuomo Valkama sai paikatuksi puolustusta ja erityisesti kapteeni Karri Oikarinen oli mainio tarkkoine heittoineen. Pistesaaliinsa oli 16, joista eka kympin aikana hän naputti jo 10.
Koko peli huomioiden KiiRin parhaana palkittiin Janne Taskinen, joka heitti huimat 30 pistettä. Hän jaksoi puolustaa, juosta ja heittää neljä kolmosta Oikarisen tavoin. Lopputulos KiiRille 99–58 (43–36)
– Oli ihan hyvä peli, vaikka lopussa tahti hiipui. Peli lähti hitaasti liikkeelle ja kun pääsin kentälle, niin ajattelin juosta päästä päähän puolustus mielessä. Korkea pistemäärä tuli hyvien syöttöjen ansiosta ja niitä jakelivat kaikki. Lopussa tempo laski eivätkä jalatkaan joutuneet tiukoille.
Valmentajan vaihdokseen hänellä oli oma kommenttinsa.
– Se oli yhden aikakauden päätös. Lauria tulee meillä varmasti ikävä, mutta Tuomo sai hyvän startin omalle uralleen.
Valmentajan vaihdos tuli myös Tuomo Valkamalle pienenä yllätyksenä
– Arvelen kuitenkin, että Lauri tulee katsomoon kannustamaan poikaansa. Valmentamiseen olen valmistautunut huonosti, tulihan tämä yllätyksenä minullekin. Mutta jatkossa panostan täysillä tähänkin tehtävään pelaamisen lisäksi, Tuomo Valkama kommentoi.
UIFK:n parhaana palkittiin nuori ja liukas Elias Tapper.
Pistemiehet: KiiRi: Janne Taskinen 30, Karri Oikarinen 16, Juho Kauro 14, Teemu Linna 13, Stefan Gasic 10, Juhani Katajamäki 7, Pekka Pääkkönen 4, Aarne Katajamäki 3, Tomi Yrjänheikki 2. UIFK: Elias Tapper 18, Janne Laine 14, Joni Pitkänen 12, Mikko Vuorela 8, Kalle Pentti 4 ja Antti Merihaara 2.
KiiRin seuraava kotipeli Laivakankaan koululla 11.2.2025 klo 18.00.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.