Kylä­kou­lun mer­ki­tys koros­tui Tak­ku­ran­nan kou­lun 100-vuotisjuhlassa

– Tämä on tär­keä ja eri­tyi­nen päi­vä, kun kokoon­num­me yhdes­sä Tak­ku­ran­nan kou­lun sata­vuo­tis­juh­laan, sanoi Kel­lon kou­lun reh­to­ri Juha Heik­ki­nen ava­tes­saan juh­lan vii­me keskiviikkoiltana.

Heik­ki­nen kiit­ti kou­lu­yh­tei­söä hyväs­tä yhteis­hen­ges­tä, laa­duk­kaas­ta ope­tuk­ses­ta ja oppi­lai­den innos­ta­mi­ses­ta luku- ja lau­lu­har­ras­tuk­siin. Kou­lu on ollut kaut­ta aiko­jen kylä­läi­sil­le kuin toi­nen koti.

– Kii­tos kuu­luu kai­kil­le niil­le ihmi­sil­le, jot­ka ovat osa tämän kou­lun historiaa.

Kel­lon kou­luun kuu­lu­vas­sa Tak­ku­ran­nan yksi­kös­sä on 69 oppi­las­ta 1–5 vuo­si­luo­kil­la. Juh­laan osal­lis­tui yli 300 hen­keä, muka­na oli kylä­läi­siä, enti­siä oppi­lai­ta ja opet­ta­jia sekä kau­pun­gin sivis­tys- ja kult­tuu­ri­pal­ve­lui­den edustajia.

Tak­ku­ran­nan kou­lun kas­vat­ti, minis­te­ri ja his­to­rioit­si­ja Tyt­ti Iso­hoo­ka­na-Asun­maa ker­toi juh­la­pu­hees­saan iloit­se­van­sa tak­ku­ran­ta­lais­ten puo­les­ta, sil­lä kou­lu voi hyvin. Tak­ku­ran­nal­la on saa­tu pal­jon aikaan.

– Näen usein koti­ni ohi kul­ke­via pie­niä kou­lu­lai­sia, ja ker­ran havah­duin iloi­seen lau­le­luun, hän muisteli.

– Pie­nen kou­lu­lai­sen van­hem­mat ja opet­ta­jat eivät voi saa­da parem­paa kii­tos­ta kuin lap­sen hyräi­ly kotiin pala­tes­sa. Ilo ja hyvä mie­li ovat arvok­kai­ta osoi­tuk­sia kas­va­tus­työn onnis­tu­mi­ses­ta. Myös tur­val­li­nen kou­lu­tie on kylä­kou­lun suu­ri etu ja onni.

Kaut­ta aiko­jen Tak­ku­ran­nan kou­lu on anta­nut elä­män perus­e­väät ja muo­van­nut myös kyläyh­tei­söä. Nyt kylään oli­si koko ajan haluk­kai­ta muut­ta­jia, kun­han vain tont­te­ja saataisiin.

Onnis­tu­mi­ses­ta saa­daan Iso­hoo­ka­na-Asun­maan mukaan kiit­tää kou­lun luot­ta­mus­hen­ki­löi­tä ja raken­ta­jia, aktii­vi­sia van­hem­pia ja ennen muu­ta kou­lun opet­ta­jia. Tak­ku­ran­nan kou­lul­la on ollut onni saa­da työ­hön­sä sitou­tu­nei­ta opet­ta­jia, kuin myös muu­ta henkilökuntaa.

Sotien jäl­keen kaik­kial­la oli pula päte­vis­tä opet­ta­jis­ta. Suu­ri asia oli, kun Oulus­sa oli kesäy­li­opis­to ja opet­ta­ja­kor­kea­kou­lu aloit­ti 1950-luvun alus­sa. Oulun yli­opis­to on kou­lut­ta­nut vuo­si­kym­me­net opet­ta­jia koko Poh­jois-Suo­mea varten.

Tak­ku­ran­nan kou­lu perus­tet­tiin aika­na, jol­loin koet­tiin puu­tet­ta ja köy­hyyt­tä, ja kylä kuu­lui myös kun­nas­sa syrjäalueeseen.

– Aineel­li­nen niuk­kuus ei kui­ten­kaan tar­koi­ta hen­ki­sen kult­tuu­rin köy­hyyt­tä. Täl­tä kyläl­tä löy­tyy ensim­mäi­nen suo­men­kie­li­nen kan­san­ru­noi­li­ja, talol­li­nen Anders Vai­nio (1753–1821), joka kir­joit­ti itse kale­va­la­mit­tai­sia runo­ja esi­mer­kik­si hänen elin­ai­ka­naan käy­dyis­tä sodis­ta Venä­jää vastaan.

