Päät­tä­jäl­tä: Roh­keus on hyväk­si, kun se koh­den­tuu oikein

Eeva-Maria Park­ki­nen.

Olen onnel­li­ses­ti har­joit­te­le­mas­sa olo­neu­vok­se­na ole­mis­ta. Jäin roh­keas­ti pois päi­vä­työs­tä­ni opet­ta­ja­na. Nyt parin kuu­kau­den koke­muk­sel­la voin sanoa, että kan­nat­ti olla roh­kea ja teh­dä muu­tos päi­vä- ja viikkorytmiin.

Opet­ta­jan työs­tä­ni olen naut­ti­nut mitä suu­rim­mas­sa mää­rin. Se on ollut minul­le ja luon­teel­le­ni sopi­va työ yli kol­men­kym­me­nen vuo­den ajan. Työs­sä­ni on pitä­nyt teh­dä usein tilan­ne­koh­tai­sia, nopei­ta ja roh­kei­ta toi­min­ta­pää­tök­siä. Välit­tä­mi­nen, lem­peys ja jämäk­kyys ovat olleet aina pää­tök­sis­sä­ni muka­na oppi­laan paras­ta hakien.

Toi­vot­ta­vas­ti oppi­laat, nuo­ret ja lap­set uskal­tai­si­vat olla oikeal­la taval­la roh­kei­ta omis­sa valin­nois­saan ja teke­mi­sis­sään. Vää­rän­lai­sil­le hou­ku­tuk­sil­le ja teke­mi­sel­le tulee uskal­taa roh­keas­ti sanoa EI.

Kave­rit ja kave­ri­po­ruk­ka ovat mer­kit­tä­väs­sä roo­lis­sa nuo­ren elä­mäs­sä. Jos kave­rit teke­vät tai pahim­mil­laan yllyt­tä­vät teke­mään epä­so­ve­liai­ta teko­ja, pahim­mas­sa tapauk­ses­sa jopa lait­to­muuk­sia, on nuo­rel­la olta­va roh­keus kiel­täy­tyä teke­mäs­tä tyh­myyk­siä. Nuo­ren lähel­lä ole­vat aikui­set ovat isos­sa roo­lis­sa esi­mer­kil­lään ja kas­va­tuk­sel­laan edis­tää­mään oikean­lai­sen roh­keu­den kehit­tä­mi­ses­sä. Kan­nus­tan van­hem­pia ja kas­vat­ta­jia roh­keu­teen ohja­tes­saan nuo­ria oikeal­le polul­le. Yli ymmär­tä­mi­nen ja lii­ka sal­li­vuus ei kai­kil­le lap­sil­le ja nuo­ril­le ole sopi­va kasvatustapa.

Roh­keut­ta tar­vi­taan myös päät­tä­jän teh­tä­väs­sä. Tulee uskal­taa pyy­tää perus­te­lu­ja ja kysee­na­lais­taa esi­tyk­siä ja suun­ni­tel­mia, jopa viran­hal­ti­joi­den näke­myk­siä. Pin­ta-alal­taan laa­jaan Ouluun mah­tuu hyvin­kin eri­lai­sia ympä­ris­tö­jä ja tar­pei­ta, jot­ka tuli­si huo­mioi­da koko­nai­suut­ta kehitettäessä.

Kun­ta­lai­nen ei ole myös­kään pie­nim­mäs­sä roo­lis­sa, sil­lä hei­dän asioi­taan niin päät­tä­jät kuin myös viran­hal­ti­jat ovat vel­vol­li­sia hoitamaan.

Tätä kolum­nia kir­joit­taes­sa­ni kor­vii­ni kan­tau­tuu tie­to, että suo­ma­lai­set asu­vat jo seit­se­mät­tä vuot­ta maa­il­man onnel­li­sim­mas­sa maas­sa. Olen monen kuul­lut hie­man kysee­na­lais­ta­van tuo­ta kun­ni­aa. Olem­me­ko lii­an vaa­ti­mat­to­mia otta­maan omak­sem­me onnel­li­suut­tam­me ja myös ymmär­tä­mään sen, mit­kä kaik­ki asiat meil­lä on todel­la hyvin ja tuot­ta­vat onnel­li­suut­ta elämäämme.

Tar­vi­taan oike­aa asen­net­ta kat­soa koh­ti kaik­kea hyvää mitä ympä­ril­läm­me on. Nau­ti­taan elä­mäs­täm­me rohkeasti.

Eeva-Maria Park­ki­nen, kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu, Keskusta