Jussi Nummiolan kotipihalla vierailijaa tervehtii kukoistava “kesäkatu”, jossa loppukesän kukkijat loistavat täydessä terässään; persikansävyiset ja kookkaat pasuunakukat ja kirkkaanpunaiset cannat ruukuissaan ja penkeissä syysleimut ja gladioulukset. Auringonkukat kurkottavat kohti räystäslautoja, ja terassin seinällä kiipeilee harvinainen pinkinpunainen bougainville eli ihmeköynnös, joka menestyy meidän leveysasteilla hyvin harvoin.
Viime talvi ja kevät oli monille kasveille vaikea, mutta viinirypäleitä tuottanut zilga-lajike kuitenkin selviytyi.
“Kesäkatu” ei ole eteläisemmästä Euroopasta, vaan sijaitsee Haukiputaalla Puuperänkankaalla Asemakylän suunnalla. Innokas kasviharrastaja rakastaa haasteita ja kokeilla myös kasveja, joiden ei pitäisi menestyä Oulun korkeudella. Hän myös valitsee tutumpia kasvilajeja niin, että kukintaa riittää silmäniloksi keväästä syksyyn.
Nyt pioneiden aika on jo ohi, mutta penkissä kukkivat esimerkiksi syklaamit ja erikoisuutena pensasmainen, taivaansinikukkainen lyijykukka.
Kasvien kasvattaminen on Nummiolalle enemmän kuin harrastus – se on elämäntapa.
– On hienoa nähdä kasvun ihme, kun pienestä siemenestä kasvaa kukoistava kasvi. Samaa voi seurata eläimissä.
Monet tuntevatkin miehen Juno-Juhekin kennelistä ja newfoundlandinkoirien‑, kultaisen- ja novascotiannoutajien kasvattajana. Yritystoiminta kennelissä jatkuu edelleen pienimuotoisesti, mutta kotona hän ei pidä enää omia koiria, vaan niitä on sijoituksessa ja jalostettavana. Koirahoitolaa hän pitää toisinaan vanhoille tutuille asiakkaille.
Syksyllä 74 vuotta täyttävä Nummiola jäi eläkkeelle kymmenen vuotta sitten.
– Puuhaa on riittänyt, yhtään eläkepäivää en ole vielä ehtinyt pitää, hän kuittaa nauraen. Elämäntavastaan ja tekemisistään hän ei ota ollenkaan stressiä.
Isostakyröstä lähtöisin oleva Nummiola kertoo, että kiinnostus kasveihin on periytynyt hänelle äidiltään jo lapsuudesta lähtien.
– Olen asunut Haukiputaalla jo yli kolmekymmentä vuotta ja viihtynyt erittäin hyvin, mutta “eteläpohojalaanen” veri virtaa vieläkin suonissa niin voimakkaasti, että kaikkea pitää olla paljon, auringonkukatkin isompia kuin muilla, naurahtaa Nummiola.
Kaikki kukat ja vihannekset amppelikukkia myöten hän on kasvattanut itse siemenistä tai juurakoista. Kennelin tilat antavat puitteita esikasvatukseen ja talvettamiseen. Siellä on tilaa myös undulaateille ja rakkauspapukaijoille. Linnut tehneet myös pesäkoloja tarhojensa seiniin.
Takapihalla kukoistavat eri lajien tomaatit, paprikat ja munakoisot kasvihuoneessa, ja ulkona kurpitsat kasvavat rehevästi. Ulkotarhassa taapertavat ja tööttäilevät hanhet ja ankat, jotka munivat ahkerasti. Linnut yöpyvät omissa suojatuissa tarhoissaan.
Eikä tässä vielä kaikki. Aikoinaan kaupan alalla elintarvikkeiden parissa ja lihamestarina työskennellyt Jussi Nummiola tykkää ruuanlaitosta ja leipomisesta, ja kun hän tarttuu toimeen, kerralla syntyy enemmän. Usein kokkauksista pääsevät nauttimaan lapset perheineen ja ystävät.
Yksin omakotitalossaan asuva Nummiola kertoo, että päivänsä ovat täynnä elämää ja ihmisiä.
– Viihdyn hyvin myös itsekseni kodin puuhissa, toteaa huumoriakin viljelevä Nummiola, joka on pilke silmäkulmassa mainostanut olevansa Haukiputaan tavoitelluin poikamies.
– On mukavaa istahtaa iltamyöhällä saunan jälkeen terassille katselemaan kukkia ja kuutamoa, nauttimaan hetkestä. Meistä monet voimme itse vaikuttaa paljon siihen, millaista elämää ja arkea vietämme.
Syksyllä kuulee usein murehdittavan kesän päättymistä ja talven tuloa. Kasviharrastajille syksy on mukavaa sadonkorjuun ja omavaraisuuden aikaa. Metsä tarjoaa vielä oman antinsa, sienet ja marjat. Syksy antaa myös lupauksen uudesta tulevasta keväästä ja kesästä.
Nummiolalle kasviharrastus on lähes ympärivuotista. Jouluksi hän alkaa kasvattaa ison määrän amarylliksiä ja hyasinttejä.
– Viimeistään joulunpyhinä pitää alkaa katsella siemenkuvastoja ja tammikuun lopulla ensimmäiset siemenet pääsevät jo multaan.