Erk­ki Rau­ha­la 95 vuot­ta: “Uskon, että olem­me hyväs­sä suojeluksessa”

Maa­il­man­kir­jat ovat nyt sekai­sin ja his­to­ri­aa kir­joi­te­taan uusik­si. 95 vuot­ta täyt­tä­vä Erk­ki Rau­ha­la on näh­nyt jo koke­nut elä­män­sä aika­na sodat ja monet myl­ler­ryk­set, mut­ta hän­kään ei oli­si arvan­nut, että sota syt­tyy Euroo­pas­sa ja Venä­jä hyök­kää juu­ri Ukrai­naan. Menos­sa on val­ta­tais­te­lu, jos­sa maa­il­man­jär­jes­tys voi muut­tua. Miten, se näh­dään vas­ta myöhemmin.

Val­lit­se­va tilan­ne herät­tää monis­sa suo­ma­lai­sis­sa­kin pel­koa tule­vas­ta. Erk­ki Rau­ha­la halu­aa kui­ten­kin rau­hoi­tel­la, sil­lä olem­me olleet jo pit­kään osa Euroo­pan yhtei­söä ja nyt Nato tuo onnek­sem­me suur­ta tur­vaa tulevaan.

Natoon liit­ty­mi­nen oli niin rat­kai­se­va pää­tös, että sen mer­ki­tys­tä tur­val­li­suu­tem­me kan­nal­ta ei vie­lä ehkä täy­sin ymmärretä.

– Olem­me hyväs­sä suo­je­luk­ses­sa, emme ole yksin. Lisäk­si meil­lä on oma vah­va puolustus.

Omas­sa kodis­saan Oulun kau­pun­gis­sa Erk­ki Rau­ha­la aloit­taa päi­vän­sä aina uutis­lä­he­tys­ten seu­raa­mi­sel­la ja leh­tien luke­mi­sel­la. Onko Suo­men hal­li­tus vie­lä kasas­sa ja mitä maa­il­mal­la tapah­tuu. Kaik­kea urhei­lua hän seu­raa myös aktii­vi­ses­ti ja osal­lis­tuu mie­lel­lään tapah­tu­miin, mis­sä näkee ihmi­siä. Vas­ti­kään hän osal­lis­tui sotain­va­li­dien ja vete­raa­nien tapaa­mi­siin, jois­sa pää­si tapaa­maan myös hau­ki­pu­taa­lai­sia van­ho­ja tuttuja.

Limin­gas­sa syn­ty­nyt Rau­ha­la teki pit­kän työ­uran­sa nimis­mie­he­nä Hau­ki­pu­taal­la aika­na, jol­loin teh­tä­vään kuu­lui­vat polii­si­pääl­li­kön, syyt­tä­jän ja notaa­rin teh­tä­vät sekä ulos­ot­to­asiat. Hän toi­mi myös 16 vuot­ta kokoo­muk­sen kun­nan­val­tuu­tet­tu­na sekä elin­kei­no­lau­ta­kun­nan puheen­joh­ta­ja­na. Toi­min­ta sotain­va­li­dien ja ‑vete­raa­nien hyväk­si on aina ollut sydän­tä lähel­lä. Hän toi­mi pit­kään myös Sotain­va­li­dien Vel­jes­lii­ton Poh­jois-Poh­jan­maan pii­rin Oulun osas­ton puheenjohtajana.

Työ­uran­sa hän aloit­ti notaa­ri­na Kala­joel­la ja nimis­mie­he­nä Haa­pa­ve­del­lä. Hakies­saan Kii­min­gin nimis­mies­pii­riin Hau­ki­pu­taal­le maa­her­ra kysyi Rau­ha­lal­ta, aiot­ko pär­jä­tä Hau­ki­pu­taal­la, kun siel­lä poliit­ti­nen ilma­pii­ri on niin voi­ma­kas. Mies vakuut­ti pärjäävänsä.

Rau­ha­la muis­te­taan arvos­tet­tu­na vai­kut­ta­ja­na, jämäk­kä­nä polii­si- ja laki­mie­he­nä ja hyvä­nä ihmis­tun­ti­ja­na. Huu­mo­rin­ta­jui­nen seu­ra­mies­kin hänes­tä löy­tyy. Työ toi tutuk­si myös elä­män ja ihmis­ten nur­jim­mat puo­let. Kan­ta­va­na peri­aat­tee­na hänel­lä on aina ollut, että kaik­kia ihmi­siä pitää koh­del­la oikeu­den­muk­ses­ti ja tasa­ver­tai­ses­ti, ja näil­lä eväil­lä on pär­jän­nyt. Kaik­kien ihmis­ten kans­sa hän on tul­lut hyvin toi­meen. Rikos­taan sovit­ta­maan jou­tu­neet­kin ovat van­ki­las­ta vapau­dut­tu­aan ter­veh­ti­neet vas­taan tullessaan.

