Kiimingin Alakylässä Janne ja Kaisa Isokanniainen viljelevät maata ja pitävät karjaa tilallaan jo viidennessä polvessa. Heillä on noin 40 lypsävää lehmää sekä nuorkarjaa noin 30. Peltoja on viljelyksessä noin 140 hehtaaria, joista nurmella on reilut 80 hehtaaria ja viljalla noin 40 hehtaaria. Pellot sijaitsevat pääosin pitkin Kiiminkijoen vartta Koitelista Haukiputaalle. Osa etäämmälläkin.
– Viimeiset vuodet ovat olleet kovin haastavia, mutta tämän vuoden valopilkkuna on ollut se, että saimme tilan ensimmäisen satatonnarin keväällä, Kaisa Isokanniainen kertoo.
– Näiden 20 vuoden aikana, jonka olemme tilaa pitäneet, on kaikki muuttunut nopeatempoiseksi. Tuotantopanosten, eli esimerkiksi polttoaineiden, sähkön ja rehun hinnat pomppivat. Nyt näyttää siltä, että maailmanmarkkinahinnat ovat kääntyneet alaspäin, mutta yhä ne ovat kalliimmat kuin ennen Venäjän aloittamaa sotaa, Janne Isokanniainen sanoo.
Viime talvena Isokanniaiset välttyivät energianhinnan nousulta kiinteän sähkösopimuksen voimassaolon myötä.
– Siinä olisi kyllä ollut isot uhkakuvat toiminnalle, jos sopimustilanne ei olisi ollut hyvä. Helmikuun kulutuksella olisi puhuttu jostain 5 000–6 000 euron sähkölaskusta.
Tällä hetkellä Isokannaisille on ELY:ssä aurinkovoimalan avustuspäätös käsittelyssä. Sen hankkimiseen on mahdollisuus saada 50 prosentin avustus, mikäli hakemus menee läpi.
– Tavoitteena on, että sulan maan aikaan olisimme voimalan avulla omavaraisia.
Korona-aikaa Kaisa Isokanniainen sai kokea sen, miten heikoissa kantimissa maatalousyrittäjän lomitusjärjestelmä nykyisin on. Hän sairastui koronaan juuri, kun talon muu väki oli pois maisemista. Sairaana oli pakko olla tilan töissä, vaikka jaksamista ei ollut. Tilan emäntä työskenteli oman terveytensä uhalla. Tämän vuoden alusta on lisäksi tullut muutos, jossa lomittajan saaminen sairaustapauksessa ei ole turvattua viikonloppuisin.
– Normaaleitakin lomia on vaikea järjestää. Lomittajia on aiempaa vähemmän, sillä työ on haastavaa, kun tiloja on vähemmän ja työpaikkojen välimatkat pidempiä.
Isokanniaisista tuntuu, että homma vaatisi toimiakseen entisvanhaisen systeemin, jossa lomittaja löytyisi omasta lähipiiristä.
– Näin ei kuitenkaan enää ole, vaikka meillä jo alkaa vanhimmasta pojasta olla apua tilan töissä, varsinkin konehommissa, Kaisa Isokanniainen sanoo.
Koneurakoinnista tilan talouteen onkin yritetty löytää viime aikoina lisää harteita tulevaisuuteen katsottaessa. Tulevaisuudessa Isokanniaiset haaveilevat rakentavansa robottinavetan, joka helpottaisi tilan hommia ja mahdollistaisi joskus navettatöiden hoitamisen yhdenkin henkilön voimin. Myös pihatto on osana tätä haavetta, jolla halutaan säilyttää tilan toimintaedellytyksiä tulevillekin sukupolville. Siitä, milloin investoinnit toteutuvat, ei ole vielä mitään tietoa. Monellakin tapaa epävarmat ajat pakottavat odottelemaan.
Haastavista ajoista huolimatta Isokanniaiset toteavat, että toiminnan lopettaminen ei oikeasti ole käynyt mielessä, vaikka joskus hetkellisesti onkin mieli tehnyt laittaa työhanskat naulaan.
– Välillä tosin on pelottanut, käykö niin, että joutuu pakon edessä lopettamaan, Kaisa Isokanniainen sanoo.
Maatilojen määrä Rantapohjan alueella on pienentynyt pienentymistään. Kiimingin alueella maanviljelijöitä ja karjatilallisia on enää kourallinen. Kaikki maatalousyrittäjät tuntevat toisensa ja yhteistyötä tehdään tiiviisti lähialueen tilallisten kesken.