Edis­tyk­ses­tä huo­li­mat­ta huo­let eivät lopu, Iso­hoo­ka­na-Asun­maa tote­si. Nuor­ten val­lat­to­muu­det ovat tut­tu­ja kaik­ki­na aikoi­na. Nuo­ret tar­vit­se­vat kokoon­tu­mis­paik­ko­ja ja mie­le­käs­tä teke­mis­tä. Rajo­jen aset­ta­mi­nen yhdes­sä kou­lun ja van­hem­pien kans­sa on perus­työ­tä nuor­ten kas­va­tus­po­lul­la, sil­lä yksi kou­lun teh­tä­vis­tä on yhä yhtei­söön kas­vat­ta­mi­nen sivis­tä­mi­sen ja tie­don välit­tä­mi­sen rinnalla.

Kou­lu val­mis­taa lap­si­aan myös tule­vai­suu­den vas­taa­not­ta­mi­seen, sii­hen kuu­luu nyt arkeem­me työn­ty­vä tekoäly.

– Oli­si­kin nopeas­ti löy­det­tä­vä tapa, miten teko­ä­lyä käy­te­tään oppi­mi­ses­sa ja arjes­sa yleen­sä. Kän­ny­kän käy­tön kal­tai­sia vir­hei­tä ei pitäi­si teh­dä. Kou­lut tar­vit­se­vat nyt teko­ä­lyä enem­män ihmis­tä, opet­ta­jia, jot­ka ohjaa­vat digia­jan oppi­laat tie­don läh­teel­le hyvän ja pahan, oikean ja vää­rän tun­nis­ta­mi­sen kautta.

Kou­lul­la tulee myös olla kykyä rau­hoi­tel­la lap­sia arvaa­mat­to­mis­sa krii­seis­sä. Opet­ta­jil­la on edel­leen iso roo­li, onhan kas­va­tus käy­tän­nön toi­min­taa ja poh­jim­mil­taan yksi­löl­lis­tä, johon pitää luo­da yhtei­set pelisäännöt.

Suo­mes­sa on vali­tet­ta­vas­ti vii­me vuo­det oltu välin­pi­tä­mät­tö­miä tart­tu­maan nuor­ten syr­jäy­ty­mi­seen ja kiusaa­mi­seen. Kiusaa­mi­sen nopea kit­ke­mi­nen on yksi tär­keim­mis­tä kou­lun teh­tä­vis­tä. Pie­nis­sä kou­luis­sa se yleen­sä havai­taan­kin heti.

– Pie­nil­lä kou­luil­la on muu­toin­kin monia etu­ja. Opet­ta­jil­la on niis­sä myös enem­män mah­dol­li­suuk­sia toteut­taa pai­kal­li­sia toi­vei­ta kuin sato­jen oppi­lai­den kou­luis­sa, Iso­hoo­ka­na-Asun­maa muistutti.

Vapaus on lisän­nyt myös eriar­voi­suut­ta. Kun ope­tus­suun­ni­tel­man toteu­tus­ta ja oppi­kir­jo­ja ei enää val­vo­ta val­ta­kun­nal­li­ses­ti, oppi­mis­tu­lok­set vaih­te­le­vat entis­tä enem­män. Ihan­noi­tu suo­ma­lai­nen perus­kou­lu on muut­tu­nut alku­pe­räi­ses­tä ideas­taan – osa kou­luis­ta menes­tyy parem­min kuin toi­set. Kou­lu­jen on sopeu­dut­ta­va myös ulkoi­siin haas­tei­siin, kuten sotiin, pan­de­mioi­hin ja ilmastonmuutokseen.

– Nuo­ril­ta kysy­tään nyt pal­jon, perus­tai­to­jen hal­lin­nan ohel­la kek­se­liäi­syyt­tä, uskoa, vah­vaa tah­toa ja veny­mis­tä, sil­lä toi­von menet­tä­mis­tä ja pelon kas­vua emme tah­do nuo­ril­lem­me. Osaa­vin­kaan opet­ta­ja ei sel­viä ilman tukea kou­lu­jen viran­omai­sil­ta, ympä­ris­töl­tään ja oppi­lai­den vanhemmilta.

– Juu­ri Kel­los­sa yhtei­söl­li­syyt­tä on alet­tu onnis­tu­nees­ti vah­vis­taa yhdes­sä, Iso­hoo­ka­na-Asun­maa iloitsi.

His­to­rian havi­nas­sa kat­se koh­ti tulevaa

Tak­ku­ran­nan kou­lul­la on aikoi­naan jär­jes­tet­ty roko­tuk­sia, majoi­tet­tu eva­koi­ta, pidet­ty kurs­se­ja ja vie­tet­ty kylän yhtei­siä juh­lia. Tak­ku­ran­nan Mar­tat perus­tet­tiin kou­lul­la 1937. Mart­to­jen puheen­joh­ta­ja Lee­na Hap­po­nen lausui juh­las­sa kii­tok­set sii­tä, että mar­tat ovat aikoi­naan saa­neet kokoon­tua koululla.

