Syksy kolkuttelee jo ovella. Kesä on ollut poikkeuksellisen värikäs ja tapahtumarikas niin meillä kuin muuallakin.
Kesän eläin ei ollut Ruokolahden leijona, vaan Saksassa jahdattu leijona olikin ehkä villisika. Keskikesän puheenaihe oli Wagner-joukkojen juhannuskapina itänaapurissa. Putin jatkaa mielettömiä tuhojaan Ukrainassa. Suomeen kohdistuu yhä enemmän propaganda- ja trollihyökkäyksiä Natoon liittymisen seurauksena.
Läntisessä naapurissa poltetaan Koraaneja ja pelko kostoiskuista kasvaa. Eteläisessä Euroopassa roihuavat isommat nuotiot. Massiiviset maastopalot aiheuttavat tuhoja ja menetyksiä.
Lomailupuolella kotomaassa lanseerattiin uutena retkeilyideana samoilu ilman älypuhelimia ja somea. Kesän ruokahuollostakin selvittiin, vaikka makaronihyllyt ammottivat hetken tyhjyyttään tuotantokatkon vuoksi. Barbi-elokuva villitsee niin nuorempaa kuin vanhempaakin väkeä. On lupa heittäytyä hetkeksi vaaleanpunaiseen höttöön kaiken tämän keskellä.
Politiikassa ei ehditty lomailla. Vauhti kiihtyy, kun presidenttipelin nappulat alkavat olla selvillä. Puolueet ovat jo asettaneet ehdokkaita ja kannattajakortteja kerätään valitsijayhdistysten perustamista varten.
Itseäni ihmetyttää miksi ehdokkaille, jotka ovat vuosikymmeniä toimineet aktiivisesti omissa puolueissaan, pitää perustaa valitsijayhdistys? Onko puolueesta tullut taakka, joka halutaan häivyttää? Vai onko tarkoituksena nostattaa vaali-innostusta ja osoittaa, että presidentti on puolueeton, koko kansan arvojohtaja. Tuskin kuitenkaan presidenttiys nollaa valitun arvomaailmaa ja ideologiaa, jonka äänestäjätkin tietävät.
Kun ajan henki on kääntää terävällä lapiolla kaikki kivet ja kannot, toivoisi, että löytäisimme kahtiajakamisen ja eripuran lietsomisen sijasta tulevaisuuteen tähtäävän ja yhteiseen hiileen puhaltamisen hengen, yhteiseksi hyväksi.
auli.haapala(at)rantapohja.fi