Tuoreen Suomalaisten uutismedia 2024 ‑tutkimuksen mukaan 92 prosenttia 15 vuotta täyttäneistä suomalaisista pitää yleissivistyksen merkitystä suomalaisten hyvinvoinnille erittäin tärkeänä.
Samaan aikaan entistä useampi, 78 prosenttia, on huolissaan suomalaisten sivistystasosta. Huolestuneiden osuus on kasvanut kolme prosenttiyksikköä viime vuodesta.
Yleissivistyksen kannalta tärkeimmät mediat suomalaisten mielestä ovat painetut ja digitaaliset sanomalehdet. Ne arvioi tärkeimmiksi 86 prosenttia suomalaisista.
Sanomalehtien ylivoima yleissivistykselle tärkeimpänä mediana korostuu mitä nuorempi vastaaja on. 15–24-vuotiaista 82 prosenttia nimeää sanomalehdet tärkeimmäksi, ja ero toiseksi sijoittuneisiin televisioon (52 %) ja Googleen (52 %) on peräti 30 prosenttiyksikköä. Iän lisääntyessä sanomalehtien ja television ero kaventuu, mutta kaikissa ikäryhmissä sanomalehdet ovat yleissivistyksen kannalta selvästi tärkein media.
Kaikkien yli 15-vuotiaiden arvioissa toiseksi tärkeimmäksi sijoittuu televisio (tv-kanavat tai niiden verkkopalvelut) tuloksella 72 prosenttia, kolmanneksi radio (55 %). Kun Google sijoittui nuorimmissa jaetulle kakkostilalle, muiden ikäryhmien kohdalla sijoitus on selvästi heikompi.
Vähiten tärkeimpiä yleissivistyksen kannalta ovat blogit (4 %), verkossa olevat uutisportaalit, kuten Ampparit (7 %), sosiaalinen media (15 %) ja Google (23 %).
Suomalaisista 15 vuotta täyttäneistä peräti 70 prosenttia lukee sanomalehtiä puhelimella. Viidessä vuodessa kasvu on ollut 12 prosenttiyksikköä. Toiseksi yleisintä lukeminen on tietokoneella (61 %), kolmanneksi painettuna (57 %) ja neljäntenä tabletilta, sähköiseltä lukulaitteelta (39 %).
Painetun sanomalehden lukeminen on laskenut suurin piirtein saman verran kuin puhelimella lukeminen on lisääntynyt. Tietokoneella ja sähköisellä lukulaitteella lukeminen on säilynyt varsin tasaisena viisi viimeistä vuotta.
Tutkimuksen toteutti lokakuussa Uutismedian liiton toimeksiannosta Iro Research.
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