Mar­ja Aar­ni­pu­ro: “Jat­kan dek­ka­rei­den kir­joit­ta­mis­ta niin kau­an kuin tari­noi­ta pulppuaa”

Mar­ja Aar­ni­pu­ron odo­tet­tu seit­se­mäs Kaa­ri­na Rii­ko­nen rat­kai­see ‑sar­jan dek­ka­ri Kuo­le­ma catwal­kil­la jul­kais­tiin vas­ti­kään. Kah­dek­sas on jo näp­päi­mil­lä. Sen jul­kai­su on aika­tau­lu­tet­tu kevääl­le 2025. Hau­ki­pu­taa­lais­läh­töi­nen Aar­ni­pu­ro aikoo jat­kaa dek­ka­ri­sar­jan kir­joit­ta­mis­ta niin pit­kään kuin tari­noi­ta pulp­pu­aa ja luki­joi­ta kiinnostaa.

Mui­ta­kin uuti­sia on ker­rot­ta­va­na: optio-oikeu­det tv-sar­jas­ta on myy­ty koti­mai­sel­le tuotantoyhtiölle.

– Jos tele­vi­sio­sar­ja jos­kus toteu­tuu, oli­si kiin­nos­ta­vaa olla muka­na käsi­kir­joi­tus­tii­mis­sä, toi­voo Aarnipuro.

Hänen luo­man­sa dek­ka­ri­hah­mo Kaa­ri­na Rii­ko­nen on ute­lias ja nok­ke­la Viik­ko-leh­den toi­mit­ta­ja, joka osuu tuo­reel­taan tapah­tu­ma­pai­koil­le ja ryh­tyy pen­ko­maan mur­ha­mys­tee­re­jä niin ammat­tin­sa puo­les­ta kuin ute­liai­suut­taan. Tapaus­ten rat­ko­mi­ses­sa hän­tä aut­ta­vat hyvät ver­kos­tot ja ihmissuhteet.

Dek­ka­ri­sar­jan seit­se­män teos­ta toi­mi­vat kukin itse­näi­si­nä osi­na, mut­ta muka­na on samo­ja hen­ki­lö­hah­mo­ja: Kaa­ri­nan oman per­heen ohel­la niin polii­sin kuin toi­mi­tuk­sen­kin työyh­tei­söä ja mui­ta tut­ta­vuuk­sis­ta. Aar­ni­pu­ro sisäl­lyt­tää tapah­tu­mien kehyk­siin ajan­koh­tai­sia ilmiöi­tä, kuten vii­mei­sim­mäs­sä koro­na-ajan tuo­mia haasteita.

Vauh­tia ja vaa­ral­li­sia tilan­tei­ta dek­ka­ris­sa riit­tää, mut­ta väki­val­lal­la ei mäs­säil­lä. Kuo­le­ma cat wal­kil­la­kin on siten var­sin viih­dyt­tä­vää luet­ta­vaa, ja jän­ni­tys säi­lyy lop­pu­leh­dil­le asti. Elä­män suo­laa, rak­kaut­ta ja roman­tiik­kaa­kin on muka­na. Ihmis­suh­de­ku­vioi­den kir­jo tuo­kin juo­neen ehkä kou­kut­ta­vim­mat maus­teet. Jo nyt mie­len­kiin­nol­la voi odot­taa, mitä tutuil­le hen­ki­löil­le jat­kos­sa kuuluu.

Pää­täh­teen Kaa­ri­na Rii­ko­seen on monen luki­jan help­po samais­tua, sil­lä hän on taval­li­sen tun­tui­nen kes­ki-ikäi­nen vai­mo ja toi­si­naan yli­huo­leh­ti­va per­hee­näi­ti, joka kipui­lee ikä­krii­sin, oman jak­sa­mi­sen ja työ­elä­män jat­ku­vien muu­tos­pai­nei­den kes­kel­lä. Koke­nee­na ja mää­rä­tie­toi­se­na ammat­ti­lai­se­na päät­tä­väi­syyt­tä ja roh­keut­ta hänel­lä riit­tää men­nä vaik­ka läpi har­maan kiven.

Ikään­ty­vien työ­elä­mäs­sä koh­taa­mis­ta haas­teis­ta Aar­ni­pu­ro tote­aa, että Kaa­ri­na saa syyt­tää myös itse­ään, kun on niin jää­rä­päi­nen, ettei halua oppia uutta.

