Kuu­kau­den esi­ne: Kupparinkoneet

Kuvassa kansanparantajan arsenaali: kupparinkoneet voimakkaasti verellä patinoiduissa rasioissaan sekä ”kuppuukirves” ja orpo kuppaussarvi. (Kuva: Eino Mikkonen)Kuvassa kansanparantajan arsenaali: kupparinkoneet voimakkaasti verellä patinoiduissa rasioissaan sekä ”kuppuukirves” ja orpo kuppaussarvi. (Kuva: Eino Mikkonen)

Kuu­kau­den esi­nee­nä esi­tel­tä­vät pie­net lait­teet ovat enti­sa­jan paran­ta­jan, kup­pa­rin, tär­keim­mät työ­vä­li­neet. Nämä kipeän tai jopa ilkeän näköi­set työ­vä­li­neet ovat kup­paus­ko­nei­ta eli näp­pä­rei­tä tai nälläreitä.

Esi­neet ovat Poh­jois-Poh­jan­maal­ta ja ajoi­tet­ta­vis­sa 1800-luvun puo­li­vä­liin rasiois­sa ole­vien mer­kin­tö­jen perus­teel­la. Kaik­ki ovat toi­min­ta­kun­toi­sia ja toi­mi­vat samal­la peri­aat­teel­la: ensin viri­te­tään teräs­jousen avul­la pien­tä kir­ves­tä muis­tut­ta­va terä ja sen jäl­keen lai­te ase­te­taan poti­laan ihol­le ja lau­kais­taan painovivulla.

Näil­lä isket­tiin kipeän pai­kan lähel­lä ole­viin las­ki­moi­hin haa­va ja valu­tet­tiin ”pahaa ver­ta” ulos. Mikä­li veri valu­tet­tiin suo­nes­ta suo­raan mit­ta-asti­aan oli kysy­myk­ses­sä niin sano­tus­ti suo­ne­nis­ken­tä. Mikä­li ver­ta pois­tet­tiin pin­ta­ve­ri­suo­nis­ta kup­paus­sar­vien avul­la imien oli kysy­myk­ses­sä kup­paus. Molem­mil­la tavoil­la las­ket­ta­van veren mää­rä oli taval­li­ses­ti 0,3–0,6 litraa.

Suo­ne­nis­ken­tä ja kup­paus oli­vat aina 1950-luvul­le asti ylei­siä rah­vaan paran­nus­kei­no­ja. Mel­kein joka kyläs­sä oli kup­pa­ri tai suo­ne­nis­ki­jä. Kup­pa­rit oli­vat yleen­sä nai­sia, mut­ta suo­ne­nis­ki­jöis­sä mie­het oli­vat enem­mis­tö­nä. Kau­pun­geis­sa par­tu­rei­den tuli hal­li­ta suo­ne­nis­ken­tä­tai­to, jota vaa­dit­tiin myös luk­ka­reil­ta ja papeilta.

Kylä­kup­pa­rit har­joit­ti­vat toin­taan omas­sa sau­nas­saan, kier­te­le­vät kup­pa­rit kupat­ta­vien sau­nois­sa. Ammat­ti periy­tyi useas­ti äidil­tä tyttärelle.

Urho Matin­poi­ka Kois­ti­nen muis­te­li, että Kii­min­gis­sä kier­te­li kup­pa­ri-mum­mo vie­lä 1950-luvul­la. Tämä kan­san­pa­ran­ta­ja kul­ki tum­mis­sa vaat­teis­sa hame maa­ta viis­täen. Mum­mo oli kut­su­ma­ni­mel­tään Riut­tas­ka. Arvat­ta­vas­ti suku­ni­mi oli Riut­ta ja koti­paik­ka Hau­ki­pu­das. Asiak­kai­ta riit­ti Ala­ky­läs­sä lähes joka talosta.

Suo­ne­nis­ken­nän oppaat ovat pää­asias­sa periy­ty­neet kes­kia­jal­ta. Neu­vo­ja jul­kais­tiin sit­tem­min muun muas­sa alma­na­kois­sa. Niis­sä ker­rot­tiin koh­dat, jois­ta ver­ta on las­ket­ta­va eri sai­rauk­sis­sa sekä sopi­vin ajan­koh­ta suo­ne­nis­ken­näl­le. Var­hai­sim­mat ohjeet jul­kai­si lää­ke­tie­teen isä Hip­po­kra­tes yli 2300 vuot­ta sitten!

Myös viral­li­sen lää­ke­tie­teen puo­lel­la suo­ne­nis­ken­tä oli hyväk­syt­ty hoitomuoto.

Kajaa­nin pii­ri­lää­kä­ri Elias Lönn­rot lausui aikoi­naan tavat­to­man suo­si­tus­sa lää­kä­ri­kir­jas­saan Suo­ma­lai­sen Talon­po­jan Koti-Lää­kä­ri (1839), että suo­ne­nis­ken­tä on suo­ta­vaa mm. kovis­sa pis­tok­sis­sa, pää­ki­vuis­sa, rin­nan- ja vat­san­polt­teis­sa. Har­mit­to­ma­na hoi­to­kei­no­na hän ei sitä kui­ten­kaan pitä­nyt. Kehot­ti­pa asi­aa tark­kaan har­kit­se­maan: ”Ilman suu­rem­paa tarwet­ta on suo­nen­lyön­ti wahin­gol­li­nen, monel­ta­ki enne aikaan­sa terwey­den tur­me­le­va ja iän lyhen­täwä. Ei siis pitäi­si kenen­kään itseän­sä sii­hen kewiä­mie­li­ses­ti totuttaman.”

