On mieltä ylentävää ajella kylänraitilla, kun vastaan tulee pikaruokaravintoloiden roskia, jotka on selvästi nakattu auton ikkunasta pitkin piennarta. Ihmetyttää, että jaksetaan ajaa kaupunkiin asti hakemaan ruokaa ja roskat jaksetaan ajaa takaisin kylälle ja nakata roskat maahan. Toivottavasti roskaajia hävettää aina, kun ajavat omien jätteidensä ohitse.
Toisten metsiin kaadetaan rakennusjätteistä ja sohvista lähtien kaikki mitä sattuu kyydissä olemaan. Ison rakennusurakan jälkeen tuntuu mahdottomalta, etteikö jätteitä viitsisi tai raskisi viedä Ruskoon asti, missä todennäköisesti ison osan jätteistä pystyisi vielä ilmaiseksi kierrättämään.
Isojen rakennusjätekasojen vieminen metsään vaatii auton, eli roskaajat ovat todennäköisesti aikuisia ihmisiä. Enpä siis ihmettele, kun nuorisokin näyttää keskaria, jos erehtyy mainitsemaan heidän roskaamisestaan. Mitä isot edellä sitä pienet perässä. En identifioi itseäni kukkahattutädiksi, mutta roskaaminen ja toisten omaisuuden tuhoaminen kyllästyttää, ihmetyttää ja raivostuttaakin. Haukiputaan kylällä on myös hajoitettu yritysten ikkunoita ja töhritty jos mitä kuvia niin rakennusten seiniin kuin myös leikkipuistoihin. Vaikka itsekin olin vilkkaamman puoleinen lapsi ei mielessä käynyt sotkeminen, vaikkei tuohon aikaan valvontaa missään ollutkaan.
Ratkaisua minulla ei roskaamisen lopettamiseen ole, mutta voisin kuvitella, että pelkkä kertaluontoinen roskien keräys koulun pihalta kerran lukuvuodessa ei opeta tarpeeksi vastuuta. Se otetaan pakollisena pahana ilman, että roskaamisen lopettamista käsiteltäisiin kokonaisuutena. Vastuu ei tietenkään ole pelkästään koululla eikä vanhempien vastuuta voi olla korostamatta liikaa. Kun itse kerää omat roskansa ja joskus jopa jonkun toisen roskan, on helpompi vastuuttaa myös lapsi tekemään samoin.
Anu Kauppila
anu.kauppila@rantapohja.fi