Har­taus: Vir­von varvon

Pal­musun­nun­tai oli lap­se­na tär­keä päi­vä. Jo aamus­ta aloim­me val­mis­tau­tua naa­pu­rin tyt­tö­jen kans­sa vir­po­mis­kier­ros­ta var­ten. Äidin meik­ki­pus­sis­ta saim­me lai­naan väre­jä, joil­la piir­ret­tiin pisa­mia pos­kiin ja vär­jä­sim­me nenää punai­sek­si. Aivan lii­an isot mekot puim­me top­pa­vaat­tei­den pääl­le. Sit­ten etsim­me esi­lii­nat ja hui­vit pää­hän sekä astiat, mihin saim­me vir­po­mi­ses­ta palkat.

Vir­po­mi­sok­sat oli koris­tel­tu edel­li­se­nä päi­vä­nä höy­he­nil­lä ja värik­käil­lä pape­reil­la. Oksien kans­sa läh­dim­me tar­po­maan lumi­han­ges­sa ja vir­voim­me lähi­naa­pu­rit. Noi­den pien­ten värik­käi­den oksien myö­tä alkoi mei­dän per­hees­säm­me pää­siäi­sen odotus. 

Vir­po­mi­sok­sat vie­vät mei­dät pois Suo­men tal­ves­ta, kes­kel­le Jerusa­le­min katu­ja. Siel­lä ihmi­set otti­vat rie­mui­ten vas­taan tär­keän vie­raan. Jee­sus rat­sas­ti aasil­la kau­pun­kiin ja ihmi­set otti­vat hänet vas­taan pal­mu­nok­sia hei­lut­taen ja huu­taen: ”Hoo­sian­na!” Auta, pelas­ta-huu­dot kuu­lui­vat läpi kau­pun­gin ottaen Jee­suk­sen vas­taan odo­tet­tu­na vieraana.

Ihmi­set odot­ti­vat maal­lis­ta kunin­gas­ta, mut­ta he eivät vie­lä tien­neet, että he sai­vat vie­raak­si jotain pal­jon suu­rem­paa. Ihmis­ten iloi­tes­sa Jee­sus itse tie­si, että hänel­le tuo on mat­kan alku, joka on tus­kai­nen, mut­ta jon­ka hän teki jokai­sen ihmi­sen tähden. 

Jee­sus puhui tuos­ta ties­tä omil­le ope­tus­lap­sil­leen. Hän ker­toi ver­tauk­sen veh­nän­jy­väs­tä: ”Jos veh­nän­jy­vä ei putoa maa­han ja kuo­le, se jää vain yhdek­si jyväk­si, mut­ta jos se kuo­lee, se tuot­taa run­saan sadon.” Pää­siäi­sen valo ker­toi kai­kil­le, että Jee­sus oli meil­le kuin veh­nän­jy­vä, joka tuot­ti suu­ren sadon. Omal­la kuo­le­mal­laan hän lunas­ti meil­le muil­le ikui­sen elämän. 

Tule­va­na sun­nun­tai­na saam­me jat­kaa perin­tei­tä ja läh­teä kul­ke­maan hil­jais­ta viik­koa ja koh­ti pää­siäi­sen rie­mua. Vir­po­mi­sok­san anta­mi­nen lähim­mäi­sel­le tuo iloa ja val­mis­tau­tu­mi­sen pääsiäiseen.

Kun ojen­nam­me oksan toi­sel­le, pyy­däm­me hänel­le kaik­kea hyvää koko vuo­del­le. Ennen kaik­kea toi­vo­tam­me oksan myö­tä Juma­lan siu­naus­ta ja kii­tos­ta sii­tä, mitä Juma­la teki mei­dän jokai­sen tähden.

Vir­von, var­von, tuo­reeks, ter­veeks, Jee­suk­sen Kris­tuk­sen, Jerusa­le­miin rat­sas­ta­mi­sen muis­tok­si. Juma­la sinua siunatkoon!

Mari­ka Hut­tu, seu­ra­kun­ta­pas­to­ri, Kii­min­gin seurakunta