Varas­läh­tö äitienpäivämuisteloihin

Lap­suu­te­ni äitien­päi­vien tär­keim­mät muis­tot liit­ty­vät sii­hen, miten aamul­la käy­tiin poi­mi­mas­sa äidil­le val­ko­vuok­ko­ja nii­den olles­sa yön jäl­jil­tä vie­lä nup­pui­na. Ehkä lai­tet­tiin aamu­pa­laa pöy­tään ja jos­kus lei­vot­tiin jotain herk­ku­ja­kin. Kor­tit ja pie­net lah­jat oli usein askar­rel­tu koulussa.

Eri­tyi­sen nolo­na muis­to­na on mie­leen jää­nyt se, kun olin jos­tain saa­nut vähän rahaa ja pää­tin ostaa äidil­le kylä­kau­pas­ta jotain kivaa ja sel­lais­ta mitä hän tar­vit­see. Huo­mau­tan, että oli tuol­loin vie­lä aika pie­ni. Menin kaup­paan ja löy­sin hyl­lys­tä kivan pie­nen hopean­vä­ri­sen tar­jot­ti­men. Mie­tin, mitä voi­sin sii­hen ostaa pääl­le. Sit­ten muis­tin, että äiti usein ostaa kau­pas­ta eräs­tä tuo­tet­ta. Pää­tin ostaa tuon tutun paketin.

Tuol­loin kau­pas­sa oli pal­ve­lu, jos­sa myy­jä pake­toi ostet­ta­vat tuot­teet lah­ja­pa­ket­tiin ja mars­sin pake­toin­ti­pöy­dän ääreen. Tut­tu myy­jä­nä työs­ken­nel­lyt naa­pu­ri kysyi minul­ta lah­jaa pake­toi­des­saan, olen­ko aivan var­ma, että haluan nämä paket­tiin. Ihmet­te­len ja sanoin, että tot­ta kai. Sain mukaa­ni hie­non pake­tin, jos­sa äidil­le oli lah­jak­si ter­veys­si­tei­tä hope­ai­sel­la vadil­la. On sii­nä voi­nut olla äidil­lä pokas­sa pitelemistä.

Muis­tan jos­kus nuo­re­na ihme­tel­lee­ni, kun äiti sanoi äitien­päi­vien ja mui­den juh­lien yhtey­des­sä, että lah­joil­la ei niin ole väliä, kun­han ollaan kaik­ki kool­la. Nyt ymmär­rän täy­sin sen, mitä hän tar­koit­ti. Ei ole parem­paa, kuin istua yhtei­seen pöy­tään omien, jo muu­al­la asu­vien­kin las­ten kans­sa ja viet­tää äitien­päi­vä yhdes­sä koko per­heel­lä. Muu­ta lah­jaa sitä ei oikein osaa toivoa.