Pohjois-Pohjanmaalla oli elokuun lopussa 19 800 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 200 työtöntä enemmän kuin vuosi sitten. Pohjois-Pohjanmaan työttömistä työnhakijoista kokoaikaisesti lomautettuja oli lähes 1 500.
Heinäkuusta työttömien määrä laski lähes 3 000:lla. Koulujen alkaminen näkyy säännöllisesti työttömien laskuna loppukesästä ja alkusyksystä. Isossa kuvassa työttömien ja lomautettujen määrän odotetaan kasvavan, koska monilla aloilla suhdanne- ja kysyntänäkymät ovat heikot.
Maakunnan työttömyysaste oli elokuun lopussa 10,4 prosenttia ja koko maassa se oli 9,4 prosenttia. Oulussa työttömyysaste oli 12,1 prosenttia ja Iissä 10,5 prosenttia.
Vähintään yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli elokuussa 7 150, mikä oli reilu 800 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys on lisääntynyt suhteellisesti eniten 40–44-vuotiaiden ikäryhmässä, missä kasvua vuoden takaiseen oli 26,4 prosenttia. Alle 25-vuotiaita työttömiä oli elokuun lopussa 2 800, mikä on 240 työtöntä enemmän kuin vuotta aiemmin.