Har­taus: Perus­asioi­den äärellä

Jaak­ko Tuisku.

Eddie Jaku kir­joit­ti kir­jan Maa­il­man onnel­li­sin mies. Sii­nä hän nyt yli 100-vuo­ti­aa­na ker­too tari­nan­sa sel­viy­tyes­sään eri kes­ki­tys­lei­reil­tä nat­si-Sak­sas­sa. Kos­ket­ta­vaa oli, miten jo ennen pahin­ta sota-aikaa lap­suu­des­saan, hänen suu­rin toi­veen­sa oli saa­da syn­ty­mä­päi­vä­lah­jak­si munia ja lei­pää. Kun pahim­mat vai­not alkoi­vat ja per­he jou­tui pit­käk­si aikaa eril­leen, ja kuin ihmeen kau­pal­la jäl­leen löy­si­vät toi­sen­sa, Eddie Jaku kuvaa tuo­ta lyhyt­tä jak­soa elä­män par­haak­si ajak­si. Tär­kein­tä elä­mäs­sä oli saa­da olla yhdes­sä per­heen kans­sa. Vähän aikaa tuos­ta hänen van­hem­pan­sa kuo­li­vat kaa­suun ja hän itse jou­tui Auswitchiin.

Kun ihmi­sel­tä vie­dään kaik­ki, jää jäl­jel­le hen­ki­nen omai­suus, kou­lu­tus, kas­va­tus, ystä­vät. Hänen elä­män­ope­tuk­ses­saan oli­kin kak­si tär­kein­tä asi­aa, hyvä kou­lu­tus ja hyvä ystä­vä. Hie­no­me­ka­nii­kan osaa­jal­le oli käyt­töä kes­ki­tys­lei­ril­lä. Kol­me ker­taa hänet vedet­tiin pois kaa­su­jo­nos­ta, kun huo­mat­tiin, että mekaa­nik­ko oli menos­sa kuo­le­maan ja nii­tä tar­vit­tiin. Kyl­mien ja pit­kien vuo­sien, näl­kä­kuo­le­man par­taal­la, päi­vit­täi­set kes­kus­te­lut hyvän ystä­vän kans­sa piti­vät hengissä.

Vaik­ka oli­si miten kaik­kea, mei­dän ihmis­ten elä­män­ta­ri­nat palaa­vat usein aika yksin­ker­tai­siin asioi­hin. Epä­va­kaat maa­il­man ajat saa­vat omat aja­tuk­se­ni perus­asioi­den äärel­le. Ihan yksin­ker­tai­set asiat riit­tä­vät. Sii­tä muis­tut­taa hyvin vaik­ka­pa ensim­mäi­sen Timo­teuk­sen kir­jeen sanat: ”Emme me ole tuo­neet mitään muka­nam­me maa­il­maan emme­kä voi vie­dä mitään tääl­tä pois. Kun meil­lä on ruo­ka ja vaat­teet, saam­me olla tyytyväisiä.”

Yksi perus­asia elä­mäs­säm­me on ruo­ka ja ennen kaik­kea lei­pä. Sik­si Jee­sus­kin sanoi: ”Minä olen elä­män lei­pä”. Jee­sus on hen­gel­li­sen elä­män perus­ruo­ka. Toi­saal­ta jään miet­ti­mään, että jos koh­tuul­li­suus riit­tää elä­män­ta­vois­sa, niin eikö hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä pidä vaa­tia enem­män — siis enem­män kuin lei­pää? Eikö ver­taus­ku­va­na voi­si olla jotain parem­paa: vaik­ka jokin kaik­kien tun­te­ma mau­kas ateria?

Hen­gel­li­ses­sä elä­mäs­sä saa ja pitää tavoi­tel­la paras­ta ravin­toa. Elä­män lei­pä muis­tut­taa, että hen­gel­li­sis­sä­kin asiois­sa palaam­me perus­asioi­den äärel­le. Tar­vit­sem­me pal­jon, mut­ta tar­vit­sem­me vain oikei­ta asioi­ta – rak­kaut­ta. Lei­pää on se, mikä antaa elä­män. Monis­sa tut­ki­muk­sis­sa on osoi­tet­tu, että rak­kaus ja vuo­ro­vai­ku­tus on kas­va­val­le lap­sel­le kaik­kein tär­kein­tä. Ilman rak­kaut­ta ei voi kukaan meis­tä elää. Jee­sus on tul­lut rakas­ta­maan jokais­ta ihmis­tä. Rak­kau­des­saan hän antaa meil­le elä­män. Se on elä­män lei­pää jokai­seen päivään.

Jaak­ko Tuis­ku, Hau­ki­pu­taan seu­ra­kun­nan kirkkoherra