– Työ­elä­mäs­sä esiin­tyy taa­tus­ti ikä­ra­sis­mia, vaik­ka itse en ole­kaan jou­tu­nut sitä koh­taa­maan. Eri­tyi­ses­ti se tulee esiin rek­ry­toin­nis­sa, sil­lä vii­si­kymp­pi­set­kin ovat kuu­lem­ma jo lii­an van­ho­ja valit­ta­vik­si avoi­mi­na ole­viin työ­paik­koi­hin. Asen­ne var­mas­ti muut­tuu lähi­vuo­si­na, kun ikä­luo­kat pie­ne­ne­vät ja teki­jöis­tä on pulaa. Uskon, että myös koke­muk­sen arvos­tus kas­vaa ja on jo kasvanutkin.

Työ­elä­män jous­tot ovat Aar­ni­pu­ron mie­les­tä hyvä kei­no työ­urien jatkamiseen.

– Olen huo­man­nut, että työ­ajan lyhen­tä­mi­sel­lä on todel­la suu­ret vai­ku­tuk­set hyvin­voin­tiin. Ehkä teko­ä­lyn myö­tä mei­dän kaik­kien työ­ai­ka lyhenee!

Uusim­mas­sa dek­ka­ris­saan Aar­ni­pu­ro käsit­te­lee myös tois­ta vaka­vam­paa tee­maa, kiusaa­mis­ta ja nöy­ryyt­tä­mis­tä, jot­ka pahim­mil­laan voi­vat joh­taa elä­mä­ni­käi­siin trau­moi­hin ja jopa ääritekoihin.

Las­ten ja nuor­ten pahoin­voin­ti on nyt laa­jas­ti esil­lä Van­taan jär­kyt­tä­vän kou­luam­pu­mi­sen myö­tä. Onko maa­il­ma muut­tu­nut ja raa­is­tu­nut, sitä Aar­ni­pu­ro ei osaa sanoa, mut­ta digi­ta­li­saa­tio, mas­sii­vi­nen tie­don­vä­li­tys ja sosi­aa­li­nen media tuo­vat ilmiöt iholle.

– Luu­len, että pahoin­voin­tiin on monia syi­tä: van­hem­muus saat­taa olla hukas­sa, kou­luis­sa ja nii­den resurs­seis­sa on var­mas­ti paran­ta­mi­sen varaa, eikä äly­lait­tei­den käyt­tö­kään ole ongel­ma­ton­ta. Var­mas­ti oli­si hyvä idea nos­taa sosi­aa­li­sen median ikä­ra­jo­ja ja hank­kia lap­sil­le äly­pu­he­li­met vas­ta myö­hem­mäl­lä iäl­lä. Tär­kein­tä oli­si antaa lap­sil­le aikaa ja puu­hail­la yhdes­sä hei­dän kans­saan kaikenlaista.

Aikuis­ten­kin some­riip­pu­vuus ja jat­ku­va äly­lait­teil­la roik­ku­mi­nen on yhtä paha jut­tu kuin las­ten­kin, Aar­ni­pu­ro huomauttaa.

– Kiusaa­mi­seen pitäi­si puut­tua ihan jokai­sen, niin tosie­lä­män tilan­teis­sa kuin ver­kos­sa­kin. Aikuis­ten tuli­si myös näyt­tää esi­merk­kiä hyväs­tä käy­tök­ses­tä ja empa­tias­ta. Aikui­sen some­käy­tös on usein järkyttävää.

Mar­ja Aar­ni­pu­ro on itse­kin dek­ka­rei­den suurkuluttaja

Hau­ki­pu­taal­la vuon­na 1960 syn­ty­nyt ja Hel­sin­gis­sä asu­va Mar­ja Aar­ni­pu­ro on teh­nyt pit­kän uran toi­mit­ta­ja­na. Per­hee­seen kuu­lu­vat avio­mies ja kak­si jo aikuis­ta las­ta sekä kak­si cairnterrieriä.

Apu-leh­den pää­toi­mit­ta­ja­na hän on työs­ken­nel­lyt vuo­des­ta 2011. Tuol­loin myös jul­kais­tiin hänen ensim­mäi­nen tie­to­kir­jan­sa Rin­ta­syö­pä­vuo­si, joka poh­jau­tui aiem­piin omiin koke­muk­siin. Myö­hem­min ilmes­tyi vie­lä kak­si tie­to­kir­jaa samas­ta aihees­ta. Rin­ta­syö­pä­kir­jo­jen ansios­ta Aar­ni­pu­ros­ta tuli dekkaristi.