Rau­ha­la uskoo ennal­taeh­käi­se­vän työn mer­ki­tyk­seen ja toi­voi­si sii­hen löy­ty­vän jat­kos­sa­kin riit­tä­väs­ti resurs­se­ja. Hän oli aikoi­naan perus­ta­mas­sa nuo­ri­so­po­lii­sin tehtävää.

Hau­ki­pu­taan kun­nal­li­se­lä­mäs­sä tapah­tui pal­jon, mut­ta hyvää yhteis­hen­keä pää­tök­sen­te­koon löy­tyi yli puo­lue­ra­jo­jen. Sahat, Hyvo­nin teh­das ja Nokia työl­lis­ti­vät, mut­ta raken­teel­li­set muu­tok­set vaa­ti­vat päät­tä­jil­tä nope­aa rea­goin­tia ja iso­ja päätöksiä.

Urho Kek­ko­seen Rau­ha­la pää­si vir­kau­ran­sa aika­na tutus­tu­maan myös lähem­min, sil­lä hän kuu­lui pre­si­den­tin pyyn­nös­tä tämän poh­joi­sen maa­kun­ta­mat­ko­jen seu­ru­ee­seen. Kek­ko­sen Rau­ha­la oppi tun­te­maan kan­san­mie­he­nä, joka otti hoi­taak­seen kan­sa­lai­sil­ta tie­toon­sa saa­mia epäkohtia.

Rau­ha­la on vuon­na 1969 perus­te­tun pai­kal­lis­leh­ti Ran­ta­poh­ja Oy:n perus­ta­ja­jä­sen. Hän toi­mi oman työn­sä ohel­la yhtiön toi­mi­tus­joh­ta­ja­na vuo­teen 2001 saak­ka ja sen jäl­keen hal­li­tuk­sen jäse­ne­nä. Ran­ta­poh­ja on edel­leen Rau­ha­lal­le tär­keä, hän on usko­nut alus­ta asti pai­kal­lis­leh­den mer­ki­tyk­seen pai­kal­li­se­na tär­keä­nä tie­don­vä­lit­tä­jä­nä. Ran­ta­poh­ja otet­tiin heti alus­ta alkaen omak­si pai­kal­lis­leh­dek­si alu­eel­laan Oulun poh­jois­puo­li­sis­sa kun­nis­sa ja leh­ti on säi­lyt­tä­nyt ase­man­sa maan tila­tuim­pien pai­kal­lis­leh­tien joukossa.

Limin­gas­sa syn­ty­nyt Rau­ha­la viet­ti lap­suus- ja nuo­ruus­vuo­det Rova­nie­mel­lä ja kir­joit­ti yli­op­pi­laak­si Raa­hes­sa. Hau­ki­pu­taan ohel­la Rova­nie­mi ja Raa­he ovat­kin niin lähei­siä paik­ko­ja, että siel­lä tulee nykyi­sin­kin käytyä.

Hel­sin­gis­sä lakia opis­kel­les­saan Rau­ha­la tapa­si tule­van vai­mon­sa, far­ma­si­aa opis­kel­leen sot­ka­mo­lai­sen Tuu­lan.

– Olim­me kämp­pä­ka­ve­ri­ni kans­sa pan­neet mer­kil­le vas­ta­päi­sen talon kak­si opis­ke­li­ja­nei­tos­ta. Pää­tim­me lait­taa heil­le kuk­kia ja kut­sun kah­vil­le. Elo­ku­vis­sa­käyn­tiä ja kah­vi­het­kiä var­ten luim­me hyvän käy­tök­sen oppai­ta­kin, jot­ta teki­sim­me vai­ku­tuk­sen, nau­rah­taa Erk­ki muistoille.

– Ker­ran tart­tui kui­ten­kin kah­vi­kup­pi lau­ta­seen, kun emme olleet muis­ta­neet tiskata.

Erkis­tä ja Tuu­las­ta tuli pari ja heil­le syn­tyi sit­tem­min nel­jä las­ta. Tuu­lal­la oli tär­keä roo­li kodin- ja las­ten­hoi­dos­sa, sil­lä vaa­ti­va työ ja luot­ta­mus­teh­tä­vät piti­vät puo­li­soa kii­rei­se­nä. Les­kek­si Erk­ki jäi vuon­na 2017.

Monet sota­muis­tot nouse­vat pintaan

 

Sota on taval­la tai toi­sel­la kul­ke­nut Erk­ki Rau­ha­lan mat­kas­sa läpi elä­män. Hän myös lukee pal­jon his­to­ria- ja sota­kir­jo­ja. Sota-aika opet­ti karul­la taval­la kaik­kia, myös hän­tä itse­ään. Oma­koh­tai­set koke­muk­set sota-ajal­ta Rova­nie­mel­tä ovat olleet vii­me aikoi­na eri­tyi­ses­ti mielessä.

