Mitä kii­min­ki­läi­nen oppi Iistä?

Kun luet tätä kir­joi­tus­ta, minä olen jo luo­vut­ta­nut työ­huo­nee­ni, tie­to­ko­nee­ni ja työ­pu­he­li­me­ni kol­le­gal­le­ni. Uusi vuo­si kul­jet­taa minut uusiin haas­tei­siin, ja siir­ryn siis taka­va­sem­mal­le Ran­ta­poh­jan vaki­tuis­ten toi­mit­ta­jien riveis­tä. Avus­ta­ja­na minua voi tosin vie­lä bon­ga­ta satun­nai­ses­ti ympä­ri Ran­ta­poh­jan aluetta.

Vii­me vuo­si Iin uuti­sai­hei­den paris­sa oli opet­ta­vai­nen ja kiin­nos­ta­va. Pal­jas­jal­kai­se­na kii­min­ki­läi­se­nä vie­raan kun­nan asioi­hin tutus­tu­mi­nen jän­nit­ti, mut­ta myös innos­ti. Alus­ta asti minua ilah­dut­ti, kuin­ka avoi­mes­ti ja iloi­ses­ti Iin kun­nan viran­hal­ti­jat otti­vat uuden toi­mit­ta­jan vas­taan. Pää­sin nopeas­ti kär­ryil­le sii­tä, kenel­tä kan­nat­taa kysyä mitä­kin, ja sain hel­pos­ti ajan­ta­sais­ta tie­toa kun­nan asioista.

Havait­sin nopeas­ti käy­tän­nös­sä, kuin­ka laa­ja kun­ta Ii oikeas­ti on. Auto­ni mit­ta­riin on ker­ty­nyt vii­me vuo­den aika­na reip­paas­ti kilo­met­re­jä pel­käs­tään jut­tu­keik­ko­jen peräs­sä aje­tuis­ta mat­kois­ta. Se ei kui­ten­kaan juu­ri hai­tan­nut – ajo­mat­ko­jen aika­na sain kat­sel­la Iin alu­een moni­puo­lis­ta ympä­ris­töä ja luon­toa, mikä ins­pi­roi ja rau­hoit­ti kii­rei­si­nä­kin päivinä.

Sain olla vuo­den var­rel­la muka­na mitä eri­lai­sim­mis­sa tapah­tu­mis­sa – juh­lis­sa, ava­jai­sis­sa, semi­naa­reis­sa, kokouk­sis­sa ja yhdes­sä piis­pan­tar­kas­tuk­ses­sa­kin. Iis­sä tapah­tuu pal­jon, ja joka paik­kaan en edes ehti­nyt mukaan. Ii on aktii­vi­nen kun­ta, ja sen mah­dol­lis­ta­vat pait­si kun­nan viran­hal­ti­jat ja päät­tä­jät, myös sen asukkaat.

Opin, että useim­mat iiläi­set ovat ylpei­tä kun­nas­taan, kylis­tään, saa­vu­tuk­sis­taan ja iiläi­syy­des­tään. Lisäk­si opin, että minus­ta ei tai­da kos­kaan tul­la poli­tii­kan toi­mit­ta­jaa – pin­ta­pu­lah­dus kun­ta­po­li­tiik­kaan oli aivan riittävä.

Luo­tan sii­hen, että Ii on yhtä opet­ta­vai­nen, vas­taa­not­ta­vai­nen ja tapah­tu­man­täy­tei­nen myös alu­een nyt hal­tuun otta­val­le Anul­le, kuin mitä se on ollut minulle.