Pol­ku­ja on monia

Kesän pitäi­si olla kou­lun­sa päät­tä­neil­le ren­tou­tu­mi­sen ja haus­kan­pi­don aikaa. Monia kui­ten­kin vai­vaa epä­var­muus tule­vai­suu­des­ta. Yli­op­pi­laat ovat teh­neet kovan uuras­tuk­sen ja koke­neet val­ta­vaa stres­siä kevään aika­na kir­joi­tus­ten ja pää­sy­ko­kei­den paris­sa, mut­ta seu­raa­vak­si täy­tyy stres­sa­ta kou­lu­paik­kaa ja miet­tiä, mikä minus­ta tuli­si isona. 

On absur­dia olet­taa, että kai­kil­la nuo­ril­la oli­si sel­vät säve­let tule­vai­suu­den kans­sa. On täy­sin nor­maa­lia kipuil­la tule­vai­suu­den kysy­mys­ten paris­sa ja kokea epä­var­muut­ta sii­tä, mikä halu­aa olla iso­na. Itse löy­sin oman jut­tu­ni nel­jän vuo­den kulut­tua yli­op­pi­laak­si pää­sys­tä. Lukion jäl­keen en todel­la­kaan tien­nyt, mitä haluai­sin opis­kel­la tai mitä töi­tä haluai­sin teh­dä. Hain joka kevät pää­mää­rä­tie­dot­to­mas­ti lukui­siin eri kou­lui­hin, mut­ta tulok­set­ta. Onnek­si, sil­lä en oli­si ollut vie­lä val­mis opis­ke­luun, ja jos oli­sin­kin jon­ne­kin pääs­syt opis­ke­le­maan, oli­sin pää­ty­nyt täy­sin vää­räl­le alal­le. Väli­vuo­te­ni oli­vat minul­le tär­ke­ää itsee­ni tutus­tu­mi­sen aikaa, jol­loin sain vas­tauk­sia moniin kysy­myk­siin ja pik­ku­hil­jaa haa­vee­ni tule­vai­suu­den suh­teen alkoi selkeytyä.

Hain ensim­mäis­tä ker­taa nykyi­seen kou­luu­ni vit­sil­lä ja jäin­kin ensim­mäi­sel­le vara­si­jal­le. Vit­si kui­ten­kin muut­tui tosis­saan otet­ta­vak­si aja­tuk­sek­si: oli­si­ko minus­ta sit­ten­kin toi­mit­ta­jak­si? Sain sama­na kevää­nä kou­lu­pai­kan aivan toi­sel­ta alal­ta, mut­ta olin teh­nyt pää­tök­se­ni tule­vai­suu­den suh­teen. Haen opis­ke­le­maan jour­na­lis­mia, kun­nes pää­sen sin­ne. Kova työ­ni pal­kit­tiin vuo­den pääs­tä, kun ovet kou­luun auke­si­vat ja olin vii­mein löy­tä­nyt oman jut­tu­ni jour­na­lis­min parista.

Onnea heil­le, jot­ka kou­lu­pai­kan saa­vat, mut­ta jos jäät ilman kou­lu­paik­kaa, se ei ole elä­män lop­pu. Kou­lu­pai­kat­ta jää­mi­nen ei ker­ro tyh­myy­des­tä, lais­kuu­des­ta tai yli­pää­tään älyk­kyy­des­tä­si mitään. Kai­kil­la on omat pol­kun­sa kul­jet­ta­vi­na, mut­ta jos­kus niil­tä­kin poluil­ta eksyy. Sekin kuu­luu elä­mään ja hukas­sa ole­mi­sen aika­na voi oival­taa jotain hyvin tärkeää.

Iida Kos­ke­la, iida.koskela@rantapohja.fi