Har­taus: Tapah­tu­koon sinun tahtosi

San­na Mäenpää.

Kirk­ko­vuo­den aihe vii­me sun­nun­tai­na oli Juma­lan huo­len­pi­to. Meil­lä ihmi­sil­lä on tapa­na mureh­tia ja kan­taa huol­ta kai­kis­ta mah­dol­li­sis­ta asiois­ta. Raa­ma­tus­sa Jee­sus opet­taa, että Juma­laan usko­van ihmi­sen ei tar­vit­se kan­taa mur­het­ta ja huo­leh­tia kai­kes­ta. Kun kul­jem­me elä­mäs­säm­me läpi myrs­ky­jen ja aurin­gon­pais­teen, voim­me olla var­mo­ja yhdes­tä asias­ta: Juma­la pitää huol­ta meistä.

Psal­mis­sa 23 kir­joi­te­taan: ”Her­ra on minun pai­me­ne­ni, ei minul­ta mitään puu­tu.” Tämä ker­too meil­le, että Juma­la ei ainoas­taan ohjaa mei­tä, vaan Hän myös tar­jo­aa kai­ken, mitä tarvitsemme.

Meil­le on annet­tu oma maa ja sen kau­nis ja hie­no luon­to. Luon­nos­sa näem­me Juma­lan luo­mis­työn ja rak­kau­den, Juma­la antaa kas­vun ja sen mitä luon­to tar­vit­see. Näin syys­ke­säl­lä saam­me naut­tia luon­non anti­mis­ta, jot­ka ovat nekin Juma­lan lah­jaa meil­le. Luon­non kau­neus ja lin­tu­jen lau­lu ker­to­vat meil­le sii­tä, että Juma­la pitää huol­ta luo­mis­taan, siis myös meis­tä jokai­ses­ta. ”Kun minä kat­se­len tai­vas­ta, sinun kät­te­si työ­tä, kuu­ta ja täh­tiä, jot­ka olet aset­ta­nut pai­koil­leen – mikä on ihmi­nen! Kui­ten­kin Sinä hän­tä muis­tat. Mikä on ihmis­lap­si! Kui­ten­kin pidät hänes­tä huo­len.” (Ps. 8:4–5)

Juma­lan huo­len­pi­to voi näkyä eri tavoin kär­si­mys­ten ja vai­keuk­sien kes­kel­lä, esi­mer­kik­si lähim­mäi­sen­rak­kau­den kaut­ta. Ihmi­set voi­vat aut­taa toi­si­aan, välit­tä­mäl­lä ja tar­joa­mal­la tukea. Tämä on Juma­lan rak­kau­den hei­jas­tu­mis­ta, kun ihmi­set aut­ta­vat toi­si­aan sel­viy­ty­mään vai­keuk­sis­ta. Hänen rak­kau­ten­sa voi loh­dut­taa mei­tä myös syn­kim­pi­nä het­ki­nä. Juma­lan huo­len­pi­to ei tar­koi­ta, että elä­mäm­me oli­si aina help­poa tai vapaa­ta haas­teis­ta, mut­ta se tar­koit­taa, että meil­lä on luja perus­ta, joka kes­tää. Hänen huo­len­pi­ton­sa on lah­ja, joka antaa meil­le toi­voa ja voi­maa joka päivä.

Voim­me rukouk­ses­sa kään­tyä Juma­lan puo­leen, pyy­tää että Hän siu­nai­si ja var­je­li­si mei­tä ja kaik­kia lähei­siäm­me. Saam­me jät­tää pie­net ja suu­ret mur­heem­me: ”Heit­tä­kää kaik­ki mur­heen­ne Juma­lan kan­net­ta­vak­si, sil­lä Hän pitää teis­tä huo­len.” (1.Piet. 5:7) Hän antaa meil­le levon elä­män tais­te­lui­den kes­kel­lä. Hän on luvan­nut olla kans­sam­me kaik­ki­na päi­vi­nä. Saam­me ottaa jokai­sen uuden päi­vän vas­taan Juma­lan lah­ja­na ja luot­taen että asiat järjestyvät.

San­na Mäen­pää, dia­ko­ni, Iin seurakunta