Kuu­kau­den esi­ne: Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvulta

Hamp­pu­köy­des­tä punot­tu har­va­sil­mäi­nen verk­ko, jon­ka alku­pe­räi­nen pituus on ollut nel­jä syl­tä (720cm), kor­keus nel­jä kyy­nä­rää (240cm). Sol­mu­vä­li on seit­se­män tuu­maa. Val­mis­tusai­ka ajoit­tuu vuo­sien 1850 ja 1890 väli­sel­le ajal­le. Useat ”perin­nön­jaot” ovat vii­mei­sen sadan vuo­den aika­na typis­tä­neet ver­kon mit­to­ja rajusti.

Val­ta­kun­nan maa­kun­ta­lait sää­ti­vät jo 1600-luvun lop­pu­puo­lel­la, että jokai­sel­la talol­li­sel­la tuli olla val­mii­na susi­verk­ko, jon­ka pituus tuli olla nel­jä syliä ja kor­keus nel­jä kyy­nä­rää. Myö­hem­mät pitä­jä­koh­tai­set jah­ti­sään­nöt tar­ken­si­vat, että verk­ko­ja tuli olla 10 syl­tä mant­taa­lia koh­den. Tämä mer­kit­si sitä, että yhden mant­taa­lin talol­la tuli olla verk­ko­ja yhteen­sä 18 met­riä. Mikä­li tila loh­kot­tiin kah­tia, lei­kat­tiin susi­verk­ko­kin kahtia.

Eräi­den mää­räys­ten mukaan kukin asu­kas, jol­la oli leh­mä tai hevo­nen, oli vel­vol­li­nen otta­maan osaa pitä­jän yhtei­seen susi­jah­tiin, min­kä toi­meen­pa­nos­ta jah­ti­vou­ti eli ”susien her­ra” kir­kos­sa kuu­lut­ti tai lähet­ti susi­ka­pu­la­vies­tin kul­ke­maan talos­ta taloon. Taval­li­sim­min susi­jah­dit toi­meen­pan­tiin kevääl­lä tai sadon­kor­juun jäl­keen syk­syl­lä, jol­loin maa­seu­tu­väes­töl­lä oli par­hai­ten aikaa moi­seen ilonpitoon.

Susi­jah­ti­päi­vän aamu­na huu­to­mie­het levit­täy­tyi­vät ruo­duit­tain laa­jal­le alu­eel­le ja läh­ti­vät rum­mut ja räi­kät tanas­sa mete­liä pitäen ete­ne­mään ver­kon suu­ta koh­ti. Susi­ver­kot yhdis­tet­tiin ja viri­tet­tiin tut­tui­hin edul­li­siin maas­ton koh­tiin, yleen­sä vesis­tön ran­nan tun­tu­maan. Verk­ko ripus­tet­tiin riu­ku­jen ja poik­ki­pui­den avul­la sisään­päin kal­te­vak­si v‑muotoiseksi sei­nä­mäk­si. Ole­mas­sa ole­via pui­ta hyö­dyn­net­tiin luon­nol­li­ses­ti ver­kon virit­tä­mi­ses­sä. Puo­len kyy­nä­rän ver­ran verk­koa maka­si maas­sa, jot­ta suden etu­kä­pä­lät ja pää taker­tui­si­vat verk­koon. Verk­koai­dan­teit­ten pää­dyis­sä ja sivuil­la ole­vat vah­ti­mie­het esti­vät susia kier­tä­mäs­tä ver­kon ympä­ri ja huu­doin ja ampu­mal­la pyr­ki­vät säi­käyt­tä­mään ohi pyr­ki­vät sudet syök­sy­mään koh­ti verk­koa. Ver­kon pus­sin peräl­le jou­tu­nut susi otet­tiin hen­gil­tä kei­häs­tä­mäl­lä, nui­ji­mal­la tai jopa ampumalla.

Verk­ko­pyyn­ti ei kos­kaan pääs­syt kan­san­suo­sioon Poh­jois-Poh­jan­maal­la eikä susi­jah­tiin tah­to­nut mil­lään löy­tyä mie­hiä, ei sakon uhal­la­kaan. Peto­ja pyy­det­tiin pää­asias­sa van­haan tapaan yksin tai muu­ta­man erä­mie­hen voi­min. Tämä tapa tuot­ti­kin parem­min tulok­sia kuin työ­lääk­si koet­tu verkkopyynti.

Petoe­läin­ten aiheut­ta­mat kotie­läin­ten mene­tyk­set oli­vat suu­ri koet­te­le­mus sil­loi­sel­le köy­häl­le maa­seu­dun kan­sal­le. Var­sin­kin kun ei ollut mitään petoe­läin­va­hin­ko­jen kor­vaus­me­ne­tel­miä ja kos­ka tuho koh­ta­si usein vain muu­ta­maa taloa. 1800-luvun alus­sa kym­me­nes­sä vuo­des­sa peto­jen saa­liik­si jou­tui Hau­ki­pu­taal­la ja Yli­kii­min­gis­sä vii­si nau­taa ja sata lam­mas­ta, Ala­kii­min­gis­sä 5 nau­taa ja 50 lam­mas­ta. Peto­tu­hot eivät juu­ri vähen­ty­neet vuo­si­sa­dan puo­li­vä­liin mennessä.

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron län­get. Vuo­den 2022 tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläk­ki­lyh­ty. Vuo­den 2023 hel­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Raken­nus­kät­kö, ”Koti­va­kuu­tus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta ja jou­lu­kuus­sa Kup­pa­rin­ko­neet. Nyt vuo­den 2024 ensim­mäi­ses­sä esit­te­lys­sä on Susi­ver­kon kat­kel­ma 1800-luvulta.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Näi­tä asioi­ta Kuu­kau­den esi­ne jut­tusar­ja tukee, ker­too yhdis­tyk­sen joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja Mat­ti Kontio.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen. Kii­min­ki-Seu­ran muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Eero Hut­tu­la, Han­ne­le Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Mir­ja Mik­ko­nen, Mar­ja-Lii­sa Ruo­ko­la ja Eeva-Lii­sa Vilmi.

Kii­min­ki-Seu­ra viet­tää tänä vuon­na 25-vuotisjuhlavuottaan.

Läh­teet:

Sire­lius U.T.: Suo­men kan­san­omais­ta kult­tuu­ria, 1919

Ryt­kö­nen Rai­li: Suur-Iin his­to­ria, 1978

Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.