Kvee­nit Kven­lan­dis­sa – van­him­mat tun­ne­tut suomalaiset

Ala­va Ran­ta­poh­jan alue Perä­me­ren poh­ju­kas­sa kuu­lui noin vuo­si­na 850‑1550 nor­ja­lais­ten Kven­lan­di­na tun­te­maan poh­joi­seen maahan.

Rau­ta­kau­den alku­puo­lel­la n. 200–600 jKr. juur­tui Lofoot­tien alu­eel­le kiin­te­ää nor­ja­lais­ta asu­tus­ta kalas­tuk­sen tur­vin. Mero­vin­giai­ka­na ja vii­kin­kiai­ka­na noin vuo­si­na 600‑1000 asu­tus siel­lä vah­vis­tui ja levi­si vah­va­na ran­ni­kol­le Hel­ge­lan­diin eli mui­nai­seen Haa­lo­ga­lan­diin. Vii­kin­kia­jan kulues­sa nor­ja­lai­sa­su­tus juur­tui Troms­san tie­noil­le ja edel­leen itään Varan­gin­vuo­non ran­ta­mil­le asti. 

Kaup­pa­mat­kal­laan Englan­tiin 890-luvul­la vara­kas nor­ja­lai­nen vii­kin­ki Ottar vei uut­ta maan­tie­teel­lis­tä tie­toa poh­joi­sen mais­ta ja kan­sois­ta Wes­sexin oppi­neel­le kunin­kaal­le Alfred Suu­rel­le, joka oli täy­den­tä­mäs­sä Oro­siuk­sen van­haa maa­il­man­his­to­ri­aa. Hänen mukaan­sa Ruot­sin poh­jois­puo­lel­la oli maa nimel­tään Kven­land, jon­ka asuk­kaat oli­vat kvee­ne­jä. Kes­kia­jal­la Kven­lan­din asu­tus laa­je­ni ja vah­vis­tui myös Poh­jan­lah­den ran­noil­la ja perällä.

Suo­ma­lai­ses­sa var­hais­his­to­rian tut­ki­muk­ses­sa on perin­tei­ses­ti läh­det­ty sii­tä, että Poh­jan­lah­den ran­ni­kon Poh­jan­maan van­ha nimi Kai­nuu on alku­pe­räi­nen ja että nor­ja­lai­set oli­si­vat sii­tä lai­nan­neet Kven­land-nimen. Jo väi­tös­kir­jas­sa­ni (1980) tar­kas­ta­jien hyväk­sy­mäs­ti osoi­tin, ettei näin voi olla. Kvee­ne­jä ei voi yhdis­tää nimi­nä ään­teel­li­ses­ti toi­siin­sa kai­nu­lais­ten kans­sa. Nor­ja­lai­set hal­lit­si­vat vii­kin­kia­jal­ta läh­tien Poh­jois-Skan­di­na­vi­aa, heil­lä oli val­ta-ase­ma lapin­käyn­nis­sä, lapin­kau­pas­sa ja ‑vero­tuk­ses­sa ja he ret­kei­li­vät laa­jas­ti poh­joi­sil­la alueil­la. On luon­nol­lis­ta, että nor­ja­lai­set tar­vit­si­vat ja muo­dos­ti­vat nimet Kven­land ja kve­ner omis­ta kie­le­nai­nek­sis­taan. Luon­te­vin­ta on, että alue­ni­meen Kven­land sisäl­tyy mui­nais­nor­ja­lai­nen vas­ti­ne sanas­ta, joka nor­jan mur­teis­sa esiin­tyy muo­dois­sa hvein, kvein, gvein ja joka mer­kit­see ‘kos­te­aa, vetis­tä ala­vaa maa­ta, kuten tul­vien kas­te­le­maa vesi­jät­tö­maa­ta, jos­sa kas­vaa run­saas­ti ruo­hoa ja heinää’. 

