Pub Rumble avasi ovensa viime viikonloppuna Iissä ja avajaisissa pubi oli terassia myöten täynnä ja paljuunkin pääsi pulahtamaan. Tiloissa toimi aiemmin Joku Paikallinen Pubi, Ii ja tilat on rempattu nyt uuden teeman mukaisiksi. Tilan omistaja Jarkko Korhonen on pitänyt vuosia sitten tiloissa Tuuliajo ‑pubia ja suunnitelmissa oli nyt tilan myyminen. Kuitenkin mielessä kävi oman pubin perustaminen ja tuolloin hän kysyi mukaan Janne Väisästä, joka innostui ajatuksesta.
– Maanantaina saatiin avaimet ja perjantaina oli avajaiset, eli ympäripyöreää päivää tehtiin koko viikko, Väisänen kertoi.
Viikko täynnä maalausta, remppausta, sisustamista ja siivousta tuottivat tulosta ja nyt tilat näyttävät siltä, mitä on ajateltukin, eli sporttibaarilta. Seinille ripustettujen pelipaitojen nimet tunnistaa, vaikka ei urheilua intohimoisesti seuraisikaan. Suurin osa rekvisiitasta on Väisäsen hankkimia ja tarkoitus on suojata ne vielä pleksillä. Väisänen totesi, että oli mahdotonta saada kaikkea valmiiksi ennen avajaisia ja remppahommia jatketaan pikkuhiljaa pubin ollessa auki.
– Osa lattiasta uusitaan ja keittiö rempataan tässä viikon aikana. Avajaisissa asiakkaita palveli ulkona grilli, mutta jatkossa meiltä saa sitten keittiöstä myös pikkusuolaista.
Väisäsestä tila sopii hyvin baariksi ja takana sijaitsevan loungen puolella pääsee seuramaan monipuolisesti urheilua ja harrastamaan sitä itsekin biljardin tai dartsin muodossa. Jos mieli halajaa laulelemaan, sekin onnistuu karaokessa.
– Katsotaan jos tulevaisuudessa järjestetään jotain matalan kynnyksen viikkokisoja biljardissa tai dartsissa.
Rumblen henkilökunnasta löytyy Väisäsen mukaan paljon erilaisia taitoja ja myös verkostoja. Pubissa työskentelevät tiskin takana Väisäsen lisäksi Juho Finnberg, Vilma Kinnunen, blokkaamassa aloittelee Samuel Mauronen ja ovella asiakkaista huolehtii iiläinen Lassi Sevander.
-Vilma tuo mukanaan burleskimaailmaa ja tarkoituksena onkin järjestää erilaisia tapahtumia jokaiseen makuun livemusiikista stand uppiin ja viikottaisiin tietovisoihin.
Yhteinen tavoite tekijöillä on tehdä paikasta iiläisten olohuone. Väisänen lisää, että he ottavat myös parannusehdotuksia ja palautteita mielellään vastaan. Pubissa aiotaan panostaa omaan drinkkilistaan.
-Teemme klassikoita omalla twistillä ja luodaan myös kokonaan omia drinkkejä. Itselläni on fiksaatio tabascosta ja innostun drinkeistä, joissa on vähän potkua. Iissä juodaan paljon punaista kalaa ja tuunasimme siitäkin omanlaisen version.
Ennen avajaisia pubin ovella kävi useamman kerran paikallisia kysymässä mitä ja milloin tilaan tulee. Väisänen toteaakin, että on mukava, kun ihmisiä kiinnostaa ja myöntää jännittäneensä paikallisten vastaanottoa. Iihin on avattu vuoden sisään nyt kaksi uutta pubia ja sen Väisänen näkee ainoastaan hyvänä asiana eikä toisia ajatella kilpailijoina.
-Kun on kaksi hyvää paikkaa samalla kylänraitilla niin ehkä paikallisilla ei tule lähdettyä merta kauemmas kalaan, vaan baarikierroksen voi tehdä omallakin kylällä.