– Kou­lu on tär­keä koko kylän yhtei­söl­li­syy­den kan­nal­ta. Toi­vot­ta­vas­ti saam­me pitää Tak­ku­ran­nan kou­lun pitkään!

Juh­laan esil­le oli lai­tet­tu van­ho­ja nos­tal­gi­sia kou­lu­tau­lu­ja, luok­ka­ku­via, leh­ti­leik­kei­tä ja his­to­ria­tie­toa kou­lun vai­heis­ta. Tak­ku­ran­nan kou­lun uudes­sa osas­sa kou­lu­tai­pa­leen­sa vuon­na 1956 aloit­ta­nut Han­nu Veh­ka­pe­rä kaup­pa­si kyläyh­dis­tyk­sen vuon­na 2014 jul­kai­se­maa Kel­lo merel­le soi ‑kylä­his­to­ri­aa.

– Tämä kir­ja on arvo­kas tie­to­läh­de, johon kan­nat­taa pala­ta yhä uudel­leen. Myös nuo­rem­mat voi­vat löy­tää sii­tä kiin­nos­ta­vaa tie­toa Tak­ku­ran­nan ja koko Kel­lon alu­een historiasta.

Luok­ka­ret­ki­ra­has­ton tuek­si pide­tyn kah­vi­puf­fe­tin äärel­lä juh­la­vä­ki muis­te­li kou­luai­ko­jaan. Kou­lun tule­vai­suus herät­ti huol­ta, sil­lä kau­pun­gin pal­ve­lu­verk­ko­suun­ni­tel­mas­sa jat­ko on sidot­tu oppi­las­mää­rän kas­vuun. Osa kui­ten­kin poh­ti, tuli­si­ko pää­tök­sis­sä huo­mioi­da parem­min myös kylä­kou­lun tar­joa­mat hyö­dyt pelk­kien nume­roi­den sijaan.

“Kou­lu val­koi­nen, kou­lu tut­tu isien, on tur­va las­ten uusien. Tääl­lä saam­me raken­taa, aikaa tulevaa…”

Näin oppi­laat lau­loi­vat Tak­ku­ran­nan kou­lun oman lau­lun sanoin juh­la­väel­le. Juh­lan esi­tyk­set sai­vat ylei­sön sil­mät kos­tu­maan ja muis­tot heräämään.

Tak­ku­ran­nan kou­lu oli val­mis­tau­tu­nut huo­lel­la ja antau­muk­sel­la upeas­ti suju­nee­seen 100-vuo­tis­juh­laan­sa. Ohjel­mas­sa oli Mart­ti Asun­maan kou­lun vai­heis­ta ker­to­va kuvael­ma, jos­sa oli myös huu­mo­ria mukana.

Kan­sa­kou­lu­lain tul­tua voi­maan Hau­ki­pu­das oli jaet­tu 14 kou­lu­pii­riin. Kou­lu­työ alkoi 2024 kylän pir­teis­sä, mut­ta tak­ku­ran­ta­lai­set vaa­ti­vat sit­keäs­ti omaa kou­lua kyläl­le. Se saa­tiin kol­me vuot­ta myö­hem­min. Oppi­las­mää­rä nousi pian yli sadan, ja uusi pää­ra­ken­nus avat­tiin 1956.

Kou­lun opet­ta­ja­na toi­mi muun muas­sa Alli Win­ter, myö­hem­min Mäke­lä. “Mam­ma” hal­lit­si Tak­ku­ran­nan kou­lua vuo­teen 1954 asti ja hänet muis­te­taan vaa­ti­va­na ja hyvin kuria pitä­vä­nä opet­ta­ja­na. Vuo­si­kym­men­ten aika­na kai­kil­la kou­lun opet­ta­jil­la ja hen­ki­lö­kun­nal­la on ollut suu­ri vai­ku­tus koko kyläyhteisöön.

Sota-aika­na kou­lul­le sijoi­tet­tiin myös eva­koi­ta. Elin­tar­vi­ke­pu­lan val­li­tes­sa oppi­lai­den oli tuo­ta­va kou­luun mar­jo­ja, sie­niä ja täh­kä­päi­tä sekä osal­lis­tut­ta­va kou­lul­la sii­vouk­seen, tis­kaa­mi­seen ja puun­kan­toon. Voi­mis­te­lu­tun­neil­la har­joi­tel­tiin mars­sias­ke­lei­ta ja maas­tou­tu­mis­liik­kei­tä, joi­ta esi­tel­tiin yhdes­sä ohjelmanumerossa.

Tak­ku­ran­nan kou­lu on kaut­ta aiko­jen ollut kylän yhtei­söl­li­syy­den tyys­si­ja: “Kou­lu val­koi­nen, tun­tee pie­nen ihmisen…Koulu kät­kee sisään sydä­men…”