– Yhteishenki on hyvä. Soitellaan puolin toisin ja kysellään neuvoja ja kuulumisia. Viimeisten vuosien ajan kaikilla on varmasti ollut synkät mielialat ja kireät tunnelmat, kato on käynyt tilojen määrässä, Janne Isokanniainen kertoo.
Kaisa Isokanniainen kertoo, että eräässä emäntien facebook-ryhmässä oli alkujaan noin 1 400 jäsentä, mutta nykyisin vain 900.
– Kato käy sielläkin. Viikon aikana ilmoittautuu pahimmillaan montakin toiminnan lopettajaa.
Kiimingin ja koko Rantapohjan alueelta Isokanniaiset pohtivat, että suurimmaksi osaksi ne ovat nyt lopettaneet, jotka tulevat lähivuosina lopettamaan. Tuotantosuunnan muuttajia joukkoon toki voi mahtua.
– Aika paljon jo nyt tilalliset ovat nuorempaa kaartia, jotka katsovat tulevaisuuteen toiminnan kehittäminen mielessään.
Ylikiiminkiläisen Alapykyn tilan Jesse Pykyn mukaan tämän hetken tunnelmia kuvaa parhaiten edelleen epävarmuus.
– Kannattavuus on ollut suurin haaste jo pitemmän aikaa mutta tilanne paheni viime vuonna radikaalisti, sittemmin tiettyjen tuotantopanosten hinnat ovat laskeneet ja tilanne on jo hieman tasoittunut.
Suurimpana ongelmana tulevaisuutta ajatellen on Pykyn mukaan juuri epävarmaksi muuttunut markkinatilanne ja sen nopeat liikkeet.
– Maatalous pääomavaltaisena ja matalakatteisena alana vaatisi kohtuullisen pitkää ja varmaa tulevaisuusnäkymää, jotta pakollisia ja kalliita investointeja tulevaisuuteen uskaltaa järkevällä riskitasolla tehdä.
Rakentamisen sekä koneiden ja laitteiden hintojen nousu on myös hänen mukaansa vaikeuttanut investointien tekemistä.
– Tämän homman suola itselleni on jatkuva kehittäminen ja jos se vaikeutuu liikaa, laskee se voimakkaasti motivaatiota, Jesse Pyky summaa.
Yli-Iiläisen Mikkolan tilan Markus Mikkola on seurannut tyytyväisenä tulevan hallituksen kirjaamia kilpailulain linjauksia, joissa puututtaisiin siihen, että alkutuotannon siivu ruuan hinnasta saataisiin suuremmaksi.
– Nyt on niin, että määräävät kaupparyhmät toimivat minusta harmaalla alueella. Ne pyytävät tavarantoimittajalta tarjouksen tietystä elintarvikkeesta ja sanovat, milloin haluavat tarjouksen ja paljonko pitää olla, mutta eivät sano hintaa. Mitä ei saakaan tehdä. Tekevät kuitenkin sitten niin, että kertovat, millä hinnalla ovat valmiit ostamaan.
– Joka halvimmalla sitten tarjoaa, niin se saa kaupat. Ei ole reilua tällainen huutokauppa. Se toimii juuri väärinpäin, kun se on niin, että se joka tekee halvimman tarjouksen saa kaupat. Toivottavasti aukaisevat tätä asiaa hallituksessa.
Ajat on Mikkolan mielestä haastavia, kun ruuantuottajien pitää jatkuvasti perustella omaa olemassaoloaan. Tilamäärien raju väheneminen näkyy siinä, että kuluttajat vieraantuvat maaseudusta ja maataloudesta.
– Sitä kuluttajatyötä pitää tehdä koko ajan. Pitää erottua ja tehdä työtä näkyväksi esimerkiksi somessa. Kuluttajilla on suuri tiedonnälkä siitä, mikä on maatalouden historia, nykytila ja tulevaisuuden mahdollisuudet.
Mikkola toivoo, että ihmiset eivät pitäisi suomalaista ruokaa itsestäänselvyytenä.
– Venäjän toimet on olleet Suomen kansalle paras opettaja ruokaturvallisuuden näkökulmasta. Ihmismuisti on kuitenkin lyhyt, kun kriisi on ohi, tärkeät asiat taas unohtuvat.
Markus Mikkolan mielestä nyt olisi tuhannen taalan paikka korjata tulonjako kaupan ja tuottajien kesken, kun sille olisi selvästi kuluttajien tuki.
– Hintoja ei tarvisi nostaa, jaettaisiin vain reilusti.