Maasepän takomat rautaesineet, joissa kaksi piikkiä, toinen sivulle osoittava käyrä piikki sekä toinen, hieman varren suunnasta ulospäin suuntautuva. Lyhyehkö ruoto, jossa tuppikiinnitys paksuhkolle puuvarrelle. Toisen esineen piikkien yhtymäkohdassa kiinni vankka ketju, jonka päässä lenkki köyden kiinnitystä varten. Toinen piikki on katkennut.
Palokeksiä on käytetty menneinä aikoina tulipalojen rajaamiseen, muun muassa pärekattojen purkamiseen sekä loppusammutuksessa hirsikehikoiden hajalle repimisessä. Perinteisesti palokeksi on ollut katolle nousevilla tikkailla. Järeitä palokeksejä on vanha kansa käyttänyt myös kaskeamisessa ja peltojen raivauksessa.
Paloturvallisuus edellytti, että jokaisella talonomistajalla tuli olla pihallaan katolle johtavat isot tikkaat, palokeksi ja palokirves sekä täysinäinen vesitynnyri talon edessä.
Vuonna 1867 perustettiin Kiimingin paloapuyhtiö. Kaksi vuotta aiemmin oli kunnan hallinto erotettu seurakunnan hallinnosta ja tämän uudistuksen velvoittamana paloavun antaminen kuului nyt kunnille. Paloapuyhtiöt korvasivat sääntöjensä perustein tulipalojen aiheuttamia vahinkoja, jota varten ne kokosivat maksut piireistään.
Säännöt sisälsivät myös määräyksiä, joiden tarkoituksena oli estää tulen irtipääsy ja vahingon sattuessa opastaa sammuttamaan palopesäke ennen kuin tuli pääsi valloilleen. Taloissa oli pidettävä saatavilla sammutuskaluja, tulisijojen oli oltava kunnossa ja puhdistettuina ja kattojen rakennusaineiden sääntöjen sallimia. Kuntakokouksen valitsemat brandsyynimiehet (palotarkastajat) kiersivät piirinsä talot keväisin ja syksyisin.
Saattoipa harvaan asutuilla seuduilla syynääminen unohtua kokonaan. Palotarkastus toimi parhaiten tiheään asutuissa kylissä, joissa tulipalo saattoi vaaraan naapuritkin. Kiimingissä palotarkastus asetettiin vuonna 1870 ”toiselle vakavammalle kannalle”. Yhdistyksen nokkamieheksi määrättiin lukkari Aaro Kauppila ”useammaksi vuodeksi”. Kiimingin paloapuyhtiö lakkautettiin vuonna 1908. Uuden lain myötä yhtiö todettiin liian pieneksi, vakuuttaminen oli myös yleistynyt valtakunnan tason vakuutusyhtiöissä.
Palontorjunta oli pitkään pääasiassa ennalta ehkäisevää. Tulipalojen sammuttaminen oli pitkään toivotonta, sillä palavaa puurakennusta ei voitu pelastaa vanhan ajan menetelmin.
Käsikäyttöiset paloruiskut tulivat apuun 1800-luvun loppupuolella. Seurakunnat olivat ensimmäisiä paloruiskujen hankkijoita kirkkojen vakuutusehtojen takia. Alueemme ensimmäiset sammutuskunnat perustettiin 1890-luvulle tultaessa käyttämään kirkkojen paloruiskuja.
Eero Antinpoika Mikkonen muisteli kauheaa tulipaloa Mikkosen törmällä kesällä 1948. Matinpuolen riihen elosuojineen sytyttyä tuleen levisi se saman tien myös Pekanpuolen riiheen. Syntyi valtava roihu, joka hälytti koko kylän sammutustöihin. Kun palavien rakennusten sammuttaminen osoittautui mahdottomaksi, ryhdyttiin varjelemaan päärakennuksia. Muodostettiin kaksi ihmisketjua, toinen joen rannalta ja toinen lammen rannalta pihalle. Eero ja naapurin Anna-Liisa kiipesivät Matinpuolen katolle ja toiset sammuttajat toiselle katolle.
Kipinät sytyttivät tuo tuostakin pärekaton tuleen, mutta nuoret sammuttivat palonalut ihmisketjujen kantamalla vedellä. Pahimmassa vaarassa oli Pekanpuolen navetta tulen päästessä paikoin pärekaton läpi navetan ylisille. Sammutusväkeä oli niin paljon, että tuli saatiin pidettyä kurissa. Alakylän koululta haettiin käsikäyttöinen paloruiskukin, mutta ei sitä saatu toimimaan. Lopullinen pelastaja tuli joelta päin lounaistuulena, joka käänsi kipinäpilvet poispäin taloista.
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Vuoden 2022 tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty.
Vuoden 2023 helmikuussa esiteltiin Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö, ”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta, marraskuussa Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta ja joulukuussa Kupparinkoneet.
Tämän vuoden 2024 ensimmäisessä esittelyssä tammikuussa oli Susiverkon katkelma 1800-luvulta, helmikuussa Permiluokit 1800-luvulta, maaliskuussa Parireki hevosten aikakaudelta, huhtikuussa Puinen sarvisatula, toukokuussa Paimentytön huilu 1794, kesäkuussa Pesukurikka ja pyykkilauta, syyskuussa Juurisaavi. Nyt esittelyssä on Palokeksi.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Mirja Mikkonen, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi. Kiiminki-Seura viettää tänä vuonna 25-vuotisjuhlavuottaan.
Lähteet: Rytkönen Raili: Suur-Iin historia, 1978.
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma
TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.