Nykyisen pyhäinpäivän tienoille sijoittuvaa kekriä on vietetty muinoin Suomessa vuoden suurimpana juhlana kasvukauden taitekohdassa, kun kesäkauden työt, elukoitten laidunnus sekä teurastukset on saatu päätökseen.
Kekriä juhlittiin maalaistaloissa siihen tahtiin, kun sadonkorjuut oli saatu tehtyä. Ei siis välttämättä koko kylä samaan aikaan vaan talo kerrallaan. Palkollisten lisäksi kestittiin paikalle sattuneita vieraita ja vainajia. Kekrijuhlissa herkuteltiin maan antimilla mässäillen. Näin toimien pyrittiin varmistamaan hyvä sato uudelle vuodelle. Ruokaa piti olla esillä aamusta iltaan. Ruuan loppuminen olisi ollut huono enne. Juhliin keitettiin myös paloviinat ja pantiin oluet. Seuraavan vuoden viljasadon varmistamiseksi ryypyn otti sellainenkin, joka ei muuten kuppia kallistanut.
Monet kekrin perinteet ovat siirtyneet jouluun ja uuteen vuoteen. Joulupukki oli ennen kekripukki ja joulukinkku kekriporsas. Tinan valamisella ennustettiin kekristä alkavaa uutta vuotta.
Nyt esiteltävät pienet esineet olivat tuiki tärkeässä osassa kekripidoissa. Esineet on keräilty vuosikymmenten saatossa Pohjois-Pohjanmaan rantatien varrelta. Esittelykuvassa vasemmanpuoleinen voidaan nimetä emännän kupiksi, koska sen pohjaan on kaiverrettu naisen monogrammi. Kuppi on koverrettu pienestä pahkasta. Kievareissa ja kapakoissa paloviina piti annostella virallisilla mittakannuilla. Kuvan kuparinen kannu oli se kaikkein pienin mitta, kutsumanimeltään jumpru, kruunattu vuonna 1862 ja tilavuudeltaan 1 KT=kuutiotuuma.
Takarivissä seisovaa puista lusikkaa kutsuttiin viinalipiksi. Etualalla oleva pienen pieni hopeinen kuppi on nimeltään isännän tumlari ts. pyöriäinen siinä olevien kolmen eri isännän monogrammin vakuuttamana. Vanhimman Tumlarin oikealla puolella on ympäriinsä kaariornamentein koristeltu sonnin sarvesta valmistettu juomakuppi. Kupin kyljessä on koristeellisin kirjaimin omistajan nimi. Pohjaan on liimattu hopeinen yhden ruplan kolikko 1800-luvun lopulta. Oikeanpuoleisin esine nimettäköön sorvarin kalkiksi, maljaksi tai pikariksi.
Suomen kielen isä Mikael Agricolan mainitsee Kekrin yhtenä jumaluutena laatimassaan muinaisten suomalaisten jumalien luettelossa vuodelta 1551. Kekri oli siis yksi esivanhempiemme palvomista henkiolennoista, joiden huomaan uskottiin tulevan vuoden sato ennen kristinuskon saapumista ja pitkälti sen jälkeenkin päin. Kekri toi perimätietojen mukaan karjaonnen ja vastasi peltoviljelyn onnistumisesta. Vuoden satoon vaikuttivat toki muutkin henget.
Agricola kuvaili kekrimenoja seuraavin sanoin:
”Ia quin Kevekylvö kylvettiin, silloin Ukon malja iootijn.
Sihen haetin ukon wacka, nin ioopui Pica ette Acka.
Sijtte paljo Häpie sielle techtin, quin seke cwiltin ette nechtin.
Quin Rauni Ukon Naini härsky, jalosti Ukoi pohjasti pärsky.”
Kiiminki-Seura r.y. aloitti vuoden 2021 syyskuussa Rantapohjassa Kuukauden esine ‑teeman mukaisen juttusarjan. Pääsääntöisesti kuukausittain ilmestyvässä jutussa esitellään vanhoja esineitä ja työkaluja sekä kerrotaan niiden käyttötarkoituksesta. Syyskuussa 2021 esittelyssä oli Kylänkapula eli oltermanninkapula, lokakuussa Kaulauslauta ja ‑tukki, marraskuussa entisajan teurastajan puukkosetti, joulukuussa Poron länget.
Viime vuoden tammikuussa esiteltiin Luuluistimet, helmikuussa Jääsaha, maaliskuussa Hirvenhiihtäjän sukset, huhtikuussa Veteraanin sotamuisto 1808–1809, kesäkuussa Liitupiiput, heinäkuussa Suosukset ja Siipiviikate, marraskuussa Plootulaukku 1768 ja plootu ja joulukuussa Pläkkilyhty. Tämän vuoden ensimmäisenä kuukauden esineenä oli helmikuussa Tulenkuljettajan pakkula vuodelta 1716, maaliskuussa Rakennuskätkö,”Kotivakuutus” 1850-luvun tapaan, huhtikuussa Täikampa, toukokuussa Riimukalenterirasia, kesäkuussa Tynnyrisaha, lokakuussa Tuulastusvälineet 1800-luvulta. Nyt esittelyssä on Ryyppykupit 1700 ja 1800-luvuilta.
Kiiminki-Seura on perustettu 1999. Yhdistyksen toimialueena on Oulun kaupungin suuralueet Kiiminki ja Jääli, eli entisen Kiimingin kunnan alue.
Yhdistyksen toiminnan tarkoituksena on mm. kotiseututietouden lisääminen, kotiseutuhengen ylläpitäminen ja omatoimisuuden voimistaminen sekä kotiseudun kulttuurien vaaliminen ja edistäminen. Näitä asioita Kuukauden esine juttusarja tukee, kertoo yhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Kontio.
Juttusarjan kuukauden esineen esittelee asian harrastaja ja johtokunnan jäsen Eino Mikkonen. Kiiminki-Seuran muut johtokunnan jäsenet ovat Aila Berg, Marika Huttu, Eero Huttula, Hannele Kutilainen, Marja-Terttu Mertaniemi, Marja-Liisa Ruokola ja Eeva-Liisa Vilmi.
Kiiminki-Seuran syyskokous pidetään Senioritalon kahviossa torstaina 30.11. kello 17 alkaen. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntömääräiset asiat.
Lähteet: juhlakalenteri.finlit.fi
Mikael Agricola: Psalttari, 1551
Kuukauden esine: Eino Mikkosen yksityiskokoelma.