Isä oli rin­ta­mal­la ja per­he eva­kuoi­tiin Kola­riin. Äiti sai tie­don, että isä oli kaa­tu­nut ja hän läh­ti vas­taa­not­ta­maan ruu­mis­ta junal­ta. Ihmeek­si isä käve­li­kin itse haa­voit­tu­nee­na junal­ta vas­taan. Sel­vi­si, että hänet oli pelas­tet­tu ruu­mis­ka­sas­ta jon­kun huo­mat­tua, että mies hen­git­tää. Isän käsi oli muser­tu­nut, mut­ta Rova­nie­men sota­sai­raa­las­sa tans­ka­lai­nen kirur­gi aikoi teh­dä sii­tä vie­lä käden. Iloa ei riit­tä­nyt kuin puo­li­tois­ta kuu­kaut­ta. Äiti ja muu per­he jou­tui­vat koke­maan “toi­sen kuo­le­man”, kun palo­pom­mi ujut­tau­tui sai­raa­lan kel­la­riin, jon­ne osa poti­lais­ta oli siir­ret­ty suo­jaan pommitukselta.

Isän kuol­tua Erk­ki oli 11-vuo­tias. Koto­na Rova­nie­mel­lä äiti ryh­tyi hank­ki­maan elan­toa perheelleen.

– Asuim­me lähel­lä Poh­jan Hovia, jon­ka vie­res­sä oli sak­sa­lais­so­ti­lai­den parak­ki­ky­lä. Äiti perus­ti kios­kin ja ryh­tyi pese­mään soti­lai­den vaat­tei­ta kor­vaus­ta vastaan.

Ase­vel­jien, sak­sa­lais­ten soti­lai­den läs­nä­olo, toi väriä ja elä­mää kau­pun­kiin sekä ansioi­ta pai­kal­li­sil­le. Usei­ta vuo­sia Rova­nie­mel­lä olleet soti­laat oli­vat hyvin kuri­na­lai­sia eivät­kä aiheut­ta­neet häi­riö­tä. Puo­let kou­lu­ti­lois­ta­kin otet­tiin soti­lai­den käyt­töön. Usein myös pai­kal­li­set sai­vat osal­lis­tua sak­sa­lais­ten kulttuuritapahtumiin.

Rau­ha­la ystä­vys­tyi itse­ään pari vuot­ta van­hem­man Walt­he­rin kans­sa, joka toi­mi sak­sa­lais­jouk­ko­jen komen­ta­jan moot­to­ri­pyö­rä­lä­het­ti­nä. Walt­her oli mak­ka­ra­teh­tai­li­jan poi­ka, joka koto­na käy­des­sään toi usein tuliaisia.

Oli­kin tava­ton­ta Lapin sodan syt­tyes­sä yllät­täen, että ase­vel­jis­tä tuli yhdes­sä yös­sä vihol­li­sia ja sak­sa­lai­set pois­tui­vat pol­te­tun maan taktiikalla.

Walt­her oli komen­net­tu Kies­tin­kiin, mis­sä hän haa­voit­tui tais­te­luis­sa. Hän oli mat­kal­la Nor­jan kaut­ta Sak­saan, kun lai­vaa pom­mi­tet­tiin Poh­jan­me­rel­lä. Walt­her oli kuin ihmeen kau­pal­la muu­ta­man pelas­tu­neen jou­kos­sa ja pää­tyi sota­sai­raa­laan Englantiin.

– Olim­me Walt­he­rin kans­sa pit­kään kir­jeen­vaih­dos­sa. Myö­hem­min hän meni Sak­sas­sa nai­mi­siin ja lähet­ti hääkuvakin.

Walt­her meneh­tyi neli­kymp­pi­se­nä sota­vam­moi­hin­sa. Rau­ha­la läh­ti vel­jen­sä kans­sa käy­mään Itä-Sak­sas­sa tar­koi­tuk­se­na tava­ta mie­hen les­ki, mut­ta har­mik­si yhteyt­tä ei saa­tu. Muis­to­na Rau­ha­lal­la on edel­leen kodin sei­näl­lä pie­ni tau­lu, jon­ka Walt­her toi Rova­nie­men aikoi­na tuliai­se­na käy­ty­ään Sak­sas­sa hau­taa­mas­sa vel­jen­sä. Myös hänen toi­nen vel­jen­sä kaa­tui sodas­sa. Tau­lus­sa on soti­las ja taus­tal­la kirkko.

Elä­män­sä var­rel­ta Rau­ha­lal­la on pal­jon muis­to­ja ja tari­noi­ta, joi­ta oli­si hyvä kir­joit­taa ja tal­len­taa muis­tiin, on per­he­pii­ris­sä mietitty.

Jos­kus pie­ni het­ki ja sat­tu­ma voi­vat rat­kais­ta ihmi­sen elä­män kulun ja kohtalon.

– Olo­suh­teet ja läh­tö­koh­dat vai­kut­ta­vat moneen asi­aan, mut­ta usein on myös mah­dol­li­suus pääs­tä elä­mäs­sä eteen­päin vai­keis­ta­kin tilan­teis­ta, päi­vän­san­ka­ri pohtii.