Kellon kylä mainitaan paavin kirjeessä vuodelta 1488 Iin pitäjän anneksiseurakuntana. Se tarkoitti sitä, että Kellossa oli jo oma kirkko, mutta Iin seurakunnan papisto hoiti sitä ja piti siellä myös jumalanpalveluksia. Se merkitsi myös sitä, että Iin ja Limingan seurakuntien välisellä pitkällä rannikolla vain Kellossa kuultiin pitkään kirkonkellojen moukahtelu. Kirkonkelloista sai kylä nimen Kello. Oulun kaupunki sai kirkkonsa vasta perustamisensa jälkeen 1600-luvun alussa.
Kun Novgorodin venäläiset hävittivät vuonna 1496 Pohjanmaata, he tuhosivat myös Kolokol-nimisen kylän. Sana kolokol merkitsee venäjän kielessä kirkonkelloa. Hävitetvt kylät rakennettiin pian uudelleen. Kello oli kuitenkin Haukiputaan ensimmäinen kirkonkylä, kirkonkylän kirkko sijaitsi Satalahden mäellä. Kellon ensimmäinen tunnettu kappalainen oli vuodesta 1632 lähtien Carolus Henrikinpoika Kranck, Limingan kirkkoherran Henrik Lithoviuksen poika. Kello mainitaan Haukiputaan kappelina vielä Piispa Rothoviuksen kirjeessä vuonna 1643.
Vuoden 1546 ensimmäisessä pääveromaakirjassa oli Kello Iin 35 talon jälkeen toiseksi suurin, 30 talon kylä Iin pitäjässä. Haukiputaalla Kiiminkijokisuulla oli 18 taloa, mutta tämän jälkeen se nopeasti kasvoi, niin että alueen uudeksi kappeliseurakunnaksi tuli Haukiputaan kappeliseurakunta vuoteen 1646 mennessä.
Kellon asutus syntyi 1400-luvun puoliväliin mennessä syvälle mantereeseen työntyneen suuren suojaisen lahden, Satalahden rannoille. Tuolloisen lahden voi piirtää maannousun takaisen viiden metrin korkeuskäyrän mukaan. Maannousun nopeus antaa rajallisen mahdollisuuuden arvioida asutuksen synnyn aikaa Kellossa Satalahti lienee saanut nimensä siitä, että se oli hyvä suojainen satamapaikka kalastusta harjoittaneille talonpojille.
Kirkko on perimätietojen mukaan ollut niemellä, Satalahden pohjoisrannalla.
Kiimingissä 17.3.2024
Jouko Vahtola, historian professori emeritus