Pooki ‑merituulivoimahanketta kehittävän Skyborn Renewables Finland Oy:n maajohtaja Tero Elo ja hankekehitysjohtaja Otso Lintinen olivat iiläisen ja simolaisen sekä Kemistäkin saapuneen kalastusväen kuultavina Iin Micropoliksessa maanantai-iltana. Tilaisuuden tarkoituksena oli valottaa tuulivoimahankkeen etenemistä sekä antaa paikallisille kalastajille mahdollisuus kertoa tarpeistaan suunnitellun hankealueen suhteen.
Tilaisuus keräsi paikalle reilut kolmekymmentä henkeä, ja keskustelu kävi vilkkaana. Epäileviä kommenttejakin kuultiin lukuisia.
Mittava hanke sijoittuu pieneltä osaltaan Suurhiekan alueelle, jonne merituulivoimapuistoa suunniteltiin alun perin jo yli kymmenen vuotta sitten. Suurhiekkaan verraten hankealue on nyt kuitenkin merkittävästi laajempi, ja Otso Lintisen mukaan itse Suurhiekan matalikkoalueelle voimaloita ei ole tarkoitus rakentaa, vaan suunnitelmien mukaan laitokset sijoitetaaan syvempiin kohtiin eli vähintään kymmenen metrin syvyiseen veteen.
Pooki-merituulivoimahanke sijoittuu Iin ja Simon kuntien edustan aluevesille sekä sähkönsiirtoyhteyksien osalta mahdollisesti myös Kemiin. Etäisyys mantereelta suunnitellun tuulipuiston reunaan on alle kolmekymmentä kilometriä. Hankealueen koko on yhteensä noin 360 neliökilometriä, ja alueelle on tarkoitus rakentaa 85 — 185 tuulivoimalaa.
Lintisen mukaan voimaloiden kokonaismäärä selviää vasta merenpohjan tarkempien tutkimusten myötä. Ympäristövaikutusten arviointi on hankealueella käynnistymässä jatkuen koko ensi vuoden. Kaikkiaan hankkeen kehittäminen kestää kymmenisen vuotta ennen kuin tuulipuisto sähköntuotantoon asti saadaan.
Skyborn Renewables on maailmanlaajuinen toimija, jolla on parhaillaan Suomen aluevesillä käynnissä toinenkin hanke sekä myös Ruotsin puolella Pohjanlahtea neljä merituulivoimahanketta. Kuulijoiden piirissä esiin nousikin heti kysymys, miksi Pooki-hankkeen kartalle ei oltu merkitty samalle korkeudelle suunniteltua Ruotsin aluevesille sijoittuvaa tuulivoimapuistoa. Elo ja Lintinen lupasivatkin asian seuraavaan tiedotustilaisuuteen mennessä korjata.
Yleisöä epäilytti suuresti tuulivoimaloiden rakentaminen merialueelle, joka jäätyy talvisin, sillä sellaisesta rakentamisesta ei Skybornillakaan ole kokemuksia, vaikka yhtiö on merituulivoimaa jo muutoin paljon rakentanut.
– Kalastajat ja muutkin merellä liikkuvat kyllä tietävät, että jäät muodostavat juuri noilla alueilla melkein vuosittain kymmenenkin metrin korkuisia röykkiöitä, kommentoitiin kuulijoiden joukossa.
Iso osa tilaisuuden yleisöstä muodostui ammattikalastajista, jotka kantoivat huolta elinkeinonsa tulevaisuudesta tuulivoimarakentamisen takia. Erityisenä pelkona ovat kalastusta koskevat mahdolliset rajoitteet esimerkiksi troolauksen tai rysien paikkojen suhteen, sillä nykyisillä merituulivoima-alueilla sekä kaasuputki- ja kaapelialueilla troolaus on kielletty.
Etelämpänä kalastajat ovat kieltojen perusteella korvauksiakin saaneet, mutta moni ammattia harjoittava hoksautti tilaisuudessa korvauksen kertaluontoisuudesta, kun taas kiellot ja haitat jatkuvat hamaan tulevaisuuteen. Lintisen mukaan sähkönsiirtokaapelit tuulipuiston alueelta mantereelle on tarkoitus upottaa vähintään metrin syvyyteen meren pohjaan, jolloin ne eivät troolaustakaan estä. Kaapelit upottamalla on toisaalta myös tarkoitus estää niiden magneettikenttiä vaikuttamasta vaelluskalojen liikkumiseen.
– Kaikki nämä nyt mainitut asiat tulevat YVA-suunnitelmassa esiin ja tutkittaviksi, minkä jälkeen tiedämme lisää ja pystymme kertomaan kyseisistä asioista jo enemmän, Lintinen lupasi.
Kalaston ja kalastajien sekä linnuston lisäksi keskusteluun nousivat hylkeet, joiden parhaisiin pyyntipaikkoihin tuulipuiston hankealue lukeutuu.
– Jos hylkeet lähtevät melua ja välkettä pakoon, ne tulevat rannikolle ja ovat siellä entistäkin enemmän kalastajien riesana, arvioitiin.
Tiukkoja kannanottoja kuultiin lisäksi vielä sähkönsiirtoa koskien. Mantereen puolella sähkö tarvitsee edetäkseen lisää voimalinjoja, jollaisten alle esimerkiksi Rantapohjan alueella on viime vuosina monen maanomistajan maita huonoksi koetulla hinnalla lunastettu, mikä on jo aiemmin herättänyt kiivastakin keskustelua.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.