Kii­min­ki-Seu­ra r.y. aloit­ti vuo­den 2021 syys­kuus­sa Ran­ta­poh­jas­sa Kuu­kau­den esi­ne ‑tee­man mukai­sen jut­tusar­jan. Pää­sään­töi­ses­ti kuu­kausit­tain ilmes­ty­väs­sä jutus­sa esi­tel­lään van­ho­ja esi­nei­tä ja työ­ka­lu­ja sekä ker­ro­taan nii­den käyt­tö­tar­koi­tuk­ses­ta. Syys­kuus­sa 2021 esit­te­lys­sä oli Kylän­ka­pu­la eli olter­man­nin­ka­pu­la, loka­kuus­sa Kau­laus­lau­ta ja ‑tuk­ki, mar­ras­kuus­sa enti­sa­jan teu­ras­ta­jan puuk­ko­set­ti, jou­lu­kuus­sa Poron länget.

Vii­me vuo­den tam­mi­kuus­sa esi­tel­tiin Luu­luis­ti­met, hel­mi­kuus­sa Jää­sa­ha, maa­lis­kuus­sa Hir­ven­hiih­tä­jän suk­set, huh­ti­kuus­sa Vete­raa­nin sota­muis­to 1808–1809, kesä­kuus­sa Lii­tu­pii­put, hei­nä­kuus­sa Suo­suk­set ja Sii­pi­vii­ka­te, mar­ras­kuus­sa Ploo­tu­lauk­ku 1768 ja ploo­tu ja jou­lu­kuus­sa Pläk­ki­lyh­ty. Tämän vuo­den ensim­mäi­se­nä kuu­kau­den esi­nee­nä oli hel­mi­kuus­sa Tulen­kul­jet­ta­jan pak­ku­la vuo­del­ta 1716, maa­lis­kuus­sa Rakennuskätkö,”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huh­ti­kuus­sa Täi­kam­pa, tou­ko­kuus­sa Rii­mu­ka­len­te­ri­ra­sia, kesä­kuus­sa Tyn­ny­ri­sa­ha, loka­kuus­sa Tuu­las­tus­vä­li­neet 1800-luvul­ta, mar­ras­kuus­sa Ryyp­py­ku­pit 1700 ja 1800-luvuil­ta. Nyt esit­te­lys­sä on Kupparinkoneet.

Kii­min­ki-Seu­ra on perus­tet­tu 1999. Yhdis­tyk­sen toi­mia­lu­ee­na on Oulun kau­pun­gin suur­alu­eet Kii­min­ki ja Jää­li, eli enti­sen Kii­min­gin kun­nan alue.

Yhdis­tyk­sen toi­min­nan tar­koi­tuk­se­na on mm. koti­seu­tu­tie­tou­den lisää­mi­nen, koti­seu­tu­hen­gen yllä­pi­tä­mi­nen ja oma­toi­mi­suu­den voi­mis­ta­mi­nen sekä koti­seu­dun kult­tuu­rien vaa­li­mi­nen ja edis­tä­mi­nen. Näi­tä asioi­ta Kuu­kau­den esi­ne jut­tusar­ja­kin tukee.

Jut­tusar­jan kuu­kau­den esi­neen esit­te­lee asian har­ras­ta­ja ja joh­to­kun­nan jäsen Eino Mik­ko­nen.

Kii­min­ki-Seu­ra valit­si syys­ko­kouk­ses­saan 30.11. uudek­si joh­to­kun­nan jäse­nek­si Mir­ja Mik­ko­sen. Muut joh­to­kun­nan jäse­net ovat Aila Berg, Eero Hut­tu­la, Han­ne­le Kuti­lai­nen, Mar­ja-Tert­tu Mer­ta­nie­mi, Eino Mik­ko­nen, Mar­ja-Lii­sa Ruo­ko­la ja Eeva-Lii­sa Vil­mi. Joh­to­kun­nan puheen­joh­ta­ja­na jat­kaa Mat­ti Kon­tio.

Kii­min­ki-Seu­ra toi­vot­taa kai­kil­le Ran­ta­poh­jan luki­joil­le rau­hal­lis­ta jou­lun odotusta.

Läh­teet:

Toi­vo Vuo­re­la: Suo­ma­lai­nen kan­san­kult­tuu­ri 1975

Elias Lönn­rot: Suo­ma­lai­sen Talon­po­jan Koti-Lää­kä­ri 1856

Suul­li­nen perimätieto

Kuu­kau­den esi­ne: Eino Mik­ko­sen yksityiskokoelma

TUTUSTU RANTAPOHJAN TILAUSTARJOUKSIIN TÄSTÄ.