Olen seurannut vierestä jälkikasvuni viimeaikaisia ponnisteluja kesätyön saamiseksi. Tyttäreni ei ehkä olekaan niin helppoa saada työtä kuin aiempina kesinä, sillä tämän kevään abiturientilla ei ole enää valttinaan kesätyöseteliä.
Työhakemuksia on singahdellut tyttäreni tietokoneelta eri kauppaliikkeisiin, kahviloihin ja ravintoloihin, lastenhoitotehtäviin ja taisi yksi lähteä Valtion rautateillekin. Takana on jo parikin työhaastattelua, mutta varmaa tietoa ei mistään ole vielä tullut. CV näyttää tyylikkäältä ja työhakemus on hyvin laadittu. Toivottavasti tärppää.
Tyttären kesätyöhakemusrumbaa tulee tietenkin verrattua omiin kokemuksiin kesä- ja muissa pätkätöissä. Pätkätyökin on parempi kuin ei työtä lainkaan.
1970- ja 1980-luvuillakin toki lähetettiin kesätöistä paperisia hakemuksia, mutta nopeampaa ja vaikuttavampaa oli marssia työpaikan pomon puheille. Työn saaminen oli varmasti myös helpompaa ja niin sanottuja tavallisia työpaikkoja oli tarjolla. Ei niihin ollut pitkällisiä rekrytointiprosesseja tai soveltuvuustestejä. Suoraan vain sorvin ääreen.
Pitääpä oikein listata, millaisia pätkätöitä olen aikoinaan tehnyt kesäisin tai muina vuodenaikoina: lehdenjakaja, maalari rakennuksella, heinärenki, kerhonohjaaja, opettaja ala- ja yläasteella sekä ammattikoulussa, päiväkerhon pitäjä, liikuntapaikkojen hoitaja, seurakunnan nuorisotyöntekijä, sahatyöläinen, salvukoneen käyttäjä, kiinteistönhoitaja, muusikko, kirvesmiesporukan apumies, hirsimökkien pystyttäjä, toimittaja. Ja saattaa niitä olla vielä joku muukin.
Kesä- tai muussakaan työssä ei ole kyse ainoastaan rahan hankinnasta, vaan paljolti myös sosiaalisen pääoman hankkimisesta. Kesätöistä hankkimiani rahoja ei ole säästössä, mutta olen oppinut paljon ihmisistä ja työnteosta jokaisessa pätkätyössä. Kokemuksista on ollut paljon hyötyä myös toimittajan ammatissa, josta tuli varsinainen leipäpuuni.
Paljon onnea matkaan kaikille kesätyön hakijoille. Vaikka heti ei tärppäisikään, niin jo seuraavalla kerralla paikka saattaa löytyä.
Pekka Keväjärvi