Työelämän kehityksessä on selkeästi nähtävissä, että omaa leipätyötään voi entistä enemmän hoitaa omalta kotisohvaltaan. Kysymyksessä on siis niin sanottu etätyö, jota voi tehdä kiinteän työpisteen ulkopuolella, vaikkapa kotona. Erityisen voimakkaan sysäyksen siihen antoivat takana olevat koronavuodet. Tämän suuntainen kehitys on sitten aiheuttanut muun muassa sen, että toimitiloja on vapautunut paljon. Sanotaanko niin, että tällaisesta poikkeavuudesta on tullut uusi normaali. Koronavuosina käytiin myös paljon etäkoulua, mutta opiskelu on toivon mukaan palautunut normaaliin uomiinsa.
Työelämä sen sijaan kipuilee jatkuvassa muutostilassa. Koneet, laitteet ja teknologia kehittyvät mahdotonta vauhtia ja ovat koko ajan korvaamassa pienen ihmisen työpanosta. Tarvitaan vain ne “muutamat” osaajat, jotka painelevat oikeita nappuloita.
Tämä on nähtävissä arkisessa elämässäkin. Esimerkiksi tavallisella kauppareissulla, kun olet suuren marketin perimmäisestä nurkasta löytänyt tarvitsemasi maitopurkin, menet ovensuussa olevalle itsepalvelukassalle ja klikkaat sen maksetuksi. Henkilökuntaa ei tarvita.
Teknologia on siis edennyt lähes kaikkiin ammatteihin tai sitten näivettänyt ammatit kokonaan. Yhtenä esimerkkinä voin mainita entisen metsätyömiehen ammattikunnan. Miehen, sahan ja kirveen sijasta leimikon kimpussa häärii monitoimikone, joka muutamaan tuntiin hakkaa leimikon, jota muutoin olisi kymmenkunta miestä saanut hakata koko talven. Toisaalta metsätyömiehen työ sinänsä oli niin raskasta, että koneen varmasti olivatkin tervetulleita.
Itselläni oli aitiopaikka pari vuotta sitten kotini ikkunasta seurata mielenkiintoista työprojektia. Kotikadullani tehtiin niin sanottu peruskorjaus, jossa katu repäistiin pohjia myöten auki. Kohta kadun tilalla meni kadun levyinen ja noin kolme metriä syvä uoma. Työ sujui aikataulussaan ja kahden vuoden kuluttua paikalla oli todella hieno uusi katu. Työn suoritti pari valtavan kokoista pyörökuormaaja. Kaiken kaikkiaan kuljettajien ja kuorma-autonkuljettajien lisäksi ihmistyövoimaa oli vain pari lapiomiestä ja silloin tällöin paikalla käynyt työnjohtaja. Oli se upea työmaa, mutta ei se paljon ihmistä työllistänyt. Koneet hoitivat hommat, toki taitavien ammattilaisten käsissä.
Entäs hoito- ja hoiva-alat? Pakostakin tässä tulee miettineeksi, miten meille ikäihmisille loppumetreillä tulee käymään. Miten tarvittava hoito ja huolto tulevaisuudessa tapahtuu, kun meidän joukkomme suhteellisesti vain kasvaa? Olisi surullista, jos hoitavia käsipareja ollaan liian innokkaasti vaihtamassa hoitolaitoksien käytävillä rullaaviin robottihoitajiin. Olemme äärimmäisen huolissamme hoitajapulasta, johon tulisi saada pikaisia ratkaisuja.
Uskon, että meidän kaikkien yhteinen toive ja ymmärrys on, että toisen ihmisen läsnäolo ja inhimillinen kosketus ovat kuitenkin parasta hoitoa. Silloin kun sen aika on.
Huomispäivänkään teknologia samaan tuskin koskaan kykenee.
Ossi