Päät­tä­jäl­tä: Kai­ken merkityksestä

Tei­jo Liedes.

Luen par­hail­la­ni yhden suo­sik­ki­kir­jai­li­jois­ta­ni turk­ki­lai­sen Orhan Pamu­kin his­to­rial­lis­ta romaa­nia Rut­to­yöt (Tam­mi 2023. suom. Tuu­la Kojo). Olen pääs­syt vas­ta 818-sivui­sen teok­sen alkuun (150 sivua), mut­ta teok­sen kes­kei­nen idea on jo avau­tu­nut. Teos ker­too kuvit­teel­li­sen Min­ge­rin saa­ren tilan­tees­ta itäi­sel­lä Väli­me­rel­lä vuon­na 1901, kun saa­rel­la puh­ke­aa ruttoepidemia.

Niin kuin aina kul­ku­tau­din puh­je­tes­sa hal­lin­to­vi­ran­omai­set eivät halua myön­tää, että käsil­lä on vaka­va ongel­ma, joten rut­to pää­see leviä­mään, ennen kuin karan­tee­ni­toi­men­pi­teet käyn­nis­ty­vät kun­nol­la. Onhan vaa­ras­sa menet­tää hyviä bis­nek­siä. Miten kävi­kään koro­nae­pi­de­mian alus­sa? Kuu­los­taa­ko tutulta?

Kir­jan idea on tut­tu Albert Camus´n romaa­nis­ta Rut­to vuo­del­ta 1947, mut­ta näkö­kul­ma on toi­nen. Camus´n kir­jas­sa kuva­taan ruton takia kau­pun­kiin karan­tee­ni­van­geik­si jou­tu­nei­den ihmis­ten tus­kaa ja hätää yksi­lön näkö­kul­mas­ta, mut­ta Pamu­kin kir­jas­sa kes­keis­tä on eri väes­tö­ryh­mien väli­set eri­mie­li­syy­det ja selk­kauk­set. Min­ge­ris­sä on kol­me suh­teel­li­sen tasa­lu­kuis­ta väes­tö­ryh­mää: kris­ti­tyt orto­dok­sit ja kato­li­lai­set sekä mus­li­mit. Val­lan­pi­tä­jät pel­kää­vät väes­tö­ryh­mien väli­siä selk­kauk­sia ja luo­vat kat­ta­van vakoi­lu- ja tur­val­li­suus­pal­ve­lu­jär­jes­tel­män ilmian­ta­ji­neen, jot­ta voi­si­vat saa­da ”pet­tu­rit” pidä­te­tyik­si. Kidu­tuk­sia­kaan ei pelä­tä käyt­tää, kun pidä­tet­ty­jä kuu­lus­tel­laan. Kuu­los­taa­ko tutulta?

Pamu­kin teos näyt­tää minus­ta erään­lai­sel­ta aja­tus­ko­keel­ta. Sii­nä luo­daan kuvit­teel­li­nen tilan­ne, joka voi­si olla tot­ta, siis fik­tio, ja poh­di­taan, mitä sii­nä tilan­tees­sa tapah­tuu. Ensim­mäi­set sata­vii­si­kym­men­tä sivua luet­tua­ni näyt­tää sil­tä, että kata­stro­fi on vää­jää­mät­tä edes­sä. Eri uskon­to­kun­tiin ja kan­sal­li­suuk­siin, täs­sä tapauk­ses­sa osma­nei­hin ja kreik­ka­lai­siin, kuu­lu­vat ihmi­set eivät voi elää rau­has­sa, kun krii­si puh­ke­aa. Yksi kes­kei­nen hen­ki­lö on jo tapettu.

Teh­dään­pä toi­sen­lai­nen aja­tus­koe: Mil­lai­nen oli­si maa­il­ma, jos sii­nä eläi­si vain yhteen ihmis­ro­tuun kuu­lu­via, vain samaan usko­via ja saman ideo­lo­gian omak­su­nei­ta ihmi­siä. Val­lit­si­si­ko maa­il­mas­sa sopusoin­tu ja rau­ha? Löy­täi­sim­me­kö rat­kai­sut köy­hyy­teen, luon­to­ka­toon, sor­toon ym. niin pai­kal­li­siin kuin glo­baa­lei­hin ongel­miin? Wil­liam Gol­din­gin teos Kär­päs­ten her­ra vuo­del­ta 1954 antaa loh­dut­to­man kuvan: autiol­le saa­rel­le jou­tu­nut poi­ka­po­ruk­ka sor­tuu nopeas­ti val­lan­ta­voit­te­luun ja kiusaa­mi­seen. Kuu­los­ta­ko tutulta?

Aja­tus­koe on kaut­ta tie­teen his­to­rian, eri­tyi­ses­ti filo­so­fias­sa, käy­tet­ty mene­tel­mä, jol­la pää­see yksin­kin poh­ti­mal­la monen ongel­man, jos ei yti­meen, niin kui­ten­kin perus­tei­siin. Se ei ole spe­ku­laa­tio­ta, arvai­lua, vaan ongel­man sys­te­maat­tis­ta poh­ti­mis­ta ja uusia­kin näkö­kul­mia avaa­va meto­di. (Aja­tus­ko­kees­ta saat tie­toa enem­män vaik­ka­pa Wiki­pe­dias­ta hakusa­nal­la ajatuskoe.)

Kir­jal­li­suus on par­haim­mil­laan juu­ri aja­tus­ko­keen kal­tais­ta maa­il­man ja sen toi­min­nan poh­ti­mis­ta. Täs­sä maa­il­man ajas­sa kai­ken sälän jäl­keen jäl­jel­le jää tär­kein kysy­mys: mil­lai­nen olen­to ihmi­nen perim­mäl­tään on?

Tei­jo Lie­des, kun­nan­hal­li­tuk­sen 1. vpj, Ii, Vasemmistoliitto