Har­taus: Jee­sus, maa­il­man valo

Pek­ka Soronen.

Saam­me aloit­taa uut­ta vuot­ta 2024. Uusi vuo­si alkaa pou­tai­sen pak­kas­sään val­li­tes­sa. Uuden vuo­den alkaes­sa aurin­ko valai­see pui­den lat­vo­ja jo hie­man pitem­pään kuin vuo­den lyhim­pä­nä päi­vä­nä. Menem­me kevät­tä ja valoa kohti.

Vuo­den alus­sa kat­som­me kiit­täen men­nee­seen. Juma­la on siu­nan­nut ja var­jel­lut mei­tä ja maa­tam­me. Tule­vai­suu­den aikaan kat­soes­sam­me rukoi­lem­me hyvän Juma­lan johdatusta.

Kirk­ko­vuo­des­sa olem­me juu­ri viet­tä­neet jou­lua, Jee­suk­sen syn­ty­mä juh­laa. Uuteen vuo­teen men­nes­sä kat­se kään­tyy Jee­suk­sen lap­suu­den vai­hei­siin ja nimen­an­toon. Lap­si saa nimen Jee­sus, niin kuin oli Maria ja Joo­sef saa­neet edel­tä tie­tää. Nimi mer­kit­si pelas­tus­ta ja apua. Juma­la osit­taa hänes­sä meil­le syn­tiem­me sovit­ta­jan ja armon ja rak­kau­den avun.

Jou­lu­jak­so jat­kuu vie­lä lop­piai­seen. Sil­loin saam­me kuul­la juma­lan­pal­ve­luk­sis­sa idän tie­tä­jis­tä, jot­ka tuli­vat osoit­ta­maan kun­nioi­tus­ta äsken syn­ty­neel­le Kunin­kaal­le. Lop­piai­sen evan­ke­liu­mi ker­too: Kun Jee­sus oli syn­ty­nyt Juu­dean Bet­le­he­mis­sä kunin­gas Hero­dek­sen aika­na, Jerusa­le­miin tuli idäs­tä tie­tä­jiä. He kysyi­vät: ”Mis­sä se juu­ta­lais­ten kunin­gas on, joka nyt on syn­ty­nyt? Me näim­me hänen täh­ten­sä nouse­van tai­vaal­le ja tulim­me osoit­ta­maan hänel­le kunnioitustamme.”

Kuul­les­saan täs­tä kunin­gas Hero­des peläs­tyi, ja hänen kans­saan koko Jerusa­lem. Hän kut­sui kool­le kan­san yli­pa­pit ja lain­opet­ta­jat ja tie­dus­te­li heil­tä, mis­sä mes­si­aan oli mää­rä syn­tyä. ”Juu­dean Bet­le­he­mis­sä”, he vas­ta­si­vat, ”sil­lä näin on ilmoi­tet­tu pro­fee­tan kir­jas­sa: – Sinä, Juu­dan Bet­le­hem, et ole suin­kaan vähäi­sin hei­mo­si val­tiais­ta, sil­lä sinus­ta läh­tee hal­lit­si­ja, joka on kait­se­va kan­saa­ni Israelia.”

Sil­loin Hero­des kut­sui salaa tie­tä­jät luok­seen ja otti heil­tä juur­ta jak­sain sel­vil­le, mil­loin täh­ti oli tul­lut näky­viin. Sit­ten hän lähet­ti hei­dät Bet­le­he­miin. ”Men­kää sin­ne”, hän sanoi, ”ja otta­kaa asias­ta tark­ka sel­ko. Kun löy­dät­te lap­sen, niin ilmoit­ta­kaa minul­le, jot­ta minä­kin voi­sin tul­la kumar­ta­maan häntä.”

Kunin­kaan sanat kuul­tu­aan tie­tä­jät läh­ti­vät mat­kaan, ja täh­ti, jon­ka he oli­vat näh­neet nouse­van tai­vaal­le, kul­ki hei­dän edel­lään. Kun täh­ti tuli sen pai­kan ylä­puo­lel­le, mis­sä lap­si oli, se pysäh­tyi sii­hen. Mie­het näki­vät täh­den, ja hei­dät val­ta­si suu­ri ilo. He meni­vät taloon ja näki­vät lap­sen ja hänen äitin­sä Marian. Sil­loin he maa­han heit­täy­tyen kumar­si­vat las­ta, ava­si­vat ark­kun­sa ja antoi­vat hänel­le kal­lii­ta lah­jo­ja: kul­taa, suit­su­ket­ta ja mirhaa.

Unes­sa Juma­la varoit­ti tie­tä­jiä palaa­mas­ta Hero­dek­sen luo, ja niin he meni­vät tois­ta tie­tä takai­sin omaan maahansa.

Raa­ma­tun sanat osoit­ta­vat, ettei Hero­des aiko­nut­kaan tul­la kumar­ta­maan Jee­sus­ta, vaan halusi mur­ha­ta hänet. Pimey­den voi­ma sai ihmi­ses­sä teke­mään huo­no­ja asioi­ta: vihaa­maan, kadeh­ti­maan ja pel­kää­mään. Valo ja uskon valo, jon­ka Jee­sus antaa seu­ra­kun­nas­saan, kas­vat­taa ilon, rau­han ja rak­kau­den hedel­miä ihmi­sen sydämessä.

Juma­lam­me siu­naa­maa Uut­ta Vuot­ta 2024

Pek­ka Soro­nen, Iin seu­ra­kun­nan kappalainen