Mis­tä syn­tyy jou­lun tunnelma?

Kysyim­me Ran­ta­poh­jan luki­joil­ta Face­boo­kis­sa, mit­kä ovat heil­le tär­kei­tä jou­lu­pe­rin­tei­tä, jot­ka herät­tä­vät läm­pi­miä muis­to­ja ja luo­vat jou­lun tun­nel­maa. Useal­le muis­to­ja herät­tä­viä perin­tei­tä ovat jou­lun ruu­at, nii­den maut ja tuok­sut. Käyn­ti jou­lu­kir­kos­sa ja hau­doil­la vie monet jou­lun tunnelmaa.

“Lap­suu­des­ta muis­tan, kun mum­mi, isän äiti, lait­toi lipeä­ka­laa ja me, täti­ni per­heen kans­sa, kokoon­nuim­me mum­mo­laan syö­mään ja ole­maan yhdes­sä koko lau­mal­la. Se oli aina jou­lun­ajan aloi­tus. Sii­tä asti olen itse jat­ka­nut samaa lipeä­ka­la-perin­net­tä ja jat­kan niin kau­an kuin jak­san lait­taa ruo­kaa. Itse­näi­syys­päi­vä­nä syö­dään lipeä­ka­laa.” – Sari Kir­si Johan­na Siipola –

“Pipar­ka­kun lei­von­ta ja jou­lu­lau­lut. Jou­lu­lo­man odo­tus myös kut­kut­te­li muka­vas­ti kun sitä kovas­ti odot­ti.” – Suvi Ylitalo –

“Jou­lusii­vous. Kaik­ki vie­tiin pihal­le tuu­let­tu­maan. Rii­si­puu­ro, seka­he­del­mä­kiis­se­li ja kink­ku, joka oli käy­tet­ty pal­vaa­mos­sa. Äiti oli yleen­sä aina töis­sä aaton, kii­rea­pu­lai­se­na seka­ta­va­ra­kau­pas­sa. Äiti kun pää­si töis­tä puo­len­päi­vän jäl­keen, käy­tiin hau­doil­la, jou­lusau­na ja sit­ten jou­lu sai tul­la. Mum­mu ja pap­pa tuli myös meil­le sil­loin kun jou­lu­puk­ki tuli.Ihania läm­pi­miä muis­to­ja lap­suu­den jou­luis­ta. Oman per­heen kans­sa on muo­dos­tu­nut omat perin­teet, johon kuu­luu muun muas­sa aat­to­na hau­doil­la käyn­ti.” – Pau­la Klasila –

“Jou­lu­lau­lut kir­kos­sa ja kokoon­tu­mi­nen saman pöy­dän ääreen koko per­heen kans­sa syö­mään.” – Tar­ja Iinatti –

“Jou­lu­kuusi ja jou­lu­lau­lut!” – Kesän­lap­si Suvi Meri Tuuli –

“Aat­to­na läheis­ten kans­sa jou­lu­ruo­ka ja sit­ten lah­jat.” – Päi­vi Tihinen –

“Lap­se­na aat­to­aa­mun las­te­noh­jel­mat, jou­lu­kuusen koris­te­lu, jou­lu­lau­lut, jou­lu­puk­ki, mum­mo­lan jou­lut, jou­lusau­na, rii­si­puu­ro, kink­ku ja jou­lu­lah­jat, kii­ree­tön yhdes­sä olo.” – San­na Kaikkonen –

“Se, kun men­nään jou­lu­kuusi­var­kai­siin.” – Ilpo Laurila –

“Mum­mo.” – Mer­ja Mäki-Penttilä –

“Kin­kun pais­ta­mi­nen yön yli. Tuok­su ja eka sii­vu.” – Riit­ta Piipponen –

“Jou­lu­kirk­ko.” – Rit­va Repo –

“Olen lait­ta­nut lap­sil­le­ni aina aaton vas­tai­se­na yönä yhdet lah­jat kuusen alle, jot­ka lap­set saa­vat ava­ta heti herät­ty­ään. Mones­ti siel­lä on ollut jokin aikaa vie­vä lah­ja, lego­ja, jokin kiva elo­ku­va tai teh­tä­vä­kir­ja, pele­jä yms. Lap­set viih­tyi­vät muka­vas­ti aat­to­päi­vän ja jak­soi­vat parem­min odot­taa jou­lu­puk­kia iltaan saak­ka. Nyt ovat jo tei­ni-iäs­sä/ai­kui­sia, kat­so­taan­pa, mitä siel­tä tänä jou­lu­na löy­tyy.” – Kai­sa Sarviaho –

