Voi­daan hyvin: Digi­ta­li­saa­tio sote-maa­il­mas­sa – maa­il­ma muut­tuu, muu­tun­ko minä?

Tämän päi­vän sanat; Sote ja digi­ta­li­saa­tio. Mil­lai­sia tun­te­muk­sia sanat herät­tä­vät? Mie­len­kiin­toa, ahdis­tus­ta, vaih­toeh­to­ja vai totea­muk­sen; täs­sä mennään.

Tuo­ree­na digi­kum­mi­na poh­din mat­kaa­ni sosi­aa­lia­lan ammat­ti­lai­se­na 20 vuo­den takaa Sote-uudis­tuk­sen kyn­nyk­sel­le. Muis­te­len hymys­sä suin idea­lis­tis­ta 18-vuo­tias­ta sosi­aa­lia­lan opis­ke­li­jaa, joka van­noi, ettei kos­kaan työs­ken­te­le tie­to­ko­nei­den tai tek­nis­ten lait­tei­den paris­sa. Oma amma­til­li­suus läh­ti tuol­loin ihmis­ten koh­taa­mi­ses­ta, osal­li­suu­des­ta, läs­nä­olos­ta sekä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Ja nyt täs­sä istun, koneen äärellä.

Ensim­mäis­ten vuo­sien jäl­keen tie­to­ko­neet, äly­pu­he­li­met ja lait­teet tuli­vat kehi­tyk­sen muka­na tutuk­si omas­sa arjes­sa. Huo­maa­mat­ta yhtey­den­pi­to 600 km pääs­sä asu­viin van­hem­pii­ni vaih­tui puhe­luis­ta sky­pe-puhe­luik­si; halusi­vat­han he näh­dä ensim­mäi­siä lap­sen­lap­si­aan muu­ten­kin kuin valo­ku­vis­sa. Samal­la pie­net lap­set tutus­tui­vat iso­van­hem­pien ääniin, ulko­nä­köön ja liik­kei­siin, liik­ku­van kuvan väli­tyk­sel­lä. — Sitä kohtaamista.
Vuo­sien kulues­sa sky­pe-puhe­lut kään­tyi­vät vas­ta­vuo­roi­ses­ti minun, omai­sen väli­neek­si aika-ajoin var­mis­taa, että ikään­ty­vil­lä van­hem­mil­la­ni on kaik­ki hyvin. — Sitä läsnäoloa.

Tänä päi­vä­nä on aivan luon­nol­lis­ta, että voin ottaa lää­kä­riin yhtey­den videon kaut­ta. Itsel­le­ni sopi­van vas­taan­ot­to-ajan varaan toki inter­ne­tin maa­il­mas­ta, vaik­ka kes­kel­lä yötä, kun kor­va­ki­pui­nen lap­si pitää hereil­lä. Lähe­tän luon­te­vas­ti chat-vies­tin neu­vo­la­tä­dil­le ja var­mis­tan, että lap­se­ni roko­tuk­set ovat ajan tasal­la, kun varaam­me ulko­maan­mat­kaa per­heel­le. — Sitä vuorovaikutusta.

Las­ten kas­vaes­sa kiin­nos­tus omas­ta hyvin­voin­nis­ta­ni on koros­tu­nut; kuka huo­leh­tii lap­sis­ta, jos minul­le tapah­tuu jotain. Ei kukaan muu, kuin minä itse, voi par­hai­ten pitää huol­ta itses­tä­ni; teen­pä siis saman tien säh­köi­sen hyvin­voin­ti­tar­kas­tuk­sen Oma­hoi­dos­sa. — Sitä osal­li­suut­ta omaan elämään.

Sote- alan ammat­ti­lai­se­na olen huo­maa­mat­ta­ni kul­ke­nut omaa kas­vua­ni koh­ti digi­ta­li­suu­den hyö­dyn­tä­mis­tä arjes­sa. Edel­leen koen säi­lyt­tä­nee­ni amma­til­li­suu­te­ni vah­van poh­jan koh­taa­mi­ses­ta, osal­li­suu­des­ta, läs­nä­olos­ta ja vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta. Sosi­aa­li- ja ter­veys­pal­ve­lut ovat edel­leen pal­ve­lui­ta, joi­ta kukin meis­tä elä­män var­rel­la tar­vit­see. Digi­ta­li­saa­tio antaa meil­le nyt vain enem­män vaih­toeh­to­ja, jol­loin pal­ve­lut ovat hel­pom­min saa­vu­tet­ta­vis­sa. Anne­taan siis digi­ta­li­saa­tiol­le mahdollisuus.

Han­na Siltakoski

Digi­kum­mi
Oulun­kaa­ren kuntayhtymä