Saimme äidinkielen Sinäkin pystyt! ‑valinnaisen oppitunnille vieraan Japanista, englannin kielen opettaja Teruko Nakagamin, joka opetti meille origamien taittelua. Ensin jakauduimme neljän hengen ryhmiin ja jokainen valitsi kaksi samanväristä paperia. Sitten jokaisesta paperista taiteltiin tietynlainen origami, jonka jälkeen kahdeksan origamia yhdistettiin toisiinsa ja näin niistä muodostui monivärinen ympyrä. Lisäksi saimme kuulla, miten monenlaisia origameja voikaan tehdä.
Elokuun lopulla koulun 8. ja 9. luokan Sinäkin pystyt! ‑ryhmät menimme yhdessä Kiiminkiin Koitelinkoskelle retkeilemään muutamaksi tunniksi.
Bussimme saavuttua Koitelinkoskelle jakauduimme ryhmiin, joissa oli niin 9.- kuin 8.-luokkalaisia. Ensimmäinen tehtävämme oli tehdä yhdessä maataideteoksia maasta löytyvistä luonnonmateriaaleista, kuten puiden tiputtamista lehdistä, kävyistä, oksista, havunneulasista sekä kivistä. Jokaisen ryhmän työ valokuvattiin ja tuloksena oli upeita, toinen toistaan erilaisempia taideteoksia!
Luontotaiteilun jälkeen jokainen ryhmä meni omalle nuotiopaikalleen, jossa tutustuttiin omaan porukkaan jutellen, ja pian päästiinkin yhdistämään voimat, kun seuraavana tehtävänä oli saada nuotio syttyymään. Jokaiselta ryhmältä tämä onnistui, ja auttoipa eräs ryhmä muitakin kanssaretkeilijöitä sytyttämään nuotion, ja niinhän se syttyi! Yhteistyöllä! Eväiden jälkeen oli aika ysien suunnittelemalle tekemiselle. Oli monenmoista: oli aarteenetsintää, vaikeiden kysymysten ratkomista, arvoituksia, kilpailuja, lisää tutustumista ja muita kivoja leikkejä.
Päivän päätteeksi jokainen sai kertoa, mitä piti retkestä. Paljon oli iloisia, ehkä hieman väsyneitä kasvoja lähdössä kotia päin pitkän, mutta tosi mukavan yhteisen retken jälkeen. Luokkahuoneesta siirtyminen ulos luontoon on hyvää virkistystä aivoille, oli kyseessä sitten mikä oppiaine tahansa.
Kahdeksasluokkalaisten vieraana kävi kellolainen dipl.hieronta- ja akuterapeutti Maaret Markus kertomassa yrttien voimasta ja niiden terveysvaikutuksista. Edellisenä vuonna me nykyiset ysiluokkalaiset olimme hänen vieraanaan Kiviniemessä. Oppilaat valmistivat itse yrttikylvyn jaloille ja osa käsille ja lopuksi vielä harjoiteltiin hartiahierontaa. Kiitos vieraillemme!
Helmi Jaara 9C
Juttu julkaistaan osana Rantapohjan ja alueen koulujen välistä yhteistyötä.