“Käyn­ti omais­ten hau­dal­la.” – Aar­ne Erkkilä –

” Paras­ta jou­lus­sa on se, kun aat­to­aa­mu­na koris­tel­laan kuusi.” – San­na­ma­ri Sala –

” Aat­to­aa­mu alkaa aina rii­si­puu­rol­la, ja jou­lu­rau­han julis­tuk­sen jäl­keen vaih­de­taan juh­la­vam­paa vaa­tet­ta pääl­le. Sit­ten aat­to menee­kin per­heen kans­sa ruo­kail­les­sa ja oles­kel­les­sa. Puk­ki saa­puu illal­la. Myö­häi­sil­lan ohjel­mas­sa on aina juus­to­tar­jo­tin ja lau­ta­pe­le­jä.” – Anna Wilhelmiina –

“Kyl­lä se on jou­lu­rau­han julis­tus, aina se her­kis­tää.” –Päi­vi Niemelä –

“Hyasin­tin tuok­su.” – Jaa­na Pistemaa–

“Aamusau­na ja jou­lu­puu­ro, Lumiuk­ko, van­huk­sen luo­na vie­rai­lu, hau­doil­la käyn­ti, jou­lu­ruo­as­ta naut­ti­mi­nen, mah­dol­lis­ten lah­jo­jen avaa­mi­nen, rau­hoit­tu­mi­nen ja läheis­ten seu­ras­ta naut­tien.” – Kaa­ri­na Torro –

“Kin­kun pais­ta­mi­nen aato­naa­ton ja aaton väli­se­nä yönä. Aat­to­aa­mu­na kin­kun tuok­su on yhtä kuin jou­lu.” – Taru Pernu –

“Kuusen koris­te­lu.” – Eeri­ka Viander –

“Äiti­ni teki lipeä­ka­laa yli koti­tar­peit­ten. Sitä riit­ti myös naa­pu­reil­lek­kin. Kyl­lä sii­nä oli kova huuh­to­mi­nen lipeän jäl­keen. Kai­vos­ta kan­net­tiin vesi. Hyvää tuli kalas­ta. – Anna-Lii­sa Väisänen –

” Jou­lu­lau­lut ja kuusen koris­te­lu. – Jaa­na Huovinen

“Jou­lu­rau­han julis­tus.” – Päi­vi Ervasti –

“Lumiuk­ko-elo­ku­va. Nyt sitä on kat­sot­tu myös omien las­ten kans­sa. Tär­kei­tä ovat myös aaton rii­si­puu­ro­lou­nas ja illan viet­tä­mi­nen läheis­ten kans­sa syö­den, sau­noen ja lah­jo­ja ava­ten.” – Anu Uustialo –

” Jou­lu­kirk­koon meno.” – Anne­li Mustalampi –

” Kuusi­var­kais­sa käyn­ti.” – Tar­mo Huovinen –

” Hau­dal­la käyn­ti ja illal­la jou­lun viet­to läheis­ten kans­sa jou­lu­ruo­kaa syö­den, paket­tien jaka­mi­nen ja eri­lai­sia pele­jä pela­ten. ” – Anit­ta Halonen –

Pek­ka Joke­lan jou­lu­muis­to­ja Suomesta

Liki kuusi­kym­men­tä vuot­ta näi­tä ulko­maan jouluja.

On vain muis­tot enää jäl­jel­lä Suo­me­ni jouluista.Ja pian on jäl­leen joulu.…

On se yö jol­loin lau­le­taan lau­luis­ta kau­neim­mat. On jouluyö.

Muis­tan lap­suu­te­ni jou­lun ja jou­lu­na­lus­kii­reet, lei­von­nai­sis­ta tuok­su­van keit­tiön. Muis­tan jou­lu­tort­tu­jen rivit nii­den jääh­tyes­sä keit­tiön suu­rel­la pöy­däl­lä, muis­tan kin­kun pais­ta­mi­sen ja lei­vän kas­ta­mi­sen paistinliemeen.

