Vuosi 2024 on ollut Valtarin koululla on kulttuurillinen kevät. Meillä on käynyt elokuvaohjaaja, katsottu elokuva ja näytelmä ja kirjailijavierailukin on vielä tulossa. Koululla on hyvää yhteistyötä kunnan kirjaston kanssa.
Helmikuussa koululla esitettiin Jevi’da-niminen elokuva, jonka on ohjannut Katja Gauriloff. Elokuva kertoi saamelaisnaisesta, joka koki nuoruudessaan pakkosuomalaistamista. Se julkaistiin 20 lokakuuta 2023. Elokuva esitettiin koko koululle, ja elokuvan ohjaaja Gauriloff vieraili koulullamme kertomassa meille yhdeksäsluokkalaisille elokuvasta ja sen tekemisestä. Elokuva oli vaikuttava. Se oli mustavalkoinen ja siksikin mielenkiintoista katsottavaa.
Ahaa-teatteri vieraili koulullamme 9.4. Teatteri esitteli kaikille koululaisille näytelmän nimeltä Pinnan alla. Näytelmä kertoi Itämeren suojelusta. Mielestämme näytelmä toi kivaa piristystä koulun arkeen ja miettimistä luonnon suojelusta.
Oppilaiden kommentteja näytelmästä: “Hahmoista en muista paljoa. Nimeltä muistan vain Rasmuksen ja Eetun. Keskityin paljon siihen, miten usein näyttelijät vaihtoivat näyttelemäänsä hahmoa. Olin vaikuttunut näyttelijöiden taidosta muistaa kaikki repliikkinsä ja siitä, miten he jaksoivat loppuun asti, vaikka näytelmässä oli paljon liikkumista ja puhuttavaa.”
“Minä olin jostain syystä hyvin pessimistinen näytelmän suhteen, joten minulla ei ollut mitä odotuksia, mitä täyttyä. Näytelmässä oli teollisuusyrityksen johtajan perhettä, jotka olivat pahiksia, ja heidän uhrejaan.”
“Näytelmässä oli myös rakkausjuttuja: Eetu pussasi bileissä väärää tyttöä, ja tyttöystävä suuttui. Myöhemmin Eetu ja Rasmuskin pussasivat. Rakkausjutuissa oli monenlaista mietittävää.”
Huhtikuussa on vuorossa kirjailijavierailu. Mikko With tulee Nätteporin auditorioon esittelemään kirjojansa ja kirjailijantyötään kahdeksasluokkalaisille torstaina 24. Oppilaat ovat lukeneet Within kirjoja Saakelin satanen ja Saakelin sieppaus. Opettajat ovat keräilleet eri Outi-kirjastoista Within kirjoja koulullemme kahdeksasluokkalaisille luettavaksi. With on oululainen kirjailija. On mukava lukea kirjoja, joissa on tuttuja tapahtumapaikkoja.
Iin kunnan kirjastossa on mahdollista käydä omatoimisesti kirjastokortin koodilla. Näin pääsee kirjastoon jo ennen koulun alkua tai iltaisin. Moni nuori on käyttänyt tätä mahdollisuutta, mikä on hieno juttu. Kirjasto on myös mahdollistanut meille koululaisille kaikki nämä tapahtumat yhdessä Valtarin koulun kanssa.
Aada Hiltula, Anni Turtinen ja Ella Kotikumpu
Juttu julkaistaan osana Rantapohjan ja alueen koulujen välistä mediayhteistyötä