– Rin­ta­syö­pä­vuo­si-teos oli kään­teen­te­ke­vä, sil­lä sitä teh­des­sä­ni huo­ma­sin, miten pal­jon olin kir­joit­ta­mis­ta kai­van­nut, sil­lä pää­toi­mit­ta­jan työs­sä­hän sitä ei juu­ri ehdi tekemään.

Tosin jo nuo­re­na hänel­lä oli visio, jos­sa näki itsen­sä jak­ku­pu­kui­se­na ja pil­le­ri­hat­tui­se­na van­hem­pa­na rou­va­na, joka asuu Munk­ki­nie­mes­sä ja kir­joit­taa romant­ti­sia tari­noi­ta, käy rai­tio­vau­nul­la lou­naal­la kau­pun­gil­la ja palaa rati­kal­la takai­sin kotiin kirjoittamaan.

– Jak­ku­pu­kua ja pil­le­ri­hat­tua en käy­tä, mut­ta asun Laa­ja­sa­los­sa, jon­ne alkaa vuon­na 2026 kul­kea ratik­ka. Dek­ka­rit vetä­vät minua puo­leen­sa, mut­ta onhan kir­jois­sa ripaus romantiikkaakin!

Kir­joit­ta­mi­seen Aar­ni­pu­rol­la on lähi­tu­le­vai­suu­des­sa enem­män aikaa, sil­lä hän on jää­mäs­sä eläk­keel­le tämän vuo­den lopussa.

– Siir­ryin vii­me loka­kuus­sa neli­päi­väi­seen työ­viik­koon ja se on ollut mai­nio rat­kai­su niin oman jak­sa­mi­sen kuin kir­joit­ta­mi­sen­kin kannalta.

Hau­ki­pu­taal­la käy­des­sään hän viet­tää aikaa yli yhdek­sän­kymp­pis­ten van­hem­pien­sa luo­na. Kii­min­ki­jo­ki ja meri sekä kesäl­lä että tal­vel­la ovat mie­lui­sia koh­tei­ta, sil­lä siel­lä on lap­suu­den sielunmaisema.

Paras ren­tou­tu­mis­het­ki työn vas­ta­pai­nok­si ja kir­joit­ta­mi­sen lomaan on koi­rien kans­sa käve­ly ääni­kir­jaa kuunnellen.

– Käyn myös ker­ran vii­kos­sa teho­voi­ma-ulko­jum­pas­sa, se on ihan mah­ta­vaa. Rakas­tan myös teat­te­ris­sa ja elo­ku­vis­sa käymistä.

Omal­la luku­lis­tal­la on yhä enem­män koti­mai­sia dekkareita.

– Suo­mes­sa on todel­la kova taso! Art­tu Tuo­mi­nen, Satu Rämö, Tui­re Malms­tedt, Kale Puon­ti, Max Seeck, Hele­na Immo­nen, Ari Wahls­ten… Täl­lä het­kel­lä kuun­te­len Jari Salo­sen Zet­ter­man-sar­jan tuo­rein­ta viih­dyt­tä­vää dek­ka­ria nimel­tään Käärme.

Toi­mit­ta­jan työ tapah­tu­mien aitio­pai­kal­la on var­mas­ti anta­nut ainek­sia Aar­ni­pu­ron dek­ka­rei­hin, jois­sa hän pyr­kii sii­hen, että tapah­tu­mat ovat todentuntuisia.

– Kir­joit­taes­sa­ni tar­kis­tan sato­ja fak­to­ja, mut­ta itse tari­na ja sii­nä esiin­ty­vät hen­ki­löt ovat puh­taas­ti mie­li­ku­vi­tuk­sen tuo­tet­ta, hän vakuuttaa.

Idean Kuo­le­ma catwal­kil­la ‑tari­naan hän sai osal­lis­tues­saan hyvän­te­ke­väi­syys­muo­ti­näy­tök­seen Rita­ri­huo­neel­la. Dek­ka­rin tapah­tu­mat läh­te­vät vyö­ry­mään, kun kuu­lui­sa gal­le­ris­ti lyy­his­tyy punai­sel­la matol­la kris­tal­lik­ruu­nu­jen alla. Sel­vi­ää, että hänet on myrkytetty.