Poik­kea­via aikoja

Roh­ke­nen väit­tää, että eläm­me taas ker­ran tääl­lä koto-Suo­mes­sa­kin poik­kea­via aiko­ja. Se ei tosin pal­joa­kaan vai­ku­ta mei­dän arkie­lä­määm­me, mut­ta jou­dum­me koko ajan seu­yraa­maan val­ta­vaa tie­dot­ta­mi­sen tul­vaa, joka eri puo­lil­ta maa­il­maa ja eri kana­vien kaut­ta sil­miem­me eteen tuo­te­taan. Mitä tapah­tuu Ukrai­nas­sa, Lähi-Idäs­sä Israe­lin ja Hama­sin välil­lä. Miten Gazan kau­pun­gin rau­nioil­la ammu­taan sivii­li­väes­töä, jopa lap­sia. Eikä lii­oin voi olla huo­les­tu­mat­ta sii­tä, mitä tapah­tuu oman maam­me itärajoilla.

Kaik­kien täl­lais­ten raas­ta­vien tapah­tu­mien seu­ran­ta ja epä­var­muus saat­ta­vat hyvin­kin aiheut­taa meil­le taval­li­sil­le tal­laa­jil­le pahaa oloa ja ahdois­tus­ta. Eläm­me­hän tie­to­yh­teis­kun­nas­sa, jos­sa eri tie­dot­ta­mis­ka­na­vat on pan­tu pal­ve­le­maan elä­määm­me. Näin olem­me lähes reaa­lia­jas­sa ja tapah­tu­mien äärel­lä tapah­tui­vat­pa ne mis­sä tahan­sa maailmalla.

Tie­ten­kin vaih­toeh­toi­ses­ti voi­daan van­han sanon­nan mukaan aja­tel­la, että tie­to lisää tus­kaa. Var­sin­kin, kun ole­vat tapah­tu­mat soti­vat omia arvo­maa­il­mo­jam­me ja mie­li­pi­tei­täm­me vastaan.

Haluan­kin täs­sä tilan­tees­sa ottaa esil­le ns. val­ta­me­dian vas­ta­koh­ta­na toi­sen­lai­set kana­vat, joi­ta itse­kin mie­lel­lä­ni seu­raan. Pie­net pitä­jä­leh­det, jot­ka uuti­soi­vat oman alu­een­sa kylien pai­kal­li­sis­ta asiois­ta. Nii­tä lukies­sa tulee tur­val­li­nen olo ja hyvä mie­li. Se lie­nee sitä “arki­te­ra­pi­aa”, jota tar­vit­sem­me joka­päi­väi­sen aher­ruk­sem­me kes­kel­lä. On myös­kin hyvää vas­ta­pai­noa val­ta­me­dian uutisannille.

Tot­ta kai media­nä­ky­vyy­del­lä ja tie­dot­ta­mi­sel­la on paik­kan­sa mark­ki­na­ta­lou­des­sa. Taval­li­nen mai­non­ta ja vies­ti­tys on val­jas­tet­tu edis­tä­mään myös­kin myyn­tiä ja pal­ve­le­maan mei­tä taval­li­sia osta­jia ja kulut­ta­jia. Oma lukun­sa on sit­ten työyh­tei­sö­jen sisäl­lä tapah­tu­vat sisäi­set ja ulkoi­set tie­don välitykset.

Myös­kin oma lukun­sa on pro­pa­gan­da, mitä tiet­tä­väs­ti itäi­sen naa­pu­rim­me joh­to omal­le kan­sal­leen levit­tää. Täl­lai­sel­la toi­min­nal­la pyri­tään vai­kut­ta­maan ylei­seen mie­li­pi­tee­seen, eli koh­ta mus­ta­kin näyt­tää val­koi­sel­ta. Onko val­heel­li­sel­la tie­dol­la lyhyet vai pit­kät jäk­jet, se jää sit­ten näh­tä­väk­si. Kuun­te­li­jan, luki­jan tai näki­jän itsen­sä pää­tet­tä­väk­si jää, mikä hänen mie­les­tään on tot­ta ja mikä valhetta.

Maa­il­man eri kol­kil­la reis­saa­vat toi­mit­ta­jat ovat pal­jon var­ti­joi­na. Hei­dän teh­tä­vä­nään on välit­tää mah­dol­li­sim­man oikeat tie­dot mah­dol­li­sim­man reaa­liai­kai­ses­ti meil­le tän­ne koti-Suo­meen. Hei­dän työn­sä voi olla myös erit­täin vaa­ral­lis­ta, kun työ­tä teh­dään lähel­la sotatoimialueita.

Lopuk­si haluai­sin muis­tut­taa, että vaik­ka otsik­ko­na on Poik­kea­via aiko­ja, ei mei­dän kan­sa­lai­si­na tule menet­tää toi­voa. Kaik­ki sodat lop­pu­vat jos­kus. Näin uskon tapah­tu­van myös Ukrai­nas­sa ja jopa Lähi-Idäs­sä. Ja ehkä­pä se itä­ra­ja­kin vie­lä aukeaa.

Meil­lä koto-Suo­mes­sa asiat ovat kui­ten­kin hyvin ja toi­von päät­tä­jil­le voi­mia ja sitä vii­saut­ta mitä – niin tänä päi­vä­nä kuin tule­vi­na­kin aikoi­na – tulem­me tarvitsemaan.

Ossi Han­he­la