Olen kuullut viime viikkoina tuttaviltani usein kommentteja siitä, että elämme kummallista aikaa, ja ihmettelyä, että miten tämä maailma on muuttunut lyhyessä ajassa niin kummalliseksi. Kouluampumiset ja koulukiusaaminen, sota Ukrainassa, valtionjohtajien ”trumpismi”, ilmastokatastrofi, luonnon monimuotoisuuden katoaminen, some-”elämä”, pakolaisvirrat – eikä vähäisimpänä väestön ikääntyminen ja syntyvyyden lasku ovat muutamassa vuodessa muuttaneet ajatusmaailmaamme kovasti.
Tämän kaiken keskellä ihminen joutuu arvioimaan omia mahdollisuuksiaan elää hyvää elämää – jopa tulla edes toimeen.
Syyt syntyvyyden laskuun ovat moninaiset ja löytyvät käsittääkseni edellä luettelemistani trendeistä. Jos ihmisellä ei ole näköalaa turvallisesta tulevaisuudesta, vakaata taloudellista asemaa, ystäviä ja läheisiä tukemassa, ei hän halua synnyttää uusia lapsia ja ottaa vastuuta heidänkin elämästään, kun omassakin on tekemistä.
Somekuplassa elävällä ihmisellä ei taida olla edes tilaisuuksia rakastumiseen/rakastamiseen? Iso osa meistä on menettänyt kyvyn ajatella omaa ajatteluaan, siis arvioida omaa asemaansa ja omia tekemisiään suhteessa muuhun maailmaan ympärillään. Uudessa kirjassaan (E .Saarisen ajatuksia elämästä, rakkaudesta & ajattelun ajattelusta, osa 2; WSOY 2023) filosofi Esa Saarinen ilmaisee asian mainiosti.
Saarinen viittaa tässä nuorempaan itseensä: ”Käsitys ei käsittänyt, mitä se ei käsittänyt, mutta totesi itsensä pätevän kyvykkääksi käsittämään, mitä mielestään käsitti. Hän myös mielestään paitsi käsitti, mitä käsitti, käsitti, miten sen käsitti. Mies käsityksineen tunsi itsensä, olennaisin päälinjoin, ja kohosi suvereeniin.”
Tämä lainaus kuvaa hyvin sitä, miten monet meistä eivät kykene asettumaan ikään kuin itsensä ulkopuolelle ja pohtimaan omaa suhdettaan maailmaan ja omaan ajatteluunsa. Politiikassa tämä johtaa aiemmin viittaamaani ”trumpismiin”, mutta omassa elämässään tavallinen ihminen on nykyään niin monen asian vaivaama, että tällainen itsensä tunteminen jää väkisinkin jonnekin arjen katveisiin.
Esimerkiksi Iissä näyttää syntyvyystilasto siltä, että jos mitään muutosta ei tapahdu, syntyvyys painuu nollaan 2030-luvun lopulla. Näin ei tietenkään todellisuudessa tapahdu, mutta näin puhtaasti tilastomatemaattinen malli ennustaa – ja se panee ajattelemaan. Totta on sekin, että väestömääriään kasvattavissa kunnissa ja kaupungeissa kasvun keskeinen syy on joko maan sisäinen muuttoliike tai maahanmuutto.
Mitä pitäisi siis tehdä? Nimittäin jos kehityksen suunta ei muutu, olemme valtavan vaikeiden kehityskulkujen edessä: väestön huoltosuhde heikkenee, kouluja lakkautetaan, kylät tyhjenevät jne. Kuntastrategiassamme yhtenä kärkenä on voimakas kestävä kasvu. Onko kuitenkin niin, että joudumme tekemään lujasti töitä säilyttääksemme edes nykyisen väestön ja väestörakenteen?
Paljolti kaikki on kuitenkin kiinni meidän ihmisten tahdosta muuttaa maailmaa: tukea lapsiperheitä, varmistaa hyvät peruspalvelut, luoda turvallista ja viihtyisää ympäristöä, suojella luontoa, luoda pysyviä työpaikkoja – tehdä niitä asioita, jotka saavat ihmiset luottamaan tulevaisuuteen ja uskomaan omiin mahdollisuuksiinsa luoda itselle ja lapsilleen hyvä tulevaisuus.
Olen sitä mieltä, että kasvu voi tulla vain tätä kautta. Kasvu on paremminkin seuraus kuin syy. Ja totta kai tämä kaikki tarvitsee kunnassa kaikkia, niin elinkeinojen kehittämistä kuin varhaiskasvatusta; niin kunnallistekniikkaa kuin kulttuuripalveluja, systeemistä muutosta, jossa kaikki kunnan sektorit tukevat toisiaan ja oppivat toistensa tavoista tehdä arvokasta työtä kuntalaisten hyväksi.
Teijo Liedes, Iin kunnanhallituksen puheenjohtaja, Vasemmistoliitto