Mie­les­sä­ni on jou­lu­aa­mun sau­na – sen läm­mit­tä­mi­nen. Muis­tan kuin­ka se var­tut­tua­ni uskot­tiin minul­le. Muis­tan kyl­pe­mi­sen – isä­ni löy­lyn­pu­nai­set kas­vot ja kotoi­sen hyvän olon tun­teen. Löy­ly­jä kehut­tiin ja arvos­tel­tiin, läm­mit­tä­jää kii­tel­tiin, sau­nan kipa­koi­ta löy­ly­jä kehuttiin.

Kyl­vyn jäl­keen nos­tet­tiin lumi­nen kuusi, pak­kas­päi­väs­tä, sau­naan sula­maan. Ja kun kuusi

– poh­joi­sen hämär­ty­väs­sä päi­väs­sä, kan­net­tiin sau­nas­ta tupaan, tuok­sui tupa yhtä jou­lui­ses­ta kuin sau­na­kin. Isä­ni kiin­nit­ti tuok­su­van puun val­mis­ta­maan­sa jou­lu­kuusen jal­kaan. Alkoi kuusen koris­te­lu ja illan vie­raan odotus.

Muis­tan maa­seu­dun rau­hal­li­sen jou­luun ja sii­hen valmistumisen.

Ei äiti kysy­nyt kylä­kau­pas­ta val­mis­ta. Jou­lu syn­tyi äidin kar­heis­ta käsis­tä. Hänen käten­sä loi­vat jou­luu­ni sen tuok­sut, niis­tä syn­tyi kaik­ki jou­luu­ni liit­ty­vät maut.

Lap­suu­te­ni jou­lu oli käsin kos­ke­tel­ta­va ja kai­kin ais­tein koet­ta­va elä­mys. Nyt maa­seu­dun jou­lu on kai yhtä kii­rei­nen kuin kau­pun­kien­kin joulu.

Ei kukaan ehdi pysäh­ty­mään het­kek­si pai­koil­leen. Ei kenen­kään aika rii­tä vai­vaa­maan ruis­jau­ho­tai­ki­naa ja peit­te­le­mään sil­lä kink­kua pais­ton ajaksi.

Muis­tan lap­suu­te­ni jou­lu­päi­vän aamun. Van­han ajan isän­nät ajoi­vat vie­lä hevos­kyy­dil­lä jou­lu­kirk­koon. Kul­kuset heli­si­vät jou­lu­aa­mun hämä­räs­sä. Ja kun kirk­ko­kan­sa palai­li kir­kos­ta koti­ky­liin­sä oli lap­sil­la kat­se­le­mis­ta ja ihmet­te­le­mis­tä. Onnel­li­sin oli se, joka sai kii­ve­tä keveän reen jalak­sil­le ja siel­tä kat­sel­la suu­ren ruu­nan tasais­ta kul­kua. Ja kun isän­tä näp­säyt­ti napa­kas­ti suul­laan ja läi­mäyt­ti suit­sil­la hevo­sen­sa kevyeen juok­suun, ei onnel­la enää tun­tu­nut ole­van min­kään­lai­sia rajoja.

En enää muis­ta, mil­loin vii­mek­si oli­sin kuul­lut jou­lun tie­noon hämä­räs­sä tiu­ku­jen ilois­ta heli­nää ja reen jalas­ten lau­lua lumi­sel­la kylä­tiel­lä. Lap­suu­te­ni hevo­set ja nii­den vetä­mät reet eivät lii­ku enää edes van­han koti­ky­lä­ni rai­til­la. Eikä kul­kus­ten heli­nä ja jalas­ten lau­lu ole kui­ten­kaan kau­ka­na takanapäin.

Kai­paan jou­lu­ni tuok­su­ja ja jou­lu­je­ni ääniä vuo­si vuo­del­ta yhä enem­män. Ne ovat osa jou­lu­ni kuvaa, aivan kuin koto­na­ni val­mis­te­tut jou­lu­ruo­at, isä­ni tuok­su­va jou­lusi­ka­ri ja lap­si­par­ven ympä­röi­män iso­äi­din vapi­se­vis­sa käsis­sä rapi­se­va, rus­kea karamellipussi.