Europarlamenttivaalien ennakkoäänestys alkoi eilen ja ennakkoon voi äänestää vielä ensi viikon tiistaina. Varsinainen vaalipäivä on sunnuntaina 9. päivä kesäkuuta.
Äänestin itse kevään presidenttivaalien kierroksilla ennakkoon, mutta nyt harkitsen josko näissä vaaleissa voisikin käydä äänestyspaikalla varsinaisena vaalipäivänä. Onhan siinä jotain juhlallista. Lippu on salossa ja tunne on se, että minulla on oikeus osallistua tärkeään demokraattiseen tapahtumaan. Kenties voisi nauttia vaalikahvitkin äänestämisen jälkeen.
Kun Suomi suuntasi Euroopan unioniin (EY silloin) pian Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen, oli esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston mielessä jopa taloutta enemmän Suomen turvallisuus. Oman tulkintani mukaan tavoitteena oli irtiotto itäisestä naapuristamme ja liittyminen oikeaan viiteryhmään eli länteen.
Suomi on ollut EU:n jäsen pian 30 vuotta. Jäsenyys alkoi vuoden 1995 alussa samaan aikaan Ruotsin ja Itävallan kanssa. Asiasta järjestettiin Suomessa neuvoa-antava kansanäänestys lokakuussa 1994. Äänioikeuttaan käyttäneistä 56,9 prosenttia valitsi kyllä-vaihtoehdon ja 43,1 prosenttia äänesti ei.
On vaikea kuvitella, millainen Suomi olisi ilman unionin jäsenyyttä. Olisiko se köyhempi vai rikkaampi, suljetumpi vai avoimempi yhteiskunta? Varmaan moni asia olisi huonommin ja kenties jotkin asiat paremmin. Sitä ei voi tietää.
EU-kansanäänestyksen äänestysprosentti vuonna 1994 oli hyvä. Se nousi 74 prosenttiin. Mutta sittemmin Euroopan parlamentin vaalit eivät ole olleet suomalaisten äänestäjien suuren kiinnostuksen kohteena. On vähän noloa, että esimerkiksi viisi vuotta sitten niitten äänestysprosentti jäi Suomessa vähän yli neljäänkymmeneen.
On olemassa vanha nyrkkisääntö, jonka mukaan vaaleissa äänestäneillä on myös oikeus arvostella valittujen ja organisaatioiden toimintaa. Mutta jollei käytä ääntään eli omaa vaikutusvaltaansa, niin pulinat pois.