Kor­keil­ta tun­tu­reil­ta Perä­me­ren ran­ta­laa­kiol­le ja ala­viin joki­laak­soi­hin las­keu­tu­neis­ta nor­ja­lai­sis­ta vii­kin­geis­tä oli var­maan­kin maan ala­vuus ja laa­keus, sen run­sas­niit­tyi­syys ja vesi­jät­tö­mai­den rehe­vyys sel­lai­nen sil­miin­pis­tä­vä ja eri­lai­suut­ta omaan tun­tu­rien kal­lioi­seen maa­han koros­ta­va piir­re, joka tar­jou­tui luon­nos­taan nimen­an­non perus­teek­si. Kar­jan­hoi­to oli myös vii­kin­kien, esim. nor­ja­lai­sen varak­kaan vii­kin­ki Otta­rin, tär­keim­piä elin­kei­no­ja, ja luon­non­nii­tyt oli­vat sen vält­tä­mä­tön eli­neh­to kar­jan­re­hun antajana. 

Aivan samoin oli kar­jan­hoi­to poh­joi­seen hakeu­tu­vil­le hämä­läi­sil­le vält­tä­mä­tön elin­kei­no. Se edel­lyt­ti luon­non­niit­ty­jä kar­jan­re­hun läh­tee­nä. Joki­laak­so­jen run­saat luon­non­nii­tyt oli­vat ehkä­pä tär­kein teki­jä vetä­mäs­sä asu­tus­ta esi­mer­kik­si Tor­nion­jo­ki­laak­soon. Siel­lä eri­tyi­ses­ti Kai­nuun­ky­län kilo­met­re­jä pit­kä ja leveä niit­ty­saa­rien laa­kio tar­jo­si kym­me­nil­le talouk­sil­le riit­tä­vän kar­jan­re­hun. Van­him­man vuo­den 1543 maa­kir­jan mukaan laa­kion molem­mat ran­nat oli­vat noin 50 talon voi­min asuttuja. 

Islan­ti­lais-nor­ja­lai­set kuvauk­set erot­ta­vat kvee­nit sel­keäs­ti nor­ja­lai­sis­ta, ruot­sa­lai­sis­ta, lap­pa­lai­sis­ta, kar­ja­lai­sis­ta ja hämä­läi­sis­tä. Kvee­ne­jä voi jo täl­lä perus­teel­la pitää hei­mol­taan suo­ma­lai­si­na. Poh­joi­sen van­him­man luon­to­ni­mis­tön (mm. suur­ten jokien Tor­nion, Kemin ja Oulu­joen nimet jne.) alku­pe­rän perus­teel­la van­him­mat kvee­nit oli­vat hämä­läi­siä. Mut­ta sitä mukaa kun Perä­poh­jan joki­laak­sot ja ran­nik­ko sai­vat asu­tus­ta kes­kia­jan kulues­sa Hämees­tä ja Sata­kun­nas­ta ja lopul­ta Var­si­nais-Suo­mes­ta ja Ete­lä-Poh­jan­maal­ta sekä Savos­ta­kin, kvee­nien etni­nen koos­tu­mus tosia­sias­sa laa­je­ni. Sii­tä huo­li­mat­ta nor­ja­lai­sil­le kvee­nit oli­vat jat­ku­vas­ti ja suo­men kiel­tä puhu­via kvee­ne­jä, “ala­maa­lai­sia”. Suo­ma­lai­set ovat olleet kvee­ne­jä nyky­päi­viin asti, vaik­ka nimi­tyk­sen alku­pe­räi­nen mer­ki­tys on unoh­tu­nut. Kven­land on sato­ja vuo­sia van­hem­pi maan­ni­mi kuin Hämet­tä ja Suo­mea tar­koit­ta­vat nimet Tavast­land ja Finland.

Näin voi sanoa, että jo syväl­tä kes­kia­jal­ta läh­tien kvee­nit oli­vat nor­ja­lai­ses­ta näkö­kul­mas­ta poh­jois­poh­ja­lai­sia. Kun hei­tä 1700- ja 1800-luvul­la muut­ti Poh­jois-Suo­mes­ta run­saas­ti Rui­jaan, tuli kvee­nien nimi nor­ja­lais­ten käyt­tä­mä­nä luon­nos­taan Rui­jan, suo­ma­lais­ten nimitykseksi.

Jou­ko Vah­to­